#tietoisuus

[eksopolitiikka]

Käpylisäkkeen avulla korkeampiin värähtelyihin

Jos haluat olla terve fyysisellä, emotionaalisella, henkisellä ja hengellisellä tasolla, sinun on opittava käyttämään korkeataajuista energiaa. Tämäntyyppinen parantava energia on välttämätöntä terveydelle siitä syystä, että se nostaa kehosi ja sielusi taajuutta. Kehosi taajuudella on olennainen merkitys terveydellesi, koska se vaikuttaa kehosi suorituskykyyn. Tästä syystä, kun ympäröit itsesi korkeataajuusenergialla, terveytesi paranee. Toisaalta, kun ympäröit itsesi matalataajuusenergialla, […] https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/kapylisakkeen-avulla-korkeampiin-varahtelyihin/

#Tietoisuus #fluori #käpylisäke #käpyrauhanen

[mesokosminen]

Tietoisuuden teorioista ja taidoista (opus 6)

Tietoisuuden teorioista ja taidoista -esitelmä on pidetty Avartuva Ihmiskuva ry:n tiloissa Helsingissä 13. marraskuuta, 2023. Esittelen David Chalmersin määritelmän tietoisuuden “helposta” ja “vaikeasta” ongelmasta. “Helppo” ongelma keskittyy aivotoimintaan liittyviin prosesseihin, kun taas “vaikea” ongelma pyrkii selittämään subjektiivisen kokemuksen, joka tunnetaan myös nimellä kvalia. Käyn…

View On WordPress

#esitelmä #esseet #filosofia #IIT #itsetuntemus #kansalaistiede #marko manninen #meditaatio #mietiskely #Orch-OR #taormina #TGD #tieteen filosofia #tieteen menetelmä #tietoisuus

[ankeriassuolashokissa]

minä ja työkaveri: *poimitaan munkkeja linjalta, välillä kädet koskettaa ku yritetään napata samaa munkkia*

työkaveri: lol aattele niit kaikkei parei täs ku ne ottaa samaa munkkia ja kädet koskettaa :D

minä: lol ew aaws :DD

myös minä: *bi panic*

#mitä jos meiän kädet koskettais #ku poimitaan munkkeja 👉👈 #jk jk #unless??? #sos #kesätyöt 2022 #minä ja mun meemi tietoisuus saatana fknddn #bi panic

[jhlcolorizing]

Happy Independence Day Finland!

Finnish sentry from the Infantry Regiment 7 (Regiment of Tyrjä) at the Ohta sector, December 6, 1942.

We are proudly conscious of the historic duty which we shall continue to fulfil; the defence of that Western civilisation which has been our heritage for centuries.

Commander-in-Chief’s Order of the Day No. 34 •••••••• Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Jalkaväkirykmentti 7:n (Tyrjän Rykmentti) vartiomies Ohdan lohkolla itsenäisyyspäivänä, 6.12.1942.

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme; länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme.

Ylipäällikön päiväkäsky N:o 34 •••••••• [ sa-kuva | 116408 | J.Taube ]

#wwii #worldwar2 #jhlcolorizing #wwii history #finland #worldwartwo #ww2photos #history #wwiihistory #continuation war #worldwar #world #worldwarii #world war 2 #war history #war #suomisodassa #sotahistoria #historia #colourized #colourised #colorizing #colorized #artistic

[torillatavataan]

Nyt juhlitaan kekriä! Sadonkorjuujuhlan keskiössä ovat hyvä ruoka, mystiikka, yhteisöllisyys ja yhteys luontoon

Lue Kotiliden koko artikkeli kekrimenuineen

Kekri on monelta suomalaiselta unohtunut juhla, mutta viime vuosina kiinnostus on lisääntynyt. Virallisia sääntöjä kekrin viettämiseen ei ole, mutta mukuloita ei sadonkorjuujuhlissa kannata tarjota, kansantieteilijä Anna Rauhala kertoo.

Kekri on syysjuhla sadonkorjuun valmistumisen ja työvuoden päätöksen kunniaksi. Sitä vietetään mikkelinpäivän (29.9.) ja pyhäinpäivän välisellä ajalla. Syksyinen sadonkorjuu oli maatalousyhteiskunnan suurimpia juhlahetkiä vielä 1800-luvulla, mutta painui sen jälkeen hiljalleen unholaan.

”Osittain se johtuu siitä, että kekri liittyi esikristilliseen juhlintaan. Sotien jälkeen kekri profiloitui parin vuosikymmenen ajan Maalaisliiton juhlana, minkä vuoksi sillä oli joillekin sukupolville vähän negatiivinen kaiku”, Rauhala arvioi. Viime vuosina kiinnostus jo kadonneita perinteitä kohtaan on kuitenkin kasvanut, ja kekri on hiljalleen nousemassa takaisin suomalaisten kalentereihin.

Perinteikkään juhlan juuret ovat vuosituhansia vanhassa eurooppalaisessa maatalouskulttuurissa – ajassa, jossa keskeistä oli yhteisöllisyys ja esi-isien kestitseminen. Kekriä vietettiin, kun kasvukauden työt ja karjan ulkolaidunnus oli saatu päätökseen. Juhla oli karnevalistinen ja railakas.

”Kekri on ollut mässäilyjuhla. Pöytä laitettiin koreaksi ja syötiin ja juotiin hyvin. Hassuteltiin, oltiin yhdessä ja pidettiin hauskaa. Palvelusväkikin sai vapaaviikkonsa”, Rauhala kuvaa.

Kekrin aikaan maailma kääntyi ylösalaisin. Tavallisia sääntöjä ei enää ollut.

Syksyn pimeys toi mukanaan myös mystiikkaa. Kekrin aikaan vainajat ja henget olivat liikkeellä ja heitä kuului lepytellä, jotta he suojelisivat maata. Nuotiotulet ja lyhdyt leiskuivat tuoden pimeyden keskelle suojelusta ja valoa. Kekripukkeja kulki ovelta ovelle pyytäen ryyppyä tai tarjoilua. Jos niitä ei saanut, pukki uhkasi rikkoa uunin.

Kekrin aikaan tehtiin esimerkiksi pieniä naurislyhtyjä, joiden sisälle sytytettiin pieni, piskuinen liekki. Kekriin kuuluivat myös erilaiset ennustukset tulevalle vuodelle.

Kiinnostus kekriä kohtaan kasvaa jatkuvasti.

”Tietoisuus on lisääntynyt, ja mitä enemmän se on lisääntynyt, sitä kiinnostuneempia ihmiset ovat. Ihmiset haluavat tietää omista perinteistään ja kadonneista ulottuvuuksista ja elvyttää niitä”, Rauhala sanoo.

Usein kekrin juhlinnan keskiössä on runsaat ruokatarjoilut, jotka koostuvat erilaisista satokauden herkuista: lampaasta, makkaroista, juureksista ja paistoksista. Perinteisesti kekrinä on syöty paljon liharuokia, mutta Anna Rauhalan mukaan mitkä vain lähellä tuotetut raaka-aineet sopivat kekrin henkeen. Kaikki paitsi mukulat, oikeastaan.

”Mukulakasveja ei suositeltu, sillä ajateltiin, että ne ennustavat että ihminen saa paiseita.”

Lue Kotiliden koko artikkeli kekrimenuineen

Kotilieden kekrimenu:

Keltainen kurpitsakeitto

Kurpitsaohratto ja paistettu parsakaali

Lammaspata

Porsaanniskaa oluessa

Kotitekoinen makkara

Suolaan haudattu siika

Omena-kaurapaistos

Mausteinen omena-juureskakku

Puolukka-marenkipiirakka

#suomi #suomeksi #kekri #kansanperinne #*

[kapitaali]

Mitä yhteiskuntaliikkeet voivat oppia Gramscilta?

Häntä on kutsuttu yhdeksi 1900-luvun alkuperäisimmistä poliittisista ajattelijoista. Historioitsijat huomauttavat, että “Jos akateemiset siteeraukset ja internet-viitteet ovat yhtään mikään merkkipaalu, hän on vaikutusvaltaisempi kuin Machiavelli.” Ja hänen vaikutustaan siihen tapaan miten me ajattelemme sosiaalisen muutoksen prosesseja on kuvattu “vähintäänkin sähköistäväksi”.

Antonio Gramsci, syntynyt Italiassa 1891, on sitä merkittävämpi kun ottaa huomioon, että hänen elämänsä oli sekä lyhyt että huomattavan vaikea: hänen perheensä oli köyhä hänen lapsuudessaan; hän oli sairas suurimman osan elämästään; hän vietti aikuisuutensa vankilassa Benito Mussolinin fasistien vangitsemana sen jälkeen, kun hänen oma puolueensa yritti vallankumousta, mikä epäonnistui; häneltä usein evättiin pääsy kirjoihin vankilassa; ja hän kuoli vain 46 vuoden ikäisenä. Kuitenkin kaikesta tästä huolimatta hän kirjoitti paljon teoriaa, jota on ihailtu ja lainattu inspiraationa useiden sukupolvien ajan useilla mantereilla.

Kaiken tämän suosion keskellä on silti reilua kysyä onko tämän italialaisen ajattelu edelleen ajankohtaista aktivisteille kahdeksan vuosikymmentä hänen kuolemansa jälkeen. Onko kiinnostus Gramsciin muuttunut pelkästään akateemiseksi, vai onko olemassa käytännön oppeja, joita yhteiskuntalliikkeet nykyään voisivat hedelmällisesti hyödyntää?

Jälkimmäiselle on olemassa hyvät perustelut. Organisaattorit, jotka työskentelevät sosialistisen perinnön kanssa, pitävät Gramscia tärkeänä, koska hän tarjoaa version marxilaisesta analyysista, joka jättää pois ison osan dogmaattisuutta ja taaksepäin haikailevaa puhdasoppineisuutta, joita valitettavasti sosialismin perinteeseen jäänyt kiinni. Samaan aikaan hän esittää keskeiset havainnot siitä miksi kapitalismi on olennaisesti riistoa ja miksi sen muuttaminen vaatii yhteiskuntaliikkeiltä valtakamppailuun lähtemistä, eikä niinkään uskoa ideaan siitä, että teknokraattiset uudistajat voisivat menestyksekkäästi muuttaa systeemiä sisältäpäin käsin välkyillä politiikkamuutosten ideoilla.

Mutta niillekin, jotka eivät henkilökohtaisesti tunne vetoa sosialismin perinteeseen, Gramscin ja hänen intellektuaalisten perijöiden ajattelun ymmärtäminen mahdollistaa arvostaa sitä, kuinka kansainväliset liikkeet ovat kehittäneet strategiansa: lähtien Brasilian maattomista työläisistä, jotka ovat yhdistäneet maanvaltaukset elinvoimaisen maaseutukouluverkoston luomiseen, aina Espanjan vasemmistopopulisteihin, jotka pyrkivät vaalistrategioillaan luomaan uutta “terveen järjen” uudelleenjakoa ja sosiaalista solidaarisuutta suosivaa toimintaa. Yhdysvalloissa tietoisuus Gramscista olisi tarpeen ymmärtääksemme sitä, miten vasemmistolaiset opettajat New Yorkissa voisivat pyörittää työpajaa “konjunktioanalyysista” tai kuinka Jonathan Matthew Smuckerin kaltaisten kirjoittajien organisaatio-oppaat saavat nimen “Hegemony How-To”.

Joten mitä käsitteitä yhteiskuntaliikkeet ovat lainanneet Gramscin teorioista? Ja miten se on vaikuttanut heidän tapaansa järjestäytyä?

Historia ei tee työtä puolestamme

Gramscin poliittisesta ajattelusta ja käytännön strategiatyöstä on peräisin joukko ideoita, jotka ovat kasvaneet huomattaviksi ajan kanssa. Eräs niistä: Että vallankumouksellinen muutos ei välttämättä tule, kiitos historian ennaltamäärättyjen lakien. Että jos edistysmieliset liikkeet aikovat saada aikaan muutosta, niiden tulee voittaa puolelleen suuria määriä ihmisiä. Ja että järjestäytymisen tulee tapahtua monilla eri rintamilla — kulttuuri, politiikka, talous — mikä vaatii keskustelua monien eri yhteiskunnallisten instituutioiden kanssa.

Vaikka hän kuoli vuonna 1937, Gramscista ei tullut tunnettu Italian ulkopuolella, erityisesti englanninkielisessä maailmassa, kuin vasta 1970-luvulla. Silloin hänen kuuluisien Vankilapäiväkirjojen käännökset, jotka hän kirjoitti vankeutensa aikana, jotka vaivihkaa salakuljetettiin fasistien nenän edestä ulkomaailmaan, tulivat laajemmin saataville. Hänen oikeudenkäyntinsä aikaan vuonna 1928 Gramscin syyttäjä oli kuuluisasti julistanut, “Meidän tulee pysäyttää hänen aivojensa toiminta 20 vuodeksi!”

Vankilapäiväkirjojen sisältö on syynä sille miksi Mussolinin hallinto piti teoreetikkoa niin suurena uhkana.

Vaikka Gramsci kirjoitti sirpaloituneesti pienissä palasissa, hän käsitteli monenmontaa eri aihetta — uskontoa, taloutta, historiaa, maantiedettä, kulttuuria ja koulutusta. Historioitsija Perry Anderson on esittänyt, että tämä laajuus “oli ja on vertaansa vailla vasemmiston teoreettisessa kirjallisuudessa.” Poliittisen strategian lisäksi Gramscin työ on vaikuttanut suuresti kulttuuritutkimuksen alaan, kansanomaiseen historiaan ja kapitalismin alaisten “maailman järjestelmien” tutkimukseen.

Gramscin monien kiinnostusten kohteiden ansiosta hänen teksteistään voidaan oppia monia eri asioita. Mutta ensimmäinen tärkeä oppi organisaattoreille on se, joka syntyi teoreetikon hylätessä oman intellektuaalisen perinteensä elementtejä.

Italian kommunistisen puolueen johtajana Gramsci oli todistamassa rohkeita tehdasmiehityksiä Fiatin autotehtailla Torinossa vuosina 1919 ja 1920. Nämä aktiot vaikuttivat siltä kuin ne saattaisivat olla merkki työläisten vallankumouksesta, joka voisi seurata bolshevikkien historiallista voittoa Venäjällä. Mutta nähdessään fasismin nousun ja jouduttuaan vangiksi vuonna 1926 hänet pakotettiin muuttamaan näkemystään siitä miten oikeudenmukaisempi maailma voisi saada muotonsa. Kuten Jamaikalla syntynyt brittiakateemikko Stuart Hall myöhemmin selitti, Gramsci “työskenteli monipuolisesti marxilaisen paradigman piirissä. Hän kuitenkin … tarkisti, uudisti ja kehitteli laajasti monia kyseisen teoreettisen viitekehyksen näkökohtia, jotta se vastaisi paremmin nykyisiä sosiaalisia suhteita”. Eräs keskeisistä hänen hylkäämistä aspekteista oli historiallisen väistämättömyyden tuntu perinteessä.

Gramscin aikaan oli yleistä, että “tieteelliset sosialistit” selittivät äärimmäisen determinististä versiota historiasta. Tämän näkemyksen mukaan Karl Marx oli keksinyt talouskehityksen trendit, joita voitiin verrata luonnonlakeihin: kapitalismi oli tuomittu omien sisäisten ristiriitojensa takia tuottamaan kriisejä, ja nämä kriisit väistämättä johtaisivat proletariaatin voitokkaaseen nousuun porvaririistäjien ikeestä.

Gramsci näki miten nämä uskomukset, joita vanhemmat ja aikalaiset yhtä lailla levittivät, johtaisivat fatalismiin, passiivisuuteen ja ääriajatteluun. Niiden, jotka ajattelivat poliittisten ongelmien ratkeavan historian vääjäämättömällä marssilla eteenpäin, ei tarvinnut ottaa vastuuta ja keksiä huolellisia suunnitelmia, jotka tasapainottivat visionäärisiä tavoitteita pragmaattisilla toimilla. Sen sijaan ne voisivat, Gramscin omin sanoin, tuntea “periaatteellista vastenmielisyyttä kompromisseja kohtaan” ja levittää uskomusta, että “mitä pahemmaksi asiat muuttuvat, sitä paremmin ne ovat”. Hän itse ilmaisi asian, “Koska suotuisat olosuhteet väistämättä tulevat jossain kohtaa, ja koska nämä, lähinnä mystisellä tavalla” veisivät vallankumousta eteenpäin, sosialistit pitivät proaktiiviseen toimintaan tähtääviä tavoitteita sellaisessa muutoksessa “ei ainoastaan tarpeettomina vaan jopa haitallisina.”

Voitaisiin esittää, että sellainen historiallinen determinismi on perua virheellisestä ja reduktionistisesta Marxin tulkinnasta. Ja kuitenkaan ei ole epäilystäkään etteikö se olisi levinnyt monien eri aikojen radikaalien keskuuteen, ja se oli erityisen dominantti toisen internationaalin aikaan, jolloin työväenliikkeen ja sosialistipuolueiden rajat ylittävä liitto tapasi toistuvasti vuosina 1889-1916, aikana jolloin Gramsci oli nuori.

Gramsci oli lojaali idealle siitä, että talouden voimat ja luokkasuhteet olivat keskeisessä asemassa historiankulun muokkaamisessa. Ja kuitenkin hän uskoi, että ainoastaan määrätietoisella järjestäytymisellä ja ihmisten strategisella toiminnalla voitaisiin muuttaa yhteiskunnan perusrakenteita. Gramsci vastusti ideaa, että “välittömät talouskriisit itsessään tuottaisivat historian perustapahtumia”. Sen sijaan hän esitti, että “ne yksinkertaisesti luovat tilaa tiettyjen ajatusmallien suotuisammalle levittämiselle” ja tietyn tyyppiselle järjestäytymiselle. Kapitalismin toistuvat kriisit luovat mahdollisuuksia, mutta ihmisten pitää liittyä yhyeen harjoittamaan “heidän tahtoa ja kykyään”, jotta syntyviä tilanteita voitaisiin hyödyntää.

Avain Gramscin ajattleuun oli välttää joutumasta uhriksi sekä ekonomismille — eli historiallisten kehityskulkujen materiaalisten syiden ylipainottamiselle — että ideologismille, joka liittyy kärjistettyyn näkökulmaan siitä mitä voidaan saada aikaan puhtaasti hyvillä aikeilla ja vapaaehtoisilla tahdonilmaisuilla. Oikean tasapainon löytäminen vaatii harkittua havainnointia ja historiallista analyysia.

Liikkeiden tulee tutkia nykyisiä “voimasuhteita” eli yhteiskunnallista, poliittista ja sotilaallista voimatasapainoa eri ryhmien välillä. Niiden tulee tarkastella yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ja määrittää mitkä niistä ovat orgaanisia, jotka heijastelevat talousrakenteiden syviä muutoksia, ja mitkä ovat pelkästään välivaiheita — lyhytaikaisia tapahtumia, jotka voivat olla “melkein sattumia” ja joilta puuttuu “pitkälle ulottuva historiallinen merkitys”. Ainoastaan sellaisella harkitulla valmistelulla he voivat määrittää “onko olemassa vaadittuja ja riittäviä olosuhteita” tietyn yhteiskuntajärjestyksen muutokselle, sekä onko tietty toimintasuunnitelma työstettävissä.

Sellaiset ideat resonoivat muiden radikaalien ajattelun kanssa, kuten detroitilaisen kirjailijan, organisaattorin ja aktivistin Grace Lee Boggsin, joka ohjeisti yhteiskuntalliikkeiden strategisteja kysymään “Mitä kello on maailman ajassa?” kun puhutaan toimintasuunnitelmista. Ja rinnakkaisideat muista järjestäytymisen traditioista, kuten siviilivastarinnan alalta, joka painottaa sekä osaamisen että olosuhteiden roolia — eli sitä, miten historialliset olosuhteet ja ihmisten toimijuus osaltaan määrittävät liikkeen menestyksen.

Gramscin argumentin tärkeä seuraamus on, että sosialismiin ei olisi yksittäistä tietä, jota kaikki maat voisivat seurata. Sen sijaan hän esitti, että koska poliittinen maasto vaihtelee, on tarpeen tarkastella harkitusti maastoa — sitä mitä Gramsci kuvaa “kunkin yksittäisen maan tarkkana kartoittamisena”.

Tämä idea on osoittautunut erityisen inspiroivaksi aktivisteille globaalissa etelässä, jotka ovat ryhtyneet luomaan omaa versiotaan radikaalista teoriasta, joka ottaa kantaa heidän alueiden uniikkeihin historioihin. Tutkijat Nicolas Allen ja Hernán Ouviña kirjoittavat, että latinalaisen Amerikan sosialistit Gramscin aikojen jälkeen ovat liittäneet hänen työnsä “suurempaan intellektuaaliseen projektiin, joka on pyrkinyt adaptoimaan marxilaista teoriaa alueen yhteiskunnalliseen todellisuuteen, jonka puhdasoppinen marxilaisuus on suurelta osin sivuuttanut”. Vankilapäiväkirjat rohkaisevat heitä “käymään suoraan kiinni alueen realiteetteihin” siitä, että paikalliset kommunistipuolueet olivat aiemmin jättäneet huomiotta kunnioittaakseen ”Kommunistisen Internationaalin (Kominternin) historian tulkintaa, jossa yksittäisten kansallisvaltioiden erityispiirteitä ei korostettu.”

Toki Gramscille se oli äärimmäisen tärkeää, että minkä tahansa maan minkä tahansa olosuhteiden tutkimus kulkee käsi kädessä käytännön työn kanssa. Ellei tarkoitus ole “vain kirjoittaa kappaletta menneestä historiasta”, heidän tulisi tunnustaa, että mikään poliittinen analyysi “ei voi eikä tule olla tarkoitus itsessään”. Sen sijaan Gramscin mukaan nämä analyysit “saavat painoarvoa vain jos ne palvelevat tietynlaisen käytännön tekemisen tai tahdonilmaisun oikeuttajina. Ne paljastavat vähimmän vastarinnan kohdat, joihin tahdonvoimaa voidaan kaikkein hedelmällisimmin soveltaa; ne ehdottavat välittömiä taktisia operaatioita” ja “ne kertovat miten poliittisen agitaation kampanja voidaan parhaiten käynnistää”.

Jos Gramscin perspektiivi olisi ollut arvokas ainoastaan puhdasoppineiden marxilaisten kumoamisessa, sillä ei olisi ollut nykypäivään asti kestävää arvoa. Sen merkitys on kuitenkin paljon suurempi. Vaikka työväenluokan historialliseen kohtaloon uskominen, sellainen joka Gramscin päivinä oli tyypillistä, ei välttämättä enää olekaan yleistä, silti on edelleen monia ihmisiä — erityisesti valtavirran akateemikoita, poliittisia kommentaattoreita, liberaaleja tai ultraradikaaleja — joilla on omia deterministisiä uskomuksia. Näiden ihmisten mielestä yhteiskuntaliikkeillä ei ole paljoakaan kykyä vaikuttaa historiaan, että suuret kansannousut syntyvät ainoastaan historiallisten olosuhteiden seurauksena, joita meillä ei ole kykyä kontrolloida, tai että teknologinen innovaatio on ainoa merkittävä edistyksen ja muutoksen ajuri.

Gramscilainen analyysi tarjoaa avuliaita työkaluja sellaisen apatian hylkäämiseen, syntyipä se sitten epätoivosta, kyynisyydestä, teknologiakeskeisistä ratkaisuista tai pelosta tavoitella valtaa aidosti. Sen sijaan se rohkaisee liikkeitä hyväksymään vastuu ihmisten organisoinnista, kouluttamisesta ja valmistelusta, jotta heitä voitaisiin valmistella toimintaan, kun sopivat hetket tulevat vastaan. Gramsci esittää, että historiallisia olosuhteita voi todella arvioida suotuisiksi vain ne, joilla on “konkreettinen mahdollisuus tehokkaasti puuttua niihin”. Toisin sanoen, onni suosii järjestäytynyttä.

Ideoiden kamppailun voittaminen

Gramsci pääsi eteenpäin läpimurrolla selittämällä kulttuurillisten, poliittisten ja ideologisten elementtien tärkeyttä, jotka marxilaisessa perinteessä muodostavat yhteiskunnan “ylärakenteen”. Samalla hän auttoi kehittämään uutta teoriaa siitä miten liikkeet voisivat menestyksekkäästi levittää visiotaan oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta kestävällä tavalla.

Analysoimalla sitä miksi vallankumous oli menestynyt Venäjällä mutta epäonnistunut muissa maissa, mukaanlukien hänen omassaan, Gramsci ammensi laajennetusta visiosta koskien sitä miten dominantit ryhmät pysyivät vallassa. Hänen mukaansa kapitalistista valtiota ei voi nähdä pelkästään valtioninstituutioiden joukkona, joka pakottamalla piti valtaa itsellään — valtaa jota käytettiin sen oikeussalien, poliisin ja sotilasvoimien avulla. Sen sijaan, valtiovalta laajeni paljon kauemmas siviiliyhteiskunnan instituutioihin, mm. kouluihin, mediaan, kirkkoihin ja muihin instituutioihin.

Hallitseva järjestys pysyy kasassa ainoastaan hegemoniaa ylläpitämällä. Käsite, joka yhdistetään useimmiten Gramsciin, tarkoittaa sekä voiman että “juridisten” keinojen käyttöä, mutta siihen kuuluu myös tavat, joilla johtavat ideat leviävät yhteiskuntaan, mikä luo dominantin ryhmän vallalle legitiimiyttä ja suostumusta.

Pitäen mielessä nämä käsitteet, Gramsci teki eron Venäjän ja länsimaiden olosuhteiden välille. Gramsci selitti, että Benäjällä muodolliset valtion instituutiot olivat vallassa, kun taas “siviiliyhteiskunta oli alkukantainen ja hyytelömäinen”. Kuitenkin, “lännessä valtion ja siviiliyhteiskunnan välillä oli asianmukainen suhde”. Jälkimmäisen tapauksessa siviiliyhteiskunta suojeli johtavia ryhmiä siltä, ettei niitä suistettu liian helposti vallasta: “kun valtio vavisee”, Gramsci selitti, “siviiliyhteiskunnan vankka rakenne paljastuu. Valtio oli pelkkä ulkoinen oja; sen takana seisoi voimakas linnakkeiden ja vallitusten järjestelmä: enemmän tai vähemmän lukuisa riippuen valtiosta.”

Nämä olosuhteet tunnistamalla Gramsci esiti, että “liikkuva sota”, vallan sellainen haltuunotto suoralla hyökkäyksellä kuin Venäjän vallankumouksessa, korvattaisiin kehittyneissä kapitalistisissa maissa toisenlaisella kamppailulla. Lännessä järjestäytymisen olisi keskityttävä “asemasotaan” — eli pitkäkestoiseen taisteluun hegemoniasta, jota käytäisiin monien eri yhteiskunnallisen elämän osa-alueilla.

Tärkeällä tavalla tämä tarkoittaisi ideoiden kamppailun voittamista. Kriitikko Raymond Williams kirjoitti, että hegemonia koostuu “käytänteiden, merkitysten ja arvojen keskusjärjestelmästä, joka saturoi yhteiskunnan tietoisuutta paljon syvemmällä tasolla kuin ideologian tavanomaiset käsitteet”, ja se on jotain mitä tarvitsee jatkuvasti “uudistaa, uusintaa ja puolustaa”. Gramscin perimätiedon parissa työskentelevien mukaan aktivistit, jotka tavoittelevat olemassaolevan järjestyksen muuttamista, joutuvat tavoittelemaan kokonaan uudenlaisen “maalaisjärjen” luomista, jonka avulla ihmiset ymmärtäisivät paikkaansa maailmassa.

Harmony Goldberg, Grassroot Policy Projectin aktivisti ja kouluttaja, selittää: “Gramsci esitti, että sosialismia ei voida voittaa tai ylläpitää, jos sillä on vain kapea työväenluokan tuki. Sen sijaan työväenluokan tulisi nähdä itsensä johtavana voimana laajemmassa monen eri luokan allianssissa (jota Gramsci nimitti ‘historialliseksi blokiksi’), jolla on yhteinen visio muutokselle ja joka taistelee kaikkien jäseniensä intressien puolesta”. Yhteisen rintaman luominen tarkoittaa sen tunnustamista, että ihmiset eivät muodosta uskomuksiaan mekanistisella tavalla perustuen sosioekonomiseen asemaansa yhteiskunnassa.

Sen sijaan ideologiseen muodostukseen vaikuttaa myös Stuart Hallin mukaan “yhteiskunnalliset jakolinjat ja ristiriidat, jotka syntyvät rodusta, etnisyydestä, kansallisuudesta ja sukupuolesta”. Yhteiskuntaryhmän intressit Hallin mukaan “eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne tulee rakentaa poliittisesti ja ideologisesti”.

Näillä ideoilla on tärkeitä seuraamuksia: Kansanomaisen viestinnän ja koalitionrakennuksen poliittisia taitoja ei tulisi jättää valtavirran liberaaleille, vaan ne tulisi pitää niiden käsissä, jotka tavoittelevat transformatiivisempaa muutosta. Liikkeet, jotka pyrkivät voittoon, eivät tyydy pyörittelemään sloganeita, jotka vetoavat samanmielisten aktivistien eristyksissä eläviin ryhmiin; niiden tulee haluta tavoittaa muitakin kuin olemassaolevia kannattajia, ja sorvata viestejä, jotka vetoavat laajempaan joukkoon potentiaalisia liittolaisia.

Uudenlaisen maalaisjärjen rakentaminen vaatii ihmisiä tottelevaisina pitäviä ideoita vastaan taistelua. Goldberg huomauttaa, että tällä hetkellä vallassa olevien dominanttien ryhmien individualistinen ja vastakkainasettelua luova ideologia voi olla perustavanlaatuisella tavalla paikalleen jäädyttävä. Hän kirjoittaa: “Me saatamme uskoa, että intressimme ovat kapitalismin menestyksen kanssa samassa linjassa, eikä niinkään sen aiheuttamien tuhojen (esim. “Nousuvesi nostaa kaikki veneet.”); me saatamme uskoa, että nykyiselle systeemille ei löydy vaihtoehtoja…; me saatamme sisäistää väärää ylemmyyden tai alemmuuden tuntoa (esim. valkoinen ylivalta, joka rohkaisee köyhiä valkoisia ihmisiä lohduttamaan itseään heidän yhteiskunnallisilla etuoikeuksillaan); ja muuta”.

Jos liikkeet aikovat korvata sellaiset uskomukset omalla hegemoniallaan, niiden tulee vakuuttavasti artikuloida vaihtoehdon puolesta. Mutta tämä on ainoastaan ensimmäinen askel. Niiden tulee myös määrittää mitkä yhteiskunnalliset ryhmittymät voidaan liittää yhteen tukemaan tätä vaihtoehtoa ja sitten huolellisesti rakentaa poliittista valtaa sille linjalle. Tavoitteena on, kuten nykyajan gramscilaiset saattaisivat sanoa, luoda tarpeeksi suuri “me”, joka sekä voittaa vaalit että muuttaa sen tavan, miten ihmiset ajattelevat itsestään sekä heidän yhteyksistään toisiinsa. Sen tuleerakentaa kollektiivista tahtoa ryhtyä toimeen.

Napit vastakkain instituutioiden kanssa

Gramscilainen ajattelu rohkaisee strategista monimuotoisuutta. Koska lähestymistapoja kehitellään perustuen analyysiin tietyn maan uniikeista olosuhteista, liikkeiden strategiat vaihtelevat eri puolilla maailmaa. Ja koska asemasota on pitkäaikainen projekti, jota käydään monilla eri rintamilla, monenlaiset eri kontribuutiot voivat uattaa kamppailussa yhteiskunnallisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Gramscilaisen tutkijan Michael Denningin haastattelussa podcastin juontaja Daniel Denvir ehdotti, että Gramscin ajattelu oli vasemmiston keino päästä irti debateista, jotka näkevät “elektoralismin”, keskinäisen avunannon ja järjestäytymisen työpaikoilla toisensa poissulkevina, eikä niinkään toisiaan täydentävinä lähestymistapoina. Denning huomautti, että “vasemmistossa meillä voisi kaikilla olla enemmän myötätuntoa toisiamme kohtaan, kun käytämme jokaisen meistä lahjoja ja kykyjä, eikä niinkään syyllistää ihmisiä tekemään assioita, joihin heillä ei välttämättä edes ole lahjoja”. Hän jatkaa, “mielestäni Gramsci johtaa ajatteluun, että mikään tietty kanta ei ole takuuvarmasti keskeisin. Ihmisten tulisi kamppailla siellä missä he tuntevat olevansa kaikkein tehokkaimpia ja kaikkein voimakkaimpia ja missä heidän omat kykynsä ovat.”

Siitä voidaan debatoida miten käydä parhaiten sotaa. 1960-luvun lopulla saksalainen opiskelija-aktiivi Rudi Dutschke esitti, että vasemmiston tulisi lähteä “pitkään marssiin instituutioiden läpi”. Tämä tarkoittaa, että soluttaudutaan instituutioihin — mm. kouluihin ja yliopistoihin, poliittisiin puolueisiin, medioihin, terveydenhuoltoon, asukasjärjestöihin ja liittoihin — aikeena radikalisoida ne ja muuttaa ne. Monet ovat pitäneet sellaista marssia gramscilaisen perinnön jatkeena.

Brasilian maattomien työläisten liike (portugaliksi Movement dos Trabalhadores Rurais Sem Terra, eli MST) on yksi tätä lähestymistapaa soveltanut. Suurimpien Etelä-Amerikkalaisten yhteiskunnallisten liikkeiden joukossa MST on pitänyt yllä maata vaativia maaseutuammatteja 350 tuhannen perheen puolesta samalla, kun se on kritisoinut valtiota ja usuttanut sitä rakentamaan koulujen, terveydenhuolto- ja ruoantuotantolaitosten verkostoa.

Tutkija Rebecca Tarlau kuvailee näitä pyrkimyksiä “kiistanalaiseksi yhteishallinnoksi”. Sellaisessa aktivistimaanviljelijät sekä muokkaavat valtavirran instituutioita, joihin he soluttautuvat, että käyttävät näitä instituutioita laajentamaan liikkeensä legitiimiyttä ja järjestäytymiskykyjä. “On tärkeää huomata” Tarlau sanoo, “että MST sekä käyttää gramscilaista strategiaa että aktivistit myös eksplisiittisesti ammentavat Gramscin teoriasta oikeuttaakseen jatkuvan kanssakäymisensä Brasilian valtion kanssa”.

Tälle lähestymistavalle on kriittistä idea, että liikkeen osanottajat eivät soluttaudu instituutioihin niitä muuttaakseen — asema, joka voi tehdä heidät alttiiksi hyväksikäytölle — vaan osana pyrkimystä rakentaa “intellektuaalista ja moraalista johtajuutta”, jota vaaditaan edistysmieliselle projektille hegemoniaan pääsemiseksi. “Orgaaniset intellektuaalit”, jotka ovat verrattavissa Gramscin aikaisiin kyläopettajiin tai pikkuseurakuntien pappeihin, ovat tärkeässä roolissa parempaa yhteiskuntaa tavoittelevien vaihtoehtoisten ideoiden muuttamisessa käytännön toiminnaksi. Erona perinteisiin tutkijoihin, nämä paikallisliikkeen osanottajat eivät levitä ideologiaa kehittämällä akateemista teoriaa, vaan oikeasti itse näyttämällä johtajuutta yhteisön toiminnassa ja instituutioissa. Tarlau selittää, että omilla toimillaan nämä ihmiset “jatkuvasti pyrkivät saamaan siviiliyhteiskunnan suostumuksen tukea heidän poliittisia ja taloudellisia tavoitteitaan” ja luomaan “oikeutuksen uudenmallisille yhteiskuntasuhteille”.

Valtavirran politiikan lähestymistavat liian usein näkevät kaiken vallan olevan valtiolla, erityisesti liittovaltiotasolla, ja he näkevät sentristiehdokkaitten äänestämisen valtaan keskeisenä tapana saada asioita vietyä eteenpäin. Gramsci kertoo meille, että valtaa on kaikkialla, ja että virassa toimiminen on arvokasta vain osana suurempaa strategiaa voittaa ihmisten mielet ja sydämet aidosti edistysmielisen vision puolelle. Spektrin toisessa laidassa monet ihmiset valtion ulkopuolella tavoittelevat muutosta ainoastaan yhdellä alueella — yksittäisen työpaikan, koulun, kirkon, ruokapankin tai naapuriyhdistyksen tasolla — ilman, että liitetään pyrkimykset yhteen kattavammaksi muutoksen projektiksi. Gramsci rohkaisee liikkeitä tavoittelemaan interventioita laajemmalti, mutta aina liittämään ne yhteen osana yhteistä ohjelmaa, jolla transformoidaan yhteiskunta.

“Nykyaikana erityisesti,” Stuart Hall kirjoitti 1980-luvulla, “me elämme aikana, jolloin vanhat poliittiset identiteetit ovat romahtamassa”. Samaa voitaisiin sanoa nykyajastakin. Jos oikeudenmukaisuuteen pyrkivät liikkeet haluavat voittaa, niiden tulee työskennellä rakentaakseen uusia identiteettejä ja alliansseja, jotka on rakennettu interaktiossa monimuotoisten instituutioiden ja ihmisten elämiä määrittävien poliittisen konfliktin paikkojen kanssa.

Gramsci ei tarjoa helppoja ratkaisuja nykyisiin kohtaamiimme haasteisiin. Kuitenkin sellaisten konseptien avulla kuin “hegemonia” ja “orgaaniset intellektuaalit”, “asemasota” ja “historiallinen blokki”, “konjunktuurianalyysi” ja “maalaisjärjen” puolesta taistelu hän tarjoaa yhteiskuntaliikkeille rikkaan strategiasanaston. Ja hänen vaatiessaan determinismin hylkäämistä ja yhteiskunnan kaikkein syvimmälle juurtuneiden uskomusten käsittelyä, hän tarjoaa lähestymistavan radikaalipolitiikkaan, joka on riittävän dynaaminen pysyäkseen relevanttina tulevien kriisien — ja transformaatioiden — yli.

  Lähde: https://forgeorganizing.org/article/lessons-gramsci-social-movements-today

https://kapitaali.com/mita-yhteiskuntaliikkeet-voivat-oppia-gramscilta/

#anarkismi

[kurnutus86]

Elämä väsyttää, tietoisuus siitä etten taida ikinä kyetä pääsemään olosuhteisiin joissa voisin oikeasti yrittää toteuttaa mitä tahdon. Ja olosuhteista riippuu ellei kaikki, niin hyvin paljon.

Olen hukannut mahdollisuuksia valtavasti ja hölmösti, ja nyt huomaan ettei uusia ehkä enää tule, etenkin kun on niin uupunut yrittämään.

[bloggis-posts]

#ajastimet #arviointi #astianpesukoneenkäyttövinkit #energiankulutus #energiansäästökikatkeittiössä #energiatehokasruoanlaitto #hanansäätö #kotielektroniikanvirransäästökikat #kuivausjärjestelmät #mittarit #sadettimet #seuranta #suihkupäänsäätö #vedenvirtausnopeus #vedenkulutus #vesipisteet #viemäröintijärjestelmät #vihreätpuutarharatkaisut #virransäästötilalaitteissa

[muotiunivormu]

Kings on aloittamassa ensimmäisen pelikierroksensa

Timmins ja Wishart tulivat NHL pelipaidat päällään Melbourneen pitämään hauskaa jääkiekkouransa lopussa, mutta heillä ei ollut aavistustakaan, millaista hauskaa heillä oli. Scott Timmins ja Ty Wishart ovat Australian Hockey Leaguen supertähtiä. Tämä kanadalainen joukkue on pelannut NHL:ssä ja auttanut Melbourne Broncosia voittamaan AIHL Champion Goodall Cupin 27. elokuuta.

Australia kohtaa Arizona Coyotesin ja Los Angeles Kingsin NHL:n ensimmäisessä ottelussa eteläisellä pallonpuoliskolla. Jos katsot näitä miehiä läheltä, hämmästyt. Oli niin hienoa tavata nämä ihmiset henkilökohtaisesti. Jokainen joukkue harjoittelee vähintään kahdesti maanantaista torstaihin O'Brien Ice Arenalla, Broncosin kotipaikalla. Joukkue pitää sitten avoimen harjoituksen Rod Laver Arenalla perjantaina ja pelaa kaksi esikauden ottelua 2023 NHL Global Series-Melbournessa lauantaina ja sunnuntaina. "Olemme varmaan iso kala tässä pienessä lammikossa ja he tulevat nauttimaan todellisten NHL-pelaajien kilpailemisesta", Wishart naurahti. Se merkitsee paljon urheilulle täällä, koska vaikka kysyisit joiltakin kanadalaisilta ulkomaalajilta, he sanovat: "Voi, luoja." Onko täällä jääkiekkoa? Se on mahtavaa", hän sanoi. "Olen tavannut monia ulkomaalaisia Los Angeles Kings pelipaita , jotka ovat nyt suuria Broncos-faneja, koska he todella tietävät Broncosin olemassaolon, joten uskon, että se lisää tietoisuutta Broncosista. Tietoisuus tästä urheilulajista, minä mielestäni tämä on erittäin tärkeää.

#NHL pelipaidat

[eksopolitiikka]

Kortti toukokuulle 2024: Apu ilman asioihin puuttumista

Kuukauden kortti – toukokuu 2024 Kortti #93 | Sirius (tuleva, kolmas aikakausi) | Apu ilman asioihin puuttumista Tapa jolla annetaan apua toiselle kytkeytyy avunantajan omaan evoluution vaiheeseen. Tämä on totta lajitasolla sekä henkilökohtaisella tasolla. Kolmannen tiheyden olennot usein käyttävät mieltään ja/tai egoaan pakottamaan apua toiselle. Jotkut dramaattisemmat esimerkit näistä pimeämmistä ajoista Maapallonne historiassa (mukaanlukien nykyhetki) […] https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/kortti-toukokuulle-2024-apu-ilman-asioihin-puuttumista/

#Tietoisuus #Germane #kanavointi #Lyssa Royal #tietoisuus

[mesokosminen]

Kvanttitietoisuusteorioiden sinfoniaa - Orkestroitu objektiivinen reduktio

Johdanto Tässä blogikirjoituksessani jatkan Taorminan tietoisuuskonferenssin 2023 innoittamaa artikkelisarjaani, keskittyen viimeiseen pääpuheenvuoroon ja siihen liittyviin teemoihin. Brittiläinen nobelpalkittu fyysikko Sir Roger Penrose esitti puheenvuorossaan Orkestroidun Objektiivisen Reduktion (Orch-OR) teoriaan perustuen ajatuksen, että ihmiskehon nopeat lihastoiminnot saattavat olla…

View On WordPress

#filosofia #kognitio #kvanttimekaniikka #mielen filosofia #mieli ja materia #taormina #tieteen filosofia #tieteen menetelmä #tietoisuus #tietoisuustieteet #tietoteoria

[b-galleria]

Maija Ojanen: Rakennelma

B-gallerian Päätila 17.8.–3.9.2023

Avajaiset ke 16.8.2023 klo 18–20

Maija Ojanen (s.1981) on Jyväskylässä työskentelevä kuvataiteilija (TaM) joka on taiteessaan keskittynyt maalaamiseen vesiliukoisin menetelmin, sekä piirtämiseen musteella ja värikynin. Taiteen tekeminen on hänelle ihmisenä olemisen ja maailmassa olemisen kokemuksen tulkitsemista taiteen keinoin. Oleellinen osa hänen työskentelyään on havainnosta piirtäminen. Se on yksi tapa tuoda omaa ajattelua ja kokemusta maailmasta näkyväksi ja sen merkitsemistä paperille. Teosten tekeminen on liikkumista havaintotodellisuuden ja mielikuvan sekä, muistin ja ajatusten todellisuuden välillä. Häntä kiinnostaa arjen tietoisuus, tyhjyydestä, tylsyydestä ja arjen jokapäiväisyydestä syntyvä maailman monimutkaisuuden ja rakenteiden ihmettely. Myyttien, satujen ja itämaisen filosofian kautta Ojanen on löytänyt teemoja ja aiheita työskentelyynsä, jonka keskiössä on maailmankatsomus, ihmiskäsitys, sekä olemassaolon kokemus.

Näyttelykokonaisuus muodostuu sarjasta muste- ja puuväritöitä, sekä vesivärimaalauksia, joissa kuvataan sekä todellisia että päänsisäisiä rakennelmia. Kuva-aiheita teoksiinsa Ojanen on löytänyt retkillään lähiluonnossa, sekä matkoilta päänsisäisiin maailmoihin ja mielen rakennelmiin. Teosten surrealistisessa maailmassa kuvataan elettyä todellisuutta, jossa ihmisen sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaavat luoden maailmassa olemisen kokemuksen. Teokset käsittelevät ihmisenä olemista, elämän ja kuoleman kiertokulkua, sekä transformaatiota. Myös luonto ja ympäristö ovat läsnä ja sitovat tiettyyn paikkaan ja elinympäristöön, sekä luonnon prosesseihin.

Näyttelyä on tukenut:

Taike ja Suomen Kulttuurirahasto

Lisätietoja:

Maija Ojanen 

0405738395 

[email protected] 

www.maijaojanen.com 

instagram: maijaojanen_art 

Facebook: maijaojanenart

[laikanet]

#Repost @taidelainaamo_hts with @use.repost ・・・ Taidelainaamon galleriavuosi 2023 käynnistyy tänään kahdella pysäyttävällä näyttelyllä. Galleria Arthurissa on esillä Laura Kansanen-Stavalen matkamuistojen ja kertomusten hetkellisyyttä tallentavia syanotypia- ja sekatekniikkateoksia, ja Galleria Rikhardissa puolestaan voi hiljentyä mietiskelyyn Nagashilan öljymaalausta ja runoa yhdistävän triptyykin äärellä. Tervetuloa nauttimaan! Taiteilijoiden sanat: "Pyrin tallentamaan ja säilyttämään työssäni hetkiä, muistoja ja kokemuksia. Paperihommia on paperille tehty kokoelma pieniä tarinoita, välähdyksiä ja muistoja. Kenties toisesta, paremmasta ajasta." (LKS) "Tämä pieni näyttely, kaksi Kontemplaatiomaalausta ja Runo, on triptyykin kaltainen yksi ehjä kokonaisuus – syvämietteinen kontemplaatiohetki. Viisauden harjoitusperinteitä seuraten teos luo sanallisen ja visuaalisen ärsykemaaston, jota viisauden kauneutta kaipaava tietoisuus, rauhoittuessaan, havainnoi, puntaroi, ja ehkä havahtuukin irti silmän ja älyn käsite-eritteestä." (Nagashila) 1. Laura Kansanen-Stavale viimeistelee ripustustaan #taide #art #nykytaide #contemporaryart #hts #helsingintaiteilijaseura #haa #helsinkiartistsassociation #helsingintaiteilijaseurantaidelainaamo #taidelainaamohelsinki #taidelainaamo #haaartlending #artlending #näyttelyt #exhibitions @rikunkirjasto @laikanet (at Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamo) https://www.instagram.com/p/CnDBQwNNIq1/?igshid=NGJjMDIxMWI=

#repost #taide #art #nykytaide #contemporaryart #hts #helsingintaiteilijaseura #haa #helsinkiartistsassociation #helsingintaiteilijaseurantaidelainaamo #taidelainaamohelsinki #taidelainaamo #haaartlending #artlending #näyttelyt #exhibitions

[sinievita]

Miten muuttuisikaan maailma, jos sen sijaan että konfliktissa asetettaisiin toisemme vastakkain, opeteltaisiinkin peilaamaan rakentavasti ja vastaanottamaan/vaihtamaan ajatuksia ilman egomuureja? Kliseisesti, jos tuomitset toisen tuomitset myös itsesi, vaikka asialla mistä tuomitset ei olisi mitään tekemistä sinun kanssasi. Miksi kaikista tunteista ei uskalleta tai saa puhua suoraan ja miksi ne piilotetaan neljän seinän sisään eliittipiireihin ja juorukerhoihin? Mitä jos riisuisimme roolimme ja uskaltaisimme olla haavoittuvaisia toisillemme? Mitä muuta siinä voisi menettää kun kovanaamamaskinsa?

Mitä jos meidät opetettaisiin hyväksymään ja sitä kautta irtipäästämään myös ikävät tunteet ja puolet itsessämme? Miksi new age ja ääri kristinusko molemmat kieltää luonnolliset tunteet? Miksi katumus ja myötätunto pelottavat egoa? (Hyväksyntä->irtipäästö), (katumus->myötätunto->irtipäästö), (triggeri->peilaaminen->tietostaminen->tietoisuus->irtipäästö), (katkeruus/kateus/kostonhimo->terve vihaisuus->irtipäästö). Mikä tunne taas värähtelee alhaisimmalla taajuudella? Häpeä. Siksi kaikki nämä tunteet ovat täysin luonnollisia ja hyväksyttyjä.

Miksi autamme vain sen varalla että se kuvataan, tai muut näkee sen että annoit. Miksi hyvänteväisyysjärjestöt kuvaavat köyhiä lapsia mainoksiin, ja sen jälkeen juhlivat rahojaan? Miten meille on opetettu? Ulkoistamaan ja sitä kautta välttelemään. Etsimään vastauksia uutisista ja koulun penkiltä. Luova mieli tukahtuu, jos ihminen ei saa oppia itsestään. Vaurioitunut ihmisego ei saa enään iloa auttamisesta, vaan ulkopuolistetusta hyväksynnästä ja ylemmyyden patsastuksesta.

[rennesairanenlove]

Raimo Lindh ja Hanna-Maija Sinkkonen Koulusta selviytyminen : opettajan ja oppilaan yhteinen haaste: "Hyvin suunniteltujen ja toteutettujen ratsastusohjelmien edut ovat olleet fyysisiä ja psyykkisiä kuten spastisten lihasten rentoutumista, voiman lisääntymistä, koordinaation, tasapainon ja liikkuvuuden sekä verenkiertoelinten toiminnan parantuminen. Psykologisia etuja ovat olleet muiden muassa parantunut itsekunnioitus ja -tietoisuus, rohkeus, hyvän olon tuntemukset, huomionkyvyn keston, motivaation, avaruudellisen hahmotuskyvyn, itsekontrollin ja saavutuksen tuntemusten lisääntyminen (ks. esim. Sterba ym. 2002). Greenwald (2001) tutki ratsastusohjelman vaikutuksia 6-16-vuotiaiden emotionaalisten häiriytyneiden oppilaiden kanssa. Osallistujina oli 81 poikaa."

[charlottadanker-blog]

Ostopoluista ostoavaruuksiin

Digitalisaation myötä myös suuri osa ostopolusta on siirtynyt verkkoon. Ennen ostopolkua ajateltiin lineaarisena prosessina, jossa kuluttajan liikkeitä yksinkertaistettiin liikaa. Nykytietämyksen valossa vanha ostopolkumalli ollaan onnistuttu kumoamaan. Lineaarista ostopolkua ei ole olemassa, on vain ostoavaruuksia, joiden kosketuspisteet ovat epälineaarisia. Ostopolku -käsitetä käytetään silti vielä nykyaikana kuvaamaan kuluttajan matkaa ostopäätökseen sekä jälkipalveluihin. Ostopolku, joka on kulkenut fyysisten ja digitaalisten kosketuspisteiden kautta, kutsutaan monikanavaiseksi tai ylikanavaiseksi. Monikanavaisen ostopolun haasteeksi muodostuu ostopolun seuraamattomuus, asiakasta ei voida tunnistaa samaksi eri toimijoiden kanavissa, tätä seuraamista rajoittaa myös laki. Dataa on toki saatavilla, ja kuluttajia seurataan, mutta tietolähteet eivät ole täydellisiä, vain suuntaa antavia.

Ostoavaruuden mahdollisia kosketuspisteitä tarkasteltaessa voidaan arvioida mahdolliset katvealueet, sekä kehittää jotain tiettyä osa-aluetta paremmin palvelevaksi yritykselle ja asiakkaille. Asiakaskokemus kosketuspisteissä tulee olla harkittua ja suunniteltua niissä pisteissä joihin yritys voi vaikuttaa. Arvonluominen asiakkaalle on nykymarkkinoilla entistä tärkeämpää. Kosketuspisteitä ostoavaruudessa voi olla esimerkiksi journalistisen sisällön ja kuluttajan tarpeiden kohdatessa, vaikka kyseisessä julkaisussa ei olisi kaupallista sisältöä. Esimerkiksi case ostoavaruudessa voisi olla seuraavanlainen: journalistinen julkaisu ”kertakäyttövaippojen ilmasto vaikutuksesta verrattuna kestovaippoihin” herättää pienlapsiperheen tarpeen, sekä motivaation, siirtyä pois kestovaipoista. Tämän jälkeen toinen kosketuspiste voisi olla natiivimainontaa, eli lehtiartikkeli kestovaippoja maahantuovasta yrittäjästä. Kolmas kosketuspiste olisi, kun lapsiperheen vanhempi etsii kestovaippoja myyvän sivuston ja tutkii valikoimaa.

Kaikki lähtee lopulta kuluttajaymmärryksestä. Kuluttajat eivät odota passiivisesti triggeriä ostopolun aloitukseen, vaan he ovat aktiivisia etsimään itse tietoa eri kanavista.  Yksittäinen kanava on pieni osa kokonaisuudesta ja ostopolkuja tulisi ymmärtää laajemmin. Palvelustrategioita suunniteltaessa pitää valita painopiste, sekä hyödyntää ostoavaruusajattelua. Yritykset ja mediatalot ovat pienoisen haasteen edessä, varsinkin paljon kilpailluilla markkinoilla, kuinka saadaan kuluttaja ostoavaruudessa löytämään juuri heidän luokseen ja tekemään ostopäätöksen heidän tarjoomastaan. Asiakaskokemus on keskiössä, kun asiakas lopulta päätyy yrityksen luokse. Kokemukseen vaikuttaa monet eri komponentit, kuten asiakaspalvelun laatu, monikanavaisuus, jälkipalvelut, asiakkaan tarpeiden tunnistaminen… Tämän lisäksi kaikkia edellä mainittuja, sekä monia muita komponentteja, tulisi hoitaa digitaalisesti.

 Lähteet:

www.slideshare.net/cxpafinland/03-digitalisoituva-asiakaspolku-anssi-okkonen-elisa

issuu.com/customerinnovations/docs/ostopoluista_ostoavaruuksiin

#ostoavaruus #ostopolku #kuluttajat #markkinointi #tietoisuus #ostopäätös #asiakaskokemus