#Sinuu

[x-xsunlightx-x]

Not my guy thinking he is the shit 😭

HELLO THAT SMALL SMILE IS SO CUTE

#ZACK LOOK SO FRIKING GORGEOUS I CANT GET OVER IT #he almost looked like gun for a moment but thank god he wasn't actually gun #SINUU<3 #whats that guy name ji chang smth but i still like his dumbass #lookism #zack lee #sinu han #lookism ep 423

[ketsuppia]

Jos nyt syvemmin lähetään miettii nii tää boop juttuhan on aika kätevä siltä osin et näkee mikä se oikee "reach" siun postauksilla, reblogeilla yms on, kun ihan random ihmiset booppailee sinuu koska satuit olee niiden feedillä tai ne näki siut jossain, mut sit ei jää muuten kattoo, tiiättekö

#boop

[kittsyspaw]

⌇ SINU HAN x F!READER

Oh, is there someone else or not? 'Cause I wanna keep you close. I don't wanna lose my spot 'Cause I need to know if you're hurting him or hurting me. ୨୧

╰┈➤ is there someone else? -The Weeknd

- This is a half-smut chapter from my lookism x reader book on wattpad (Loveism– Kittsyspaw) i deleted it there and decided to write it here for the people who wanted it.

- This is an old Smut that I wrote so don't mind any mistakes or lack of description please!

- You were working with the workers (in case you're confused on why you're in the underground place)

WARNINGS !! : Cockblocker, Begging, Dry thigh humping, Sub!Reader–Dom!Character, Kinda Dom? Reader at the end, Crying etc. (BTW IM NOT RESPONSIBLE FOR WHAT YOU READ IF YOU'RE UNDER THE AGE OF 18+)

"Oh god, I failed geography how I'm I supposed to know where i am?" You stared at the many, many corridors.

While you were walking, you saw a head peak out one of the door making you stop in your tracks, sinu immediately pulled his head inside, waiting for you to walk past so he could snatch you.

"Nah..jit tryna kidnap me, thats crazy..." You took slow steps, backing to the other side of the hall so the man couldn't grab you, it that was his plan, either way, you had seen him.

"Dammit! You saw me! And I thought I was hidden very well" he sulked making you chuckle.

Sinu signaled you to come closer, rolling his eyes when you only stepped a few steps towards so he grabbed your wrist and pulled you inside the room.

He trapped you against the door "Did we ever meet before? I swear I know you" a hand reached for the mask that covered your face.

Slowly pulling away the oni mask, his eyes widened when he saw the familiar face, Sinu stared at you in shock, of course he knew you! He couldn't remember where or when, but he definitely knew you.

"Y/n?! Y/n right??! I- I know you!" He shook you by the shoulders, sinu didnt remember you having a scar, but who cares?

"So you do remember me? I missed you, sinu" Sinu's chest ached when you gave him a sad frown, name leaving your mouth laced with the softest tone.

He wrapped his arms around your waist, pulling you closer, hugging you tightly as if you'd disappear any second.

You felt a part on top of your head get heavy, tears. "I can't remember when but I swear I remember you, I could never forget you" he cried, burying his face into your head, taking in the sweet aroma of your shampoo.

Sinu pulled away and traced the scars on your face "what happened y/n?" He asked, his eyebrows knitting, his face falling into a worried one when you started tearing up.

"H-hey! Is it a personal question? I'm sorry!" You let out a laugh "No! I'm just glad you remember me...and nothing happened don't worry."

You really were...having no idea what happened to him and the last time you saw your childhood friend – he didnt even recognize you which made everything worse.

His cheeks turned red when you grinned up at him, the corners of your mouth curling in the most sweet way he's seen.

Its as if...his heart melted right there, how can someones smile just bright up his day like that?

"Oh shit, I better get going-" "no!" Sinus lips tugged down in a frown.

"Don't go.." The circus was starting soon too, but sinu didn't want to, staying with you is better for him, he wanted to feel you again.

"Sinuu, the chairman is calling me, we'll probably meet someday again" He gasped, "And what if we don't?! No!" The big man hugged you again, prisoning you in his embrace.

You rested your head against his chest, you didnt want to go either, but Eugene would probably scold you the whole time and you didnt want to hear any of it.

"What about the neko girl? Didnt she call you or something"

"no...?"

"Hm, who even is she?"

"The CEO"

Your next words left as a simple mutter beneath your steady breath, it wasn't meant for your childhood friend to hear– but he did.

"oh. Explains, she's obsessed with you.."

"What was that?"

"Nothing"

You and sinu stared deeply into each others eyes, not breaking the contact. "Sinu, did you know that I met Samuel?" You regret saying that, remembering that he forgot everything for some reason.

"Samuel...? Samuel?" "Yeah, a friend of mine!" "Ohhh, thats...cool." He gave a bitter smile

"is he a guy?"

"Yeah!"

"Stay away from him! All they want to do is play you!"

The cries made you chuckle, he was still caring as ever, well he never even liked you being around a living being who was a male because apparently 'They're all bad for you'

While time was passing, you tried to figure out why he forgot almost everything, maybe an accident? 'He does have new scars..'

The man even took of his shirt just for you to see, his body going stiff at the fingers that ran over the scars on his chest, shoulders and stomach.

Sinu kept you in his embrace as you sat on his lap "You're spacing out, what wrong?" You shook your head "nothing, just thinking about the lecture I'm boutta get"

"Well, I really have to go now :(" you shut off your phone after the message Eugene sent you "Wait! Aren't you gonna pepper my face with kisses? Like back then-?"

Sinu clutched his head after something slipped out, did you even do that? What was he blabbering about? Did he make you uncomfortable?

Your smile widened, The smile taking over after calming his train of thoughts.

"of course!!" The black haired man laughed while you gave his whole face small pecks.

You looked at him, confused when he grabbed your face. "You don't know...how much I missed you" you parted your lips as Sinu came nearer.

Did he do this before? It was so...familiar...it was his head– playing out an image where you participated in, your thighs were hugging his hips and–!

He gripped the flesh of yout upper legs when your lips locked, both your eyes closing to feel the passionate, long lasting kiss.

Sinus eyes shot open when your lips quivered against his, worry working him up when fat tears ran down your chin.

"Baby...why are you crying?" He wiped away the crystal clear tears as you sniffled "sorry I got emotional its just-" your voice cracked, everything that happened so far playing in your mind, it's heartbreaking, it all was.

Sinus eyebrows knitted, did he make you cry? Was it someone else? His fist clenched, who was it? "Tell me what's wrong?" He cupped your face, hands shaking.

"A lot, a lot happened, it hurts, sinu..."

Sinu couldn't help but swallow the guilt of feeling joyful, you, the girl he used to cherish and adore, was gripping onto him and calling out his name for comfort.

Sinu held you in a welcoming embrace "I don't know what's the situation, but I'm sure it'll get better, Trust me! My guts are never wrong!" He posed making you laugh, the genuine laugh he hadn't heard in years, it made blood rush to his cheeks.

Sinu was thankful your sad face disappeared and got replaced with a cheerful one. You wrapped your arms around sinus neck pulling him towards you to continue what he started.

You whined against him when Sinu grinded your heat against the meaty surface of his rough thigh by the hips. Pouting when he broke the kiss, you stared at him confused.

"Tell me...tell me how much you missed me"

the man demanded, looking at you with desire that he hadn't to speak up about, it was all shining up his eye that was half lidded, focusing on you.

"Sinu! Please! I missed you so much, so fucking much! It hurt when you didnt know me at first, I thought you forgot everything between us..." Your brain was hazy, letting out your heart as he didnt stop the grinding.

Drool slipped by your lips, dripping down your chest. "Aw, baby...What do you want? Tell me, I'll give you anything" he pecked your lips, chuckling with the time you went dumb for him.

"Please nghh...Sinu! Please..fill me up...I need you inside of me" you sobbed when your cunny got sensitive from the flicking sensation, the inner part of your legs was burning up.

Sinu felt his bulge twitch, it got uncomfortable for him in his tight suit pants. Something about your whines and begging made him feel dizzy, you were so fucking beautiful, crying out for his cock to fill you up.

He wasn't crazy when he said that you could have anyone you wanted, lulling up him like a siren for her desires – that was you.

You flinched when your phone buzzed, shakily taking it out to see Eugene's name through the pleasure tears.

"S-sinu...stop. the chairman..." Yours words fell deaf to the muscular man smirked, wasn't this gonna be fun?

"Why don't you answer lovie? Don't make him wait" you nodded hesitantly, listening to the soothing voice that guide you.

"H-hello!" You bit down on your bottom lip out of embarrassment when your voice cracked. "Y/n? What's wrong? Where are you?" "I'm..I can't find the...exit!" You held in all moans when you felt the coil in your stomach about to snap due to the lava bursting in your guts

"What are you doing?...want me to send someone to get you?" "Mhmmh..." You didn't realize what you were saying and hung up, your mind too overwhelmed by the attention you were getting from Sinu.

You let out a loud, frustrated cry when he stopped the pace, you were seconds away from having your high. the tears that build up your eyes fell down, damping up the fabric they landed on.

"...why did you stop?" You pouted, one flick the aching bundle of nerves could make you melt, but Sinu was so mean!

"Sorry...I think we should go. There's someone who's waiting for you."

He didnt want to stop either, he desperately wanted to see your lewd face but he got a text from Neko while he was keeping you in ecstasy, telling him to get ready.

It angered him, after all those years he finally got a precious moment with you but it got completely torn apart by jealous people.

Sinu was sure that you two weren't gonna see each other anymore and it hurt, piercing right through his heart.

He raised an eyebrow when you straddled his hips, smirking down at him with a glint in your eyes. "What are ya' planning to do?"

A sharp breath was sucked in by Sinu sensing your warm mouth placed on the delicate skin of his neck, sucking until a purplish hickey was painted on it.

With a last giggle, you got up, running towards the door– pointing at his phone as you waved him goodbye.

Fucking hell, you were gonna be the end of him.

Sinu fell back on the bed, his hand running through his hair, regretting the decision he made on letting you go.

He was very messy, a unbelievably annoying bulge judging against his tight pants. The man let out a breath, imagining what type of faces you would make it he had ruined you.

The male was still frustrated, no thought, you left him like this. Sinu got up, walking towards the shower to take a cold bath.

If you found this interesting, you can continue on wattpad (I put the name above n stuff) Its a various x reader and has crossovers with V-hit and Jujutsu kaisen (≧∇≦)

Lmk if you want me doing more Smuts

#lookism #lookism x reader #lookism x you #lookism x y/n #viral hit #smut #cockblock #daniel park #lookism jonggun #dg lookism #workers #praise #x y/n #jjk #crossover #wattpad #sinu han

[saraminia]

Ehkä pitäiskin ruveta poistamaan suomeks. Se on niinku koodikieltä jota vaan harvat ymmärtää. Mitähän tuntuis oikeesti sanoa samoja asioita suomeks mitä sanon yleensä englanniks. En oikeesti pystyis. En pysty edes sanomaa "minä rakastan sinua". Kuulostaa ihan oudolle. Ehkä murteella on parempi "miä rakastan sinuu". Ei helevetti. En pysty. Rupeenki tägäämää 'miä rakastan sitä!!!' tai vielä parempi 'miä rakastan tota!' 😭😂😂😂 Miks se kuulostaa niin väärälle. Ehkä siks, etten oo tottunu sanomaa sitä suomeks. Puhun lapsilleni ruotsii ja en oo 25 vuotee ollu suomalaisen kaa suhteessa. Mut joo, ehkä pitäydyn ihan englannin kielessä täällä 😂

#riikka talks #suomen puhuminen on vaikeaa 🥴

[akatiuspielinki]

"Hiukses on ihan sekaisin".

Suomi-versio Enstarsin Ibarasta ja Nagisasta. Ibara = Iiro, Nagisa = Nuutti.

Syksyltä 2022 pätkä, joka on ainoa, joka ei jäänyt hajonneelle kovolle.

Part of a Finnish fanfic that contains Finnish AU's Ibara and Nagisa.

Edessäni seisova Nuutti katsoi minuun hymyillen lempeästi ja kutsuvasti. “Annas, kun mie halaan sinuu.” Pysyin aloillani tavallisen ryhdikkäänä, enkä tehnyt elettäkään mahdollistaakseni Nuutin halausta. En ymmärtänyt Nuutin halua halata minua. Olimmehan me toki olleet kavereita lapsuudestamme saakka, mutta en minä tämmöisiä ymmärtänyt. En me nyt mielestämme missään halausväleissä olleet. Halaukset kuuluivat suuriin juhliin - häihin, hautajaisiin ja konfirmaatioon - eikä niillä ollut tekemistä arkielämän kanssa. Lopulta päädyin hymähtämään jotakin epämääräistä vastaukseksi, mikä kaiketi oli riittävää Nuutille. Hän ottikin askeleen kohti minua ja nappasi minut halaukseensa. En osannut tehdä mitään, sillä tämä erosi niin paljon niistä halauksista, joita vaihdettiin nopeasti edellä mainitsemissani juhlissa. Nuutti lopulta päästi minusta irti ja istahti sohvalleni. “Mistä moinen idea nyt kumpusi?” kysäisin. Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, vaan otti kaukosäätimen käteensä ja laittoi television päälle. Sieltä tuli parahiksi jokin kivistä kertova dokumentti, tai ainakin sen alkujuonto. “Jes, ehdittiin hyvin ennen sen alkua.” Päättelin, ettei Nuutistä nyt irtoaisi muuta informaatiota tai minkäänlaista vastausta, joten päätin antaa olla. Siirryin itsekin sohvalle ja asettauduin istumaan sohvan toiseen reunaan. “Mites sulla on töissä mennyt?” Kurkkuni tuntui kuivalta, ja tiesin kuulostavani tylsältä varsinkin Nuutin katsomaan kividokkariin verrattuna. “Iha jees”, Nuutti vastasi. Vilkaisin häntä. Hän oli nojautunut eteenpäin, aivan kuin se auttaisi häntä näkemään paremmin television. Vaikka me olimmekin tavallaan läheisiä, jos niin pystyi nyt sanomaan, en oikeastaan tietänyt Nuutista paljon mitään. Hän eli vielä vanhempiensa luona, hän oli minun ikäisenä ja piti kivistä. Lisäksi hän sai minulta pätkätöitä aina silloin tällöin, jos sellaisia hänelle löytyi. Hän ei tainnut olla opiskellut oikeastaan mitään peruskoulun jälkeen. Tai ainakaan minä en tiennyt, mitä hän oli tehnyt sillä välin, kun minä olin käynyt opiskelemassa Helsingissä kauppiksessa. Tietyllä tavalla kuitenkin halusin tietää lisää, mutta se tuntui jotenkin sopimattomalta. Olimme vain kavereita. Mutta Nuutti oli jostain syystä pysynyt elämässäni kaikista muutoksista huolimatta siinä missä kaikki muut olivat vaihtuneet toisiin. Siksi oli outoa se, että me tunsimme toisemme hyvin, mutta samalla emme lainkaan. Tai siltä se ainakin minusta tuntui. Katsoin Nuuttia pitkään. Hänen pitkät, hopeiset hiuksensa kiemurtelivat ympäriinsä. “Sun hiukset on takussa”, tokaisin hiljaa aivan huomaamattani. Nuutti keskittyi televisioon eikä sanonut hetkeen mitään. Hetken ajan minun teki mieli jättää asia sikseen. Ei Nuutin hiukset olleet minun asiani. Hän ei ollut velkaa minulle sitä, että hänen hiuksensa olisivat siistit. “Nuutti?” Hän hätkähti katsomaan minua, mikä oli suuri ihme. “Sanoits sie jotakin?” Nielaisin. “Joo, sanoin. Että sun hiukses on ihan sekasin.” Nuutti naurahti hiljaa. “Onks sulla harjaa?” Nyökkäsin. Nopeasti lähdin kävelemään kohti vessaani, jossa pidin kampaani. Se ei ollut harja, mutta sai nyt kelvata. Palasin sen kanssa takaisin Nuutin luo. Istahdin sohvalle. Käteni toimivat kuin automaattisesti ja aivan huomaamattani olin alkanut kammata hellästi Nuutin tukasta takkuja pois. “Kiitos.”

[jesus-can-do-any-things]

Tumbler. at. Friday 30. 11:30pm. 12:00 am. oc

Jos. ovat syntymapaiva. on lokakuussa me palJon. enmman. Jumala siunatkoonsinua. Tai pailva. Jessukella oli Monia. erityisia. lahjojasinulle.

si son cumpleanos es Octubre vamos a muchos. Mas Dios te bendiga en diJesus tenia muchos regalos. especiales Para ti.

if are brithday is October we to many more God bless you or day. Jesus had many special Gifts for you.

me Haluan sinuu iloa tai brittipava . ovat erityisia Hyvaa syntymapaiva. lokakuulla.

we want you to Joy or Brithday. Are special. Happy birthday to the October.

Nostoros quiero que una Alegria o cumpleanos son especiales feliz. cumpleans a la de Octubre . Torivon etta sinulla on monia muita siunauksia tai paivana. I hope you many more blessed on or day. Espero que tengas mucho mas bendecidos en o dia.

[zharicksolano]

BABY CAMZ 🥰😍😻💞

#camila cabello #baby #cute #diosa #Sinuu #cuba #mexico #waakeme-up

[lintujasukissa]

Nuuskamuikkunen on nähnyt mitä te rebloggaatte öisin.

#erityisesti sinä dimppa #en ees seuraa sinuu mut TIEDÄN #hyi #nuuskamuikkunen #muumit #suomitumblr #suomitumppu #suomipaskaa #kuvei #omat sukat

[incorrect-tuntematon-quotes]

[Lehto ja Riitaoja ovat olleet naimisissa 10 vuotta]

Lehto: Ajatteletko sinä minua aviomiehenäsi?

Riitaoja: Minä muunakaan minä sinuu aattelisin?

Lehto: En minä tiedä. Vihoviimeisenä virheenä? Epätoivoisena avunpyyntönä? Tapana kapinoida äitiäsi vastaan? Lista on loputon!

#lehto #riitaoja #lehto x riitaoja

[trevardes]

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 19)

Tämän luukun sanamäärä: noin 1700

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/40128194

Luukun summary:

Aliisa hymyilee vähän kiusaantuneena, mutta kuitenkin hyvillään. Se ei ole oikein isoveljeltä, mutta kateus vihlaisee Riitaojaa kipeästi. Aliisa on heistä se, josta heidän vanhempansa voivat olla ylpeitä. Kyllä hänkin välillä vähän kapinoi kristillisiä arvoja vastaan, mutta hänellä on kuitenkin mukava poikaystävä ja lukion jälkeen tähtäimessä lääketieteellinen. Riitaoja itse ei voisi edes viedä kotiin näytille ketään sellaista, kenestä pitää.

***

Luukku 19 - Keskiviikko

Tasan kello kolmelta Riitaoja klikkaa puhelinkuvaketta ja istuutuu tietokoneensa ääreen. Hänen ei tarvitse odottaa kauaa, sillä puhelun ajankohta on sovittu etukäteen. Aliisan leveästi hymyilevät kasvot täyttävät pian tietokoneen ruudun.

“Hei!” sisko tervehtii iloisesti.

“Hei”, Riitaoja hymyilee takaisin. “Mitä kuuluu? Vieläkö sinul on paljon koulua?”

“Kaks päivää! Ei me enää mitään oikeestaan tehä. Katotaan huomenna joku elokuva ja sitte perjantaina on joulujuhla ja todistusten jako.”

Aliisa on hyvä koulussa, todistukseen on aika varmasti odotettavissa on rivi ysejä ja vähintään muutama kymppi. Ehkä joku stipendikin. Kuulemma hän myös laulaa luokan joulujuhlaesityksessä. Aliisa on heistä kahdesta se sosiaalisempi ja rohkeampi. Hänellä on iso kaveripiiri, toisin kuin Ristolla, jolla on vain muutama läheinen ystävä kotikaupungista, ja täältä nyt Sirkka, Tassu ja Tyyne.

Riitaoja kyselee siskoltaan koulusta ja kavereista. Kaikki kuuluu sujuvan hyvin, ja Aliisalla on kuulemma poikaystäväkin. Vuoden vanhempi, eli siis ensimmäistä vuotta lukiossa.

“Onhan se hyvä sinul?” Riitaojan on pakko kysyä.

“No en minä vielä tiijä, ollaan oltu vasta vähän aikaa”, Aliisa vastaa. “Mutta ihana se on. Viikonloppuna käytiin leffassa ja sitten se laittoi minul ruokaa. Äiti tapas sen viime viikolla ja sano, että se on ‘oikein mukava poika’.”

Aliisa hymyilee vähän kiusaantuneena, mutta kuitenkin hyvillään. Se ei ole oikein isoveljeltä, mutta kateus vihlaisee Riitaojaa kipeästi. Aliisa on heistä se, josta heidän vanhempansa voivat olla ylpeitä. Kyllä hänkin välillä vähän kapinoi kristillisiä arvoja vastaan, mutta hänellä on kuitenkin mukava poikaystävä ja lukion jälkeen tähtäimessä lääketieteellinen. Riitaoja itse ei voisi edes viedä kotiin näytille ketään sellaista kenestä pitää.

“Onko sinul kettään?” Aliisa kysyy, kuin lukisi hänen ajatuksensa.

“Ei”, Riitaoja sanoo, mutta kuulee itsekin, ettei hänen äänensävynsä ole ollenkaan vakuuttava.

“Ootko ihan varma? Se oli minust niin mukava se Tassu.”

“Mitä - ei”, Riitaoja torjuu. “En minä Tassusta sillä taval. Ja sillä on se Antti.”

“No höh”, Aliisa murjottaa. Hän oli Riitaojan luona kylässä syyslomalla ja tapasi silloin Tassun ja Tyynen kun he tulivat kahville. Siitä Aliisa on nyt näköjään keksinyt isoveljelleen poikaystäväehdokkaan. Tassu on kyllä ihana ihminen, mutta ilmeisesti sellainen ei ole Riitaojan tyyppiä. Hänen tyyppiään voisi tätä nykyä kuvata lähinnä sanoilla ‘tatuoitu’, ‘vihainen’ ja ‘asiakas’.

“Sinustako se olis okei? Jos minulla olis joku… semmonen?” Riitaoja kysyy.

“No tietenkin olis! Ihan oikiasti. Minä en elä missään kivikaudella”, Aliisa tuohtuu, ja Riitaojaa hymyilyttää. On kiva tietää, että hänellä olisi edes joku liittolainen, jos joskus hänelläkin olisi joku joka tuoda kotiin näytille.

“Äiti ja isä on sitten vähän eri asia.”

“Niin”, Aliisa huokaa myötätuntoisesti ja näyttää melkein yhtä surulliselta, kuin miltä Riitaojasta tuntuu.

“Mut Risto kyl minä uskon, että ne oppisivat olemaan jos sinul olis joku, joka tekis sinut onnelliseks. Ne näyttää sitä tosi huonosti, mut se on niille kuitenkin tärkeää.”

“Niinkö sinusta?”

“No tietenkin. Äiti ei muusta puhukkaan ku siitä, että kohta Risto tulee kotiin.”

Riitaoja hymähtää. Niin se aina menee. Ensin on kivaa, hetken aikaa halaillaan ja nauretaan ja vaihdetaan kuulumisia, mutta lopulta he ottavat aina yhteen jostain. Vanhemmat alkavat ryöpyttää hänen niskaansa kohteliaiksi naamioituja haukkuja ja vaatimuksia, Riitaoja ei kestä sitä ja pakenee ulos tai vanhaan huoneeseensa, ja molemminpuolista mykkäkoulua kestää siihen asti, että Riitaoja itse menee pyytämään anteeksi, vaikkei olisi edes tehnyt mitään. Hän ei oikein osaa kuvitella vievänsä ketään niin myrkylliseen ympäristöön, etenkään Lehtoa, jota hän haluaisi päinvastoin suojella kaikelta ikävältä.

“Ootko varma, ettei sinul oo kettään?” Aliisa kysyy. Hän todellakin on aivan liian tarkkanäköinen.

Kaipa siitä oikeastaan voiso kertoa. Riitaoja on kipeästi kaivannut jotakuta, jolle uskoutua tästä. Aliisaan ainakin voi luottaa, hän ei kerro kenellekään.

“Tavallaan on. Älä innostu vielä”, hän kiirehtii sanomaan, kun näkee Aliisan riemastuneen ilmeen tietokoneen ruudulla.

“Se on semmoinen turha ihastus voan. Ei siitä mitään tuu.”

“Miksi ei?”

“No minä tunnen sen töiden kautta, olis sopimatonta yrittää mitään. Eikä se vaikuta siltä, että olis oikein kenestäkään kiinnostunut.”

“Eli onks se sitten ässä? Voi sinuu ja tota sinun huonoo tuuria”, Aliisa huokaisee surullisesti.

“En minä siitä tiiä, ei välttämättä”, Riitaoja korjaa, “vaan sellainen... yrmeä.”

“Aww”, Aliisa nauraa, ja Riitaoja pudistaa päätään tuskastuneena.

“Minä tykkään siitä ihan liikaa. Jos pystysin, niin olisin sen kanssa voan koko ajan. Tää on ihan outoa, ei minul oo ollu tällästä pitkään aikaan.”

“Voi Risto”, Aliisa hymyilee. “Tuo on jotenki tosi söpöä. Millanen se on, mikä sen nimi on?”

Lehdon etunimi on Toivo, Riitaoja tietää varaustiedoista sekä pienimuotoisen yöllisen Facebook-stalkkauksen jälkeen. Ei kuitenkaan tunnu oikealta sanoa sitä. Hän ei käytä sitä nimeä Lehdon kanssa ollessaan, ei ole saanut lupaa tulla niin lähelle, joten ei hän sitä voi toisillekaan kertoa.

“Sen nimi on Lehto”, hän päätyy sanomaan yksinkertaisesti. “Se on vähän minua vanhempi, semmoinen... komea, aika lyhyt, vaaleahiuksinen. Se käy paljon salilla ja. Näyttää siltä.”

Riitaojan ääni haipuu loppua kohden ja hän tuntee punastuvansa. Aliisa hihittää iloisesti.

“Voi että, kuulostaa ihanalta. Sinä tosissas tykkäät siitä, etkö voan?”

“Niin tykkään”, Riitaoja myöntää surkeana.

“Etkö vois yrittää kuitenkin? Pyytää sitä ulos tai jottain?”

“En minä voi, ei se varmaan halua sellaista minun kanssa.”

Aliisa huokaisee syvään. “Sinä oot niin ujo etkä yhtään luota siihen, että ihmiset pitäs sinusta, ja se pistää sinun perspektiivin ihan vinoon. Mut Risto sinä oot ihan mahtava tyyppi, ja niin kiltti, ja komeekin. Jossei se tykkää sinust, niin vikaa on sen päässä eikä sinussa.”

“Kiitos”, Riitaoja sanoo hiljaa. Aliisa puhuu usein tuollaisia, mutta jotenkin se liikuttaa joka kerta. Kunpa hän olisi tässä vieressä eikä yli sadan kilometrin päässä. Riitaoja haluaisi vetää siskonsa tiukkaan halaukseen.

“Ihan oikeesti, kysy siltä”, Aliisa jatkaa. “Jos menee mettään niin saat syyttää sitten minnuu ja minä ostan sinul lohtusuklaata kun tuut käymään täällä.”

Riitaoja pudistaa hymyillen päätään, ja Aliisakin antaa lopulta olla. He siirtyvät vielä muihin aiheisiin ennen kuin lopettavat puhelun, mutta Riitaojan ajatukset jäävät pyörimään Aliisan sanoihin. Ajatus on niin houkuttava. Jos hän kysyisi, niin sitten hän ainakin tietäisi, olisi vastaus sitten mikä tahansa. Sitten hänen ei tarvitsisi jäädä pohtimaan eikä arvailemaan.

Aliisa hymyilee niin tietävästi Riitaojaa hyvästellessään, että aivan varmasti tietää, millaisille laduille hänen ajatuksensa ovat lähteneet.

*

Myöhemmin illalla Riitaoja makoilee sängyllään ja katsoo Elementarya, kun saa yllättäen viestin Sirkalta.

hei kulta, mitä puuhailet? :D

Riitaojaa hymyilyttää kun hän naputtelee ystävälleen vastausta.

hei muru <3 en mitään, miten niin?

loistavaa! lähtisitkö kahville? mun pojat on niin äijämäisillä treffeillä et en halunnu mukaan, ja mun tekee mieli puhua paskaa ja syödä jotain kammottavan rasvaista ja sokerista :’D

mielelläni :) Riitaoja vastaa. Tästä onkin hetki, kun hän on viimeksi nähnyt Sirkkaa kasvokkain, ja hänellä on ollut ihan ikävä. Tassua ja Tyyneä sentään näkee yliopistolla säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta Sirkan poikaystävät, Riitaojan opiskelu, sekä heidän kummankin työt vievät niin paljon aikaa, että tapaamiset ovat kortilla.

Sirkkaan tutustuminen on ehdottomasti ollut Riitaojan työn parhaita puolia. On niin mukavaa, kun on työkaverina joku, jolle voi puhua niin työjutuista kuin muustakin. Sirkka ymmärtää Riitaojaa hyvin, ja on muutenkin suloinen hirveän ihminen. Hänen kohellustaan on hauska seurata, ja hänen hajamielisen aurinkoinen luonteensa onnistuu aina piristämään Riitaojaa.

Oikeastaan Riitaoja on jo melkein tehnyt päätöksensä Lehdon suhteen, mutta voisi jutella siitä vielä Sirkan kanssa. Tällä on kuitenkin tätä työtä tehneenä ja edelleen firmassa mukana olevana vähän erilainen näkemys kuin Aliisalla, ja ehdottomasti objektiivisempi kuin Riitaojalla itsellään.

*

Sirkka istuu jalat koukussa nojatuolissa, edessään iso pala juustokakkua. Kahvinsa hän juo mustana ja hymyilee huvittuneena Riitaojan valtavalle, supersokeriselle tonttulatelle.

He vaihtavat viimeaikaisia kuulumisia. Ilmari ja Jorma ovat parhaillaan jonkinlaisella arcade-kierroksella joka sisältää keilausta, ilmakiekkoa, laser tagia, ynnä muuta pelillistä puuhaa. Sirkka ei juuri ole sellaisesta kiinnostunut.

“Oon välillä niin onnellinen siitä, että meitä on kolme”, hän mietiskelee suu täynnä juustokakkua. “On niin vapauttavaa jättää ne välillä leikkimään keskenään jos haluaa tehdä itse jotain muuta.”

Riitaoja naurahtaa, ja Sirkka hymyilee hänelle silmät tuikkien.

“Ihanaa oikeesti nähdä taas pitkästä aikaa. Mitä sulle kuuluu?”

“Ihan hyvää, oon tosi helpottunu, että koulu loppui ja sain kaiken tehtyä. Aatoksi meen sitte Muurameen niinku ennenkin.”

“Kerro Aliisalle terveisiä”, Sirkka hymyilee.

Riitaoja lupaa kertoa. Sirkka kyselee miten hänellä muuten menee, ja Riitaoja päättää uskaltaa ottaa asiansa esille.

“Itse asiassa… on minul vähän huolia.”

“Voi ei”, Sirkka huolestuu. “Ootko kumminkin ihan okei, vai ihan jotain vakavaa?”

“Joo, ei tässä mitään ihmeellistä, minä vaan… tää on nyt - tosi noloa ja vähän, vähän sopimatontakin… Eikä minun oikeestaan pitäis kuormittaa sinnuu näillä tämmösillä.”

Puhe takkuaa ja Riitaoja punastuu.

“Kerro nyt kun alotit, mä haluan auttaa jos pystyn”, Sirkka kannustaa. Hänen ymmärtäväinen katseensa rohkaisee Riitaojaa jatkamaan.

“Okei. Mitä jos… mitä jos rakastuu asiakkaaseen?”

Sirkka yskähtää juustokakkua väärään kurkkuun.

“Risto”, hän köhii. “Tuota mä en osannu odottaa!”

“Tiiän! Ei minul oo ennen käyny näin, en yhtään tiiä mitä tehä”, Riitaoja tunnustaa.

“Onko tämä nyt se jolla oli se useamman kerran lahjakortti?”

“On. Ei minul oo tässä juuri ollu muita, oon ollu sen verran kiireinen koulun kanssa.”

“Okei. Onhan tää periaatteessa odotetavissa”, Sirkka myöntää. “Ihan normaalia kun on niin läheisissä tunnelmissa, ja tuleehan siinä juteltuakin. Ootko tehnyt jotain?” Hänen hymynsä taipuu pieneksi ilkikuriseksi virneeksi.

“En!” Riitaoja säikähtää, ja punastuu varmaan hiusrajaansa myöten.

“Tai no viimeksi meinasin kyllä suudella sitä”, hän myöntää hiljaa ja katselee kahvikuppiaan kun ei kehtaa kohdata Sirkan kiinnostunutta katsetta. “En tarkoittanut, mutta kun se on siinä ja niin ihana ja minä pidän siitä niin kauheasti.”

“Voi Risto”, Sirkka sanoo hellästi ja tarttuu hänen käteensä. “Ei mitään hätää. Mut hyvä, ettet työaikana oo tehny mitään. Meidän protokollahan kuitenkin on, että ei mitään suhteita asiakkaisiin, niin kuin sä tiedätkin.”

Riitaoja nyökkää. Suuri osa koulutuksesta on sitä, että uuden työntekijän päähän iskostetaan, ettei asiakkaiden kanssa vehdata, jottei kenellekään ja tule mielikuvaa, että he ovat sellainen yritys. He myyvät viatonta, hellää ja terapeuttista läheisyyttä, eivät seksiä tai seuraa sinänsä.

“Mun ei pitäis sanoa tällaista”, Sirkka jatkaa puoleen ääneen, “mutta ihan omasta puolestani sanoisin, että jos pidät tästä jätkästä niin älä anna tilaisuuden mennä sivu suun. Onko teillä monta kertaa vielä jäljellä?”

“Kaksi voan”, Riitaoja kertoo. Häntä ahdistaa ajatus siitä, että kohta se loppuu. Jos hän uskaltautuu lähestymään Lehtoa ja tämä sanoo ei, niin kaikki loppuu siihen, eikä Riitaoja varmaan nää Lehtoa enää koskaan.

“Mä sanosin, että oot nyt ne vikat kerrat normaalisti, ja sitten sen jälkeen pyydät sitä ulos, ihan omana ittenäs etkä meidän työntekijänä”, Sirkka neuvoo ja silittää Riitaojan rystysiä rauhoittavasti.

Riitaoja nyökkää. Niin hänen on pakko tehdä. Aloitteen tekeminen pelottaa häntä kamalasti, mutta hän ei halua päästää Lehdosta irti. Hän haluaa ainakin yrittää, vaikka tulisikin torjutuksi.

Sirkka puristaa hänen kättään ja hymyilee lämpimästi, kuin olisi hänestä ylpeä. Hän pyytää Riitaojaa kertomaan Lehdosta ja tunteistaan vähän lisää, ja Riitaoja kertoo. Kertoo kuinka Lehto on ensinäkemältä vähän pelottava, mutta kuinka hänen kovan kuorensa alta on pikkuhiljaa paljastunut ihana, lojaali ja mielenkiintoinen ihminen, joka välittää todella paljon läheisistään ja jonka Riitaoja haluaisi oppia tuntemaan vielä paljon paremmin. Sirkka kuuntelee hänen vaahtoamistaan hymyillen, ja Riitaojasta tuntuu ensimmäistä kertaa oikeasti, että ehkä hän todella uskaltaa tarttua tähän mahdollisuuteen.

#tuntematon sotilas #ahvenasquad #riitaoja #traagiset pojat #sirkka #sirkka/kariluoto/ukkola #sukkoluoto #ot3 no 382 :') #oc #aliisa #my fic #vee writes #joulukalenterific #sinut vain ja aikaa #fic #luukku 19 #tuntematon

[suurliikemiesrahikainen]

Minä ko oon aika tällane taiteilijasielu, ni minu on kyl pakko tulla ja sanoo et aikamoine taideteos sinä Rahikaine oot. Mitä minu pitäis maksaa tai tehä et pääsisin sinuu käyttämään mallina kuvaa varte? Voisit vaikka pistää pääl sen sinu turkistakin, ehk jopa iha pelkästään sen ;)

Tämän Tumblrin uuven aikuissisältöpykälän mukkaan miulla on tässä vuatteet piällä☹ Voithan sie aina kuvitella, että mie oisin alasti jos inspiraatijoo kaipoot 😉 Jos konkreettisempoo mallia oot vailla niin tule käymmään 😘😘😘 Kyllä mie poseerata ossoon 😎 Ja se on ihan ilimasta lystiä, pusun voin vaivanpalakaks ottoo 😙

Kuvan mie varastin Andrei Alenin instatililtä @andreialen.

#navan alapuollelle jos pussaillaan niin hyvä tulloo #rahikaisen enkelit

[mieoleahvena]

Mäenlasku

Jouluista ficcipätkää, jossa seikkailevat kukot ja traagiset. Lahja rakkaille @too-spoopy-to-be-frukd lle ja @trevardes ille <3

AO3-versio löytyy tästä linkistä: https://archiveofourown.org/works/17125238

Hyvää joulua kaikille! **

”Onko pakko?” huokaisi Lehto yrmynä paiskatessaan melkein väkivalloin tummansinisen Volvon kuskinpuoleisen oven kiinni. Takapenkiltä puukelkkaa ulos vetävää Riitaojaa nauratti – tästä oli keskusteltu jo koko aamu.

”On. Mehän Toivo puhuttiin, että sitten aattopäivänä mennään yhdessä pulkkamäkeen heti kun Lumiukko loppuu. Kyllä se kuuluu jouluperinteisiin, ja kun sinul ei kerta omia rakkaita perinteitä ole niin sitten sinun täytyy tyytyä näihin minun hullutuksiin. Ja ovathan Janne ja Henrik myös täällä. Ei sinuu kukaan katso, jos sinä sitä.” ”Jo on aikoihin eletty, aikuiset miehet lasten keskellä laskettelemassa. Sinut nyt vielä jotenkin ymmärtää kun sinä olet tuollainen nuoren ja hennon näköinen tupsupipoinesi ja kaulahuiveinesi, mutta että minä, raavas ja tatuoitukin mies sentään… kaikkea sitä onkin ja kaikkeen sitä näköjään joutuu kun vanhaksi elää. No”, mutisi Lehto äreästi ja sysäsi Riitaojan hellin mutta lujin ottein pois tieltään, ”annahan kun minä, et sinä sitä itse sieltä kuitenkaan saa. Niin päästään nopeammin poiskin sitten.” Riitaoja pystyi vain vaivoin pidättelemään hihitystään. Muutoin niin vähäsanainen Lehto lasketteli suustaan aina pitkät litaniat pelkästään silloin kun koetti kovasti vakuuttaa itselleen, että jokin asia oli hölmöä. Lehto ei tosiaankaan ollut jouluihminen, mutta Riitaoja uskoi vakaasti siihen, että asianlaita voisi vielä muuttua. Tämä oli heidän ensimmäinen yhteinen juhlapyhäaikansa, ja vaikka Lehtoa tämän harmiksi kotiin asti seuranneet Kaarnat olisivat mielellään lähteneet mukaan mäkeä laskemaan, oli Riitaoja onnistunut suostuttelemaan heidät pysymään talossa. Herra Kaarna olisi tosin tunkenut mukaan, ellei hänen vaimonsa ymmärtäisi Lehdon nolostumista paremmin ja pitäisi miestään aloillaan. ”Tuotko sinä Toivo sen kelkan, jos minä otan liukurit?” kysäisi Riitaoja Lehdon selän takaa. Hän yritti kyllä olla paljastamatta riemuaan, mutta hymyn kuuli kuitenkin hänen äänestään. ”Onhan se otettava”, tokaisi Lehto äärimmäisen kiusaantuneesti, varmisti, ettei kukaan katsellut ja laski kelkan maahan. Marjanpunaiset liukurit sylissään Riitaoja keräsi vetonarun talteen ja ojensi toiselle. Lehdon musta kommandopipo oli peittänyt hänen silmänsä melkein kokonaan, ja epäselvästi kiroillen mies sitä korjasi.

”Istu siihen”, Lehto komensi, ”mutta ylös asti minä en sinua kyllä kisko.” Riitaoja istahti kelkalle kuin pikkulapsi, ja Lehto veti häntä perässään kohti mäkeä – hänen poikaystävänsä oli pitkä mutta varsinainen honkkeli noin muuten, eikä Riitaojasta ollut Lehdon kaltaiselle kuntosalihirmulle minkäänlaista voimahaastetta. Mäen pohjalla he tähyilivät Lammiota ja Rahikaista, jotka laskivat parhaillaan kilpaa alas. Kaksikkoa ei olisi kaikista muista laskijoista erottanutkaan, ellei paikallistanut Rahikaisen tutun tarzanhuudon sijaintia, sillä jostain kumman syystä tämä ei osannut edes mäessä olla hiljaa. Ulvonta katkesi hetkeksi Rahikaisen saavutettua pulkallaan pienen hyppyrin, mutta jatkui sitten entistä riemukkaampana onnistuneen laskeutumisen jälkeen. Lammio laski omalla pulkallaan monta metriä jäljessä ja näytti siltä, ettei missään nimessä hyväksynyt toisen voittoa. Hänen oli kuitenkin pakko, sillä Rahikainen kurvasi maaliin posket punaisina ja yltä päältä lumessa pysäyttäen pulkan aivan Lehdon ja Riitaojan eteen. Noustessaan sinisestä ajopelistään hän tuuletti voitokkaasti juuri perässä saapuneelle Lammiolle, jonka oma pulkka oli käytännössä yhtä musta kuin hänen sydämensäkin sillä hetkellä. ”Piti laskea rinnakkain eikä sooloilla”, Lammio valitti astuessaan Rahikaisen vierelle, mutta sulki suunsa, kun toisen huulet osuivat hänen omilleen. ”Ei meil ollu sääntöi”, Rahikainen virnisti ja kääntyi sitten Lehtoa ja Riitaojaa kohti. ”Jos työ kaks halluutte huastaa kukkulan kuninkaan ni mie oun valamis ko lukkari sottaan!” Lehto huokaisi, Lammio pudisteli päätään ja Riitaoja nauroi Rahikaisen innokkaalle julistukselle. Janne oli aina Janne, myös jouluna. ”Harmi että Aatos lähti jouluksi Lahtisen porukoil. Siitä olis sinul vastusta”, piikitteli Riitaoja hymyillen. Määttä voitti Rahikaisen mäenlaskussa joka ikinen vuosi, niin tämänkin joulukuun ensimmäisenä päivänä, mutta se ei Rahikaista ollut ennenkään lannistanut. ”No nythän mie suanki harjotella taas ens vuotta varten! Mie luon sellasen salasen taktiikan ettei Aatos minnuu ennää voitakaan!” Itsekehu jatkui koko matkan takaisin mäen laelle, ja loppujen lopuksi Riitaoja suostui laskemaan Rahikaisen kanssa kilpaa ihan vain siksi, että Lehto ja Lammio alkoivat jo nyt näyttää vittuuntuneilta ja katuvaisilta, että olivat ylipäätään suostuneet lähtemään mukaan. Lammio lainasi helpottuneena pulkkaansa, ja kisa alkoi. Kisa myös päättyi lyhyeen, sillä Riitaoja oli ovelampi kuin arvata saattoi. Heti lähdössä hän alkoi kaartaa pulkkaa voimakkaasti Rahikaisen suuntaan, ja puolessa välissä mäkeä he jo törmäsivät, sillä Rahikainen ei ollut reagoinut tarpeeksi nopeasti. Pienen sivuluisun päätyttyä Riitaoja hymyili ällistyneelle Rahikaiselle enkelimäisesti, käänsi pulkan oikeaan suuntaan ja jatkoi hyppyrin kautta laskuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

#traagiset pojat #kukot tunkiolla #lehto #riitaoja #lammio #rahikainen #tuntematon sotilas

[kullijuustosiivu]

sanon nyyminä mitä ikinä haluunkaan; oot söbs ja hasu ja jos en ois kiusallinen urpo ni oisin aikoja sitte pyytäny sinuu kaffelle/kaljalle, mut toivon kans et joku sen viel tekee, koska ansaitset kivoja asioita. Toivottavast sinul on mukava viikonloppu!

senkin hupsutin, rakastan kaffea ja kaljaa, mikset pyyä mua jo naatiskelemaan niitä, voin luvata vaikka persettä jos tarjoat (paitsi jos et halua, sitten voin maksaa oman kaljani ja jätetään perseet rauhaan)

Miulla on ihan semi mukava viikonloppu, sunnuntuntaina (huomenna) on viiminen työpäivä levillä ja saan ryypätä koko ens viikon kavereiden kaa levin megavapussa :3

#kymysyksiä #hanipuppeli olet saatana #tule tänne ja anna miun halata sua #Anonymous

[thatcharmingjerk]

"ehkä sie et pidä siitä koska näät siinä ittesi huonot puolet ja juttuja mitkä ärsyttää sinuu itsessäsi :) "

Joo ihan mahollista mut miks sen pitäs minuu mitenkään motivoida pitämään siitä???? Jos oon tunnistanu itestäni huonoja juttuja ja mahd tehny jo jonki verran työtä sen eteen et pääsen niistä vioista/piirteistä eroon nii minkä ihmeen takii sit haluisin olla tekemisissä jonku kaa joka muistuttaa koko ajan minuu paskuudestani ja on sitä paitti "jäljessä" minuu asioitte korjaamisessa/kehittämisessä????

Outo logiikka, toki joskus sitä voi sitä kautta sympatiseerata ja mahd kans auttaa kehittymään mut jos haluisin olla joku guru nii asusin jossai vuorenkolossa vesiputouksen takana

Ihan kiitos riittää tätä vastuuta omaski persees nii kiitos nam ei

#my life #koha ölisen dont mind me! #ja kummastelen #pierunaakat pitäköön tunkkisa ja kinkkusa

[mielipuolueellinen]

alko, miksi liikkeissänne ei myydä koskenkorvaa sikspäkeissä? kaksi suomalaisinta asiaa jätetty näin huomiotta. huonoa bisnestä ja epäisäm maallista, hyi sinuu

#suomitumblr #suomipaskaa #alko #kossu

[muumihelvetti]

noni taas lähtee

Paritus/Hahmot: Rokan Antti/Suen Tassu

Genre: mä en ees tiiä. vähä ne siellä käpälöi. voi poikakultia

Varoitukset: vähän seksuaalisia teemoja

Vastuunvapaus: Linnan hahmot, vaikka minä kyllä omaksi ottaisin jos saisin

Summary: Tassu on aina rakastanut Antin ääntä. Mutta ei helvetti, ei tuo vatipää osaa olla hiljaa.

Mä en iha tiiä mite täs näi kävi mut täs myö ollaa ja näil myö mennää.

_____________________________________________

Tassu ei tässä maailmassa montaa asiaa rakastanut niin kuin rakasti Antin ääntä. Toki hän kaikkea muutakin Antissa rakasti, mutta miehen äänellä oli aina ollut Tassun sydämessä erityisasema. Siihen liittyi niin paljon hyviä muistoja: koulumatkat, kirkkokäynnit, viileät kesäillat. Juoksukisat, hippaleikit, omenavarkaudet. Antti nauramassa, Antti huutamassa, Antti lausumassa hänen nimeään. Tassu Tassu Tassu. Suen Tassu, Sus, miun Tassu. Eikä Antin kovaa tarvinnut hänen nimeään lausua, sillä Tassu oli aina ihan vieressä, kosketuksen päässä, ei koskaan askelta kauempana. Niin sen kuului olla. Niin se oli aina ollut.

Tassu rakasti Antin ääntä. Mutta voi, kun Tassu joskus niin toivoi, että Antti osaisi pitää suunsa kiinni! Vatsaa aina niin väänsi, kun joutui katsomaan Antin aukovan päätään sellaisille ihmisille, isoille tärkeille herroille ja rouville, joille sitä ei todellakaan kannattaisi aukoa. Mutta ei Antti siitä välittänyt, tai jos välitti niin ei sitten vain jostain syystä kyennyt lopettamaan.

"Elä sie Tassu miusta huoli", Antti aina vain nauroi, jos Tassu huolensa ilmaisi, "kyl mie selviin."

Aina se oli sellainen ollut, valmis kalistelemaan sapeleita ties minkä auktoriteetin kanssa, oli se sitten Rokan ukko, Rokan rouva, kirkkoherra, naapuri tai ylemmät upseerit armeijassa. Kaikki kävi. Antti ei sietänyt käskyttämistä tai turhaa pokkurointia. Se kyllä kumarsi, jos siltä tuntui, mutta väkisin sitä ei taipumaan saanut, ei selkäsaunallakaan.

Sitä monet ihmettelivätkin, että miten tuo pieni Suen Tassu, hiirulainen, sai Rokan kovapääpenikan aina taipumaan kuin vettä vaan. Sillä Tassua Rokka kyllä kuunteli, kuunteli tarkkaan, myös ja varsinkin silloin kun Tassu ei sanonut mitään.

Tassu sitä itsekin ihaili, miten vaivattomasti Antti häntä totteli. Silloin siis kun viitsi, tai silloin kun asialla oikeasti oli väliä. Mutta kyllä se tuntui hyvältä, kun Tassun ei tarvinnut muuta kuin hihasta nykäistä ja katsoa vähän tuimemmin, ja heti Rokka tiesi menneensä yli. Ja siihen se aina lopetti.

"Se on kato siin, Sus, et sie et miuu koskaa alas katso. Sie komennat, mut vaan ko sie välität siit et mitä mie lahopää ittelleni aiheutan ko sillee aina rynnin ja rämistelen", Antti oli joskus kertonut heidän maatessaan hikisinä riihessä päärakennuksen kesäisen hiostavaa kuumuutta paossa.

Antti oli silittänyt hänen poskeaan, suikannut märän suukonkin ennen kuin nousi istualleen repimään paitaansa päältään: "Huh pyhä tsiisus ja Herra Isä, et osaaki olla kuuma!"

Tassu oli vain hiljaa maannut siinä tarkkaillen ystäväänsä ja sulatellen tuon sanoja. Tassun pää oli hieman kallellaan, juuri sillä tavalla mikä kuulemma muistutti Anttia koirasta. Taisi muistuttaa nytkin, koska Antin kasvoille hiipi hymy hänen vilkaistessaan Tassuun päin.

"No Sus, mitäs sie noi tarkkaan mietit?"

"Sinuu", Tassu tokaisi pehmeästi hymyillen.

Antin kulmakarvat kohosivat samaa tahtia tämän suupielten kanssa. "Vai oikein minuu! Mitäs sie Tassu minust? Mit mie nyt tein?"

Tassu hymähti. Vielä hetken hän tarkkaili virnuilevaa Anttia, joka istui siinä hänen edessään paidatta, julkeana kuin mikä. Sitten hän nousi hitaasti istumaan ja hivuttautui ihan Antin eteen.

Tassu tarttui lempeästi Anttia ranteista ja kaatoi toisen takaisin makuulle, nostaen pitelemänsä kädet Antin pään päälle. Siinä hän tovin katseli allaan makaavaa miestä, joka virnuili kuin mielipuoli ja kiemursi kahta kauheammin.

Antin suu avautui sanomaan jotain, mutta Tassu hiljensi tämän yhdellä vilkaisulla. "Ollaan myö Antti ihan hiljaa vaan."

Antin silmät pilkehtivät iloisesti, mutta sanaakaan ei mies sanonut. Ei sillä, että Tassu olisi antanutkaan.

Niin, moni sitä ihmetteli, miten Suen pikku Tassu aina vaan taivutti Rokan härkäpään, mutta Tassusta nuo juoruakat katsoivat asiaa jo lähtökohtaisesti ihan väärältä kantilta: ei hän Anttia mihinkään taivuttanut, ei painanut eikä vääntänyt. Se juuri oli tärkeää Antin kanssa: mihinkään ei saanut tosissaan pakottaa, tai se nosti elämän. Välillä se kyllä nosti Tassunkin kanssa, mutta kyllä Tassu sen osasi hoitaa.

Mutta jos Anttia tahtoi välttämättä taivuttaa ilman, että se alkaisi potkimaan, oli tärkeää taivuttaa ihan vähän vaan kerralla: missään nimessä ei saanut koittaa taittaa. Sitä monet armeijassa tuntuivat yrittäneen: ne halusivat taivuttaa Anttia kunnes se taittuisi, menisi kokoon niin, että sen päältä olisi helpompi kävellä. Tähän ei Tassu ryhtynyt: hän taivutti vain sen verran, kuin Antti taipui, ja siitä ehkä hiukan vielä, venytti hitaasti rajoja niin ettei Antti edes tajunnut nostaa elämää. Tassu oli kehittänyt oman tapansa homman hoitamiseen: hiljainen pyyntö, ehkä pään nyökkäys, käden kevyt kosketus. Ja kas, aivan kuin ihan itsekkään tajuamatta, oli Rokan Antti heti jutussa mukana.

Niin se toimi, ja hyvin toimikin. Niin kotona kuin rintamallakin. Juurikin oli Tassu pelkällä käden hipaisulla ohikulkiessaan kertonut Antille, että tule vähän tänne, ja Anttihan tuli. Kiltisti tuo Rokan poika seurasi Tassua takaisin sisään korsuun, vaikka kaikki muut olivat ulkona pitämässä lystiä, hoipertelemassa iloisina ympäriinsä pirtuvirran juovuttamina.

Oven mentyä kiinni mittailivat miehet hetken toisiaan, kummankin kasvoilla melkein huomaamaton hymy ja silmissä lempeää valoa. Ei ollut tässä tanssissa Kannaksen pojille mitään uutta.

Antti astui lähemmäksi, silmissä edelleen se sama tuike ja huulilla virneeksi levinnyt hymy.

"Ootsie Tassu aikamoinen", Antti naurahti kierätessään kätensä toisen ympärille. Tassu antoi sille hetken, mutta pian jo tyrkkäsi Anttia taaemmas, vasten korsun karheaa hirsiseinää, ja astui itse heti perässä, ihan toiseen kiinni. Tassu tuijotti edelleen tiukasti toisen tuikkiviin silmiin, periksiantamattomana joskin huvittuneena.

"Ollaan myö Antti nyt iha hiljaa vaan, jooko..." Tassu kuiskaa suudellessaan Antin kaartuvaa kaulaa, "Ihan hiljaa vaan..."

Tassu piteli toisen ranteita heidän välissään. Ote oli höyhenen kevyt mutta määrätietoinen, eikä Antilla ollut siitä kiire minnekään. Päin vastoin, hän jäisi siihen mieluusti vaikka koko loppu päiväksi, viikoksi, elämäksi.

"Mie oon, mie oon, Tassu, mut hitto...", Antti naurahtaa hengästyneenä, "perkeleen vaikiaks sie kyl sen miul teet." Hän koittaa vetää miestä suudelmaan, mutta Tassun toisen käden tiukka ote hänen hiuksistaan nykäisee hänen päätään tomerasti taaksepäin, antaen Tassun jatkaa pyhiinvaellustaan Antin kaulalla.

Antti nauraa ja painaa takaraivonsa kuuliaisesti vasten seinää, nostaen katseensa korsun kattoon. "Hitto, Tassu rakas, kyl sie oot aikamoine...Sie miut hulluks teet, ja pikasesti!"

#mä en ees tiiä #nauttikaa tai jotai #tuntematon sotilas #sukka #rokka #tassu #otp; ”naapurmiehii näät sie” #my fic