#toinen maailmansota

[phinnweb]

Jalkaväkirykmentti 29 - On aika kertoa

The Finnish Infantry Regiment 29 - It's The Time To Tell

Teaser 1 (10/2023)

Dokumenttielokuva. Tulossa.

A forthcoming documentary film.

Pääosassa / Starring: Pauli Poranen.

Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61551998430452

Alkuperäisen teaser-videon tekijä / The original teaser video made by: Arkticus.

Tietoja:

JR29:n sotatie dokumenttielokuvaksi

Taustaa

Keskipohjalaiset osallistuivat jatkosotaan (1941-42) pääosin Jalkaväkirykmentti 29:n joukoissa. Rykmentin komentajana toiminut everstiluutnantti Paavo Susitaival kirjoitti muistelmansa Rykmentti taistelee vuonna 1948. Tämä teos on totuudenmukainen lähdeteos rykmentin historiasta kiinnostuneille.

Keski-Pohjanmaalta lähti jatkosotaan JR29:n riveihin vuonna 1941 yli 3 000 miestä. Heistä 400 kaatui, useita satoja haavoittui. Kaatuneet saivat viimeisen leposijansa kotiseurakuntiensa sankarihaudoissa. Miehet olivat kotoisin Kokkolan seudulta sekä Perhonjoki-, Lestijoki- ja Kalajokilaaksosta. Vuonna 2023 sodassa olleita ei juurikaan ole enää keskuudessamme.

Kun rykmentin historia kirjoitettiin 2012, jouduttiin pahoittelemaan, miten vähän oli ihmisiä enää elossa ja monet henkilökohtaiset muistot, kirjeet ja kertomukset olivat painuneet unhon yöhön.

Vuonna 2020 kaustislainen historian harrastaja Teuvo Isokangas ryhtyi suureen työhön. Hän keräsi JR29:n vaiheista perusteellisen kertomuksen, haastatteli sodassa olleiden omaisia ja keräsi aineistoa, jota ei ole ennen tuotu esiin. Isokankaan teos antoi paljon uutta tietoa eritoten rivimiesten kokemuksista jatkosodassa.

Jokaisessa kunnassa on kerätty sotaperintöä. Muun muassa Perhossa on tallennettu 1990-luvulla veteraanien ääninauhoja, jotka on digitoitu.

Videodokumentin taustaa

Kokkolalainen teatteritaiteen maisteri Pauli Poranen on esittänyt yli 20 vuoden ajan monologinäytelmää ”Marokon kauhu”, joka kuvaa kapteeni Aarne Juutilaisen sotataivalta. Esitys on saanut poikkeuksetta suuren suosion. Poranen on esittänyt monologiaan kymmeniä kertoja eri puolilla Suomea ja jopa Karjalassa, rajan tuolla puolen. Marokon kauhusta on tehty äskettäin dokumenttielokuva, jossa Porasen roolilla on keskeinen osa. Dokumentin muu aineisto on SA-kuvia ja muuta arkistomateriaalia.

Olemme JR29:n sotataipaleen videodokumentointia varten perustaneet työryhmän, jossa Pauli Poranen on Paavo Susitaipaleen roolihahmo, Teuvo Isokangas aineiston kerääjä, ja tuottaja ja lehdistöneuvos Pekka Kivelä käsikirjoittaja ja varsinainen dokumentin tuottaja. Dokumentin ohjaa Erkki Rautio, joka ohjasi myös mainitun Marokon kauhu -dokumentin.

Teknisen av-työn partneriksi on lupautunut kokkolalainen Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän media-alan linja, jonka opiskelijat hoitavat kuvaukset, äänitykset, valaistuksen ja tekniset työt. Lopputuotteen jakelija on VL-Media, joka hoitaa myös Marokon kauhu -produktion.

Aikataulu ja toimenpiteet

JR29-dokumentin kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2023 Kokkolassa. Syksyn mittaan haastatellaan vielä maakunnassa henkilöitä, joiden elämäntaival liittyi jollakin tavalla JR29:n sotaretkeen, mm. kaatuneiden omaisia. Kuva-aineiston keräämiseen on varattu runsaasti aikaa. Lopullisen dokumentin valmistuminen ajoittuu vuosille 2024-25.

Tiedustelut

Pauli Poranen 0405486457

Pekka Kivelä 0500-500928

Teuvo Isokangas 040 504 0107

Lehtori Janne Erkkilä Kpedu 044 725 0834

#JR29 #Jalkaväkirykmentti 29 #jatkosota #Continuation War #Second World War #Toinen maailmansota #WWII #1941 #1942 #Finland #documentary film #Youtube

[torillatavataan]

Lue Iltalehden koko juttu kuvineen

Virolaismies Erich Anton, 96, oli vain 17-vuotias, kun hän ryhtyi Suomen-pojaksi eli liittyi Suomen armeijaan vuoden 1944 keväällä. 18 vuotta hän täytti myöhemmin samana vuonna ollessaan rintamalla Viipurin tuntumassa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana.

Suomalaisia sotilaita Anton sanoo pitäneensä rohkeina ja sisukkaina. Hänen mukaansa he kaikki ymmärsivät, että nyt taistellaan Suomen olemassaolon puolesta.

Keväällä 1944 Viro oli vielä tiukasti natsi-Saksan hallussa. Jo edellisvuonna Saksa oli alkanut pakkovärvätä armeijaansa virolaisia miehiä ja 1944 käskyn liittyä armeijaan sai myös Anton. Anton oli kuitenkin heti varma, ettei hän halua sotia saksalaisten puolella. Niinpä Anton päätti liittyä Suomen armeijaan.

Ennen Antonia Suomeen oli paennut paljon muitakin nuoria virolaismiehiä jo talvisodasta alkaen, joten heidän vastaanottamisensa ja värväämisensä Suomen armeijaan oli ehditty organisoida. Jollakseen oli perustettu virolaisille vastaanottokeskus ja Antonin mukaan paikalla oli myös virolainen järjestelijä, joka auttoi virolaisia ymmärtämään suomen kieltä ja vastaamaan suomalaisvirkailijoiden kysymyksiin.

Antonin mukaan suomalaiset yrittivät selvittää, oliko virolaisnuorukaisten joukossa tuomiotaan pakenevia rikollisia tai muita ”bandiitteja”. Siitäkin suomalaiset olivat kiinnostuneita, oliko virolainen mahdollisesti ollut Saksan armeijassa.

Antonin mukaan suomalaiset suhtautuivat saksalaisiin osin epäilevästi, vaikka he vielä olivatkin aseveljiä ja taistelevat samalla puolen rintamaa. Anton sanoo ymmärtäneensä, että Suomi oli valinnut Saksan liittolaisekseen pakkoraossa.

−Meille virolaismiehille annettiin Suomessa kaksi vaihtoehtoa: liittyä Suomen armeijaan tai mennä Suomessa metsätöihin.

Kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen 17-vuotias Erich Anton siirtyi rintamalle Viipurinlahdelle rykmenttinsä Jalkaväkirykmentti 200:n eli JR200:n mukana. Rykmentti koostui virolaisista ja sen vahvuus oli noin 1850 miestä, pataljoonia oli kaksi. Antonin mukaan virolaisvapaaehtoiset joutuivat rintamalla taisteluihin käytännöllisesti katsoen heti.

JR200:n jäsenten annettiin valita, palaavatko he Viroon ja liittyvät siellä Saksan armeijaan vai jäävätkö he Suomeen ja mahdollisesti jatkavat matkaansa Ruotsiin. Valtaosa virolaisista palasi Viroon taistelemaan idästä vyöryvää Puna-armeijaa vastaan, ja 18-vuotias Erich Anton heidän mukanaan.

Suomessa sotineita virolaisia oli alettu kutsua Suomen-pojiksi ja syyskesällä 1944 moni Virossa odotti heiltä suorastaan ihmeitä Puna-armeijan hyökätessä kohti Tallinnaa. Antonin mukaan Suomen-pojat itse kuitenkin ymmärsivät, ettei ainakaan Saksan armeijasta ole enää mihinkään ihmeisiin.

Anton kumppaneineen siirrettiin rintamalle Itä-Viroon Narvan tienoille, kunhan heidät ensin oli aseistettu ja heille oli annettu saksalaiset sotilastakit ja kypärät. Suomalaiset saappaansa ja sotilashousunsa he saivat pitää.

−Saksalaiset upseerit suhtautuivat meihin täysin eri tavalla kuin suomalaiset upseerit. Suomalaiset kunnioittivat meitä ja loivat me-henkeä, mutta saksalaiset huusivat meille päin naamaa. Ei sillä tavalla motivoida sotilaita ja voiteta taisteluita.

Antonin palvelu Saksan armeijassa jäi lyhyeksi, sillä jo saman vuoden loppuun mennessä saksalaiset olivat vetäytyneet koko Virosta. Antonin sota ei tähän kuitenkaan vielä loppunut, sillä seuraavaksi hänet pakkovärvättiin Puna-armeijaan.

Lopulta toinen maailmansota päättyi kokonaan, mutta siihen eivät Erich Antonin koettelemukset vielä loppuneet. Neuvostoliitto oli valloittanut Viron ja eräs päivä Puna-armeijan sotilaat tulivat ja piirittivät talon. Anton lähetettiin Siperiaan työleirille Kemerovon oblastiin.

Ukrainassa nyt riehuvaa sotaa Anton sanoo seuraavansa surullisena ja Venäjästä ja venäläisistä hänellä ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Lue Iltalehden koko juttu kuvineen

#suomi #suomeksi #viro #sota #historia #*

[rennesairanenlove]

A. J. P. Taylor Ensimmäinen maailmansota: "Kansainliiton kuviteltiin tulevaisuudessa pelastavan maailman sodilta. Kansainliitto koko ankaran iskun heti alussa, kun amerikkalaiset kieltäytyivät liittymästä siihen, mutta kenties isku ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin myöhemmin väitettiin. Englantilaisten politiikka Genévessä ja varsinkin brittiläisten dominoiden toiminta siellä osoittivat, että vaikka vielä yksi anglosaksinen valtakunta olisi ollut mukana tukemassa, se ei olisi paljoa auttanut luomaan Kansainliitosta tehokasta asetta hyökkäyksiä vastaan. Kansainliiton jäsenet joutuivat kokemaan vuosien vieriessä kaksi suurta vaikeutta. Ensinnäkin : mikä oli oikea suunta rauhaan pyrittäessä - pitäisikö olevia oloja puolustaa tai pitäisikö niitä parantaa? Olisiko Kansainliiton valittava vastarinnan vai tyynnyttelyn tie? Asianomaiset valitsivat vuorotellen kummankin, nähtävästi väärällä vuorolla. Toinen vaikeus oli sitäkin tuntuvampi. Kansainliitto oli olemassa rauhan turvaamiseksi. Miten tämä voitaisiin toteuttaa ryhtymällä sotaan? Ihmisille oli kerrottu ensimmäisen sodan jälkeen, että uusia sotia ei syntyisi. Myöhemmin heille oli sanottiin, että olisi taisteltava uudelleen, jotta tämä lupaus voitaisiin pitää. >>Kollektiivinen turvallisuus>> oli eräs kolmekymmenluvun iskulauseista (Neuvostoliiton esittämä). Sama voitiin myös esittää sanomalla, että oli kyse >>pysyvästä sodasta rauhan ylläpitämiseksi>>. Kansainliitto oli samanlainen kuin kaikki muutkin kansainväliset elimet, nimittäin että se tarjosi siedettävän hyvän elimen, jonka avulla valtakunnat saattoivat ylläpitää rauhanomaisia suhteita toisiinsa, niin kauan kuin halusivat pysyä rauhaa rakastavina."

[turinametsa]

Saksalaisten valjastama hevonen, jolla rintaremmi painaa pahasti henkitorvea.

Presidentti Kekkosta lainatakseni: "Saatanan tunarit!" Saksalaiset hevosmiehet pulassa jälleen kerran.

Kuvat ja tekstit: Eläinlääkärin muistelmat - Bertil Henrikssonin elämä sodassa ja rauhassa, Katarina Anhava, 2007 (Kuvat Bertil Henrikssonin kotialbumista)

#sotakuva #eläinlääkintä #toinen maailmansota #pohjoinen rintama #jatkosota #world war two #second world war #finland #suomi #germany #soviet union #history #saksalaiset ei osaa tm #bertil henriksson #eläinlääkäri #animals #horses #hevonen #wartime #sota #continuation war #vienan karjala #uhtua #kalevala #salla #lappi #1941 #1942 #tuntematon sotilas

[kirjoitukset]

Toinen maailmansota 1939-1945

1938: Münchenin kokous -> Tsekkoslovakian sudeettialueet Saksalle + Itävalta liitetään Saksaan

1939: Saksa valoittaa maaliskuussa loput Tsekkoslovakiasta -> Vaatii Puolan käytävää.  Saksa ja Neuvostoliitto tekevät elokuussa hyökkäämättömyyssopimuksen(Saksa halusi turvata selustansa ja Neuvostoliitto tarvitsi aikaa varustautumiseen) -> jakavat Itä-Euroopan etupiireihin salaisesti 1.9 Saksan joukot Puolaan -> Ranska ja Iso-Britannia olivat taanneet rajat ja julistivat sodan Saksalle -> Toinen maailmansota alkaa Euroopassa. Saksa onnistuu voittamaan Puolan kanssa sotimisen muutamassa viikossa. Neuvostoliitto valloittaa Puolan itäosat etupiirisopimuksen mukaisesti. Marraskuu: Neuvostoliitto hyökkää Suomeen -> Talvisota alkaa

1940: Saksa valloittaa keväällä Tanskan ja Norjan Toukokuu: Saksa hyökkää Ranskaan Belgian ja Hollannin kautta -> Ranska antautuu kesäkuussa -> Jako kahteen Ranskaan (Vichyn Ranska ja saksalainen alue) Hitlerin suunnitelmien mukainen maihinnousu Englannissa vaati ilmaherruutta -> Syyskuussa alkaa niin sanottu Taistelu Englannista -> Hitler ei saavuta ilmaherruutta -> Englanti säästyy maihinnousulta

1941: Mussolinia auttaakseen Hitler hyökkää Balkanille -> Valloittaa Kreikan ja Jugoslavian Kesäkuu: Operaatio Barbarossa, eli hyökkäys Neuvostoliittoon -> mukana Suomi, Unkari, Romania, Bulgaria ja Italia Joulukuu: Japani hyökkää Pearl Harbouriin -> Saksakin julistaa sodan USA:lle Saksan hyökkäys Moskovan suunnalle pysähtyy -> Neuvostoliitto iskee takaisin ensimmäistä kertaa

1942: Kesä: Saksa aloittaa hyökkäyksen kohteenaan Stalingrad ja Volga Lokakuu: Britit voittavat Rommelin joukot Pohjois-Afrikassa El Alameinin taistelussa Liittoutuneet maihin Afrikassa Japanin eteneminen Tyynellämerellä pysähdyksiin

1943: Sodan käännevuosi Tammi-helmikuu: Neuvostoliitto voittaa Stalingradissa -> Saksan ensimmäinen iso tappio (n. 250 000 miestä) -> Aloite Neuvostoliiton armeijalle Huhtikuu: Liittoutuneet maihin Italiassa -> Italia ei taistele enää Saksan rinnalla

1944: Kesäkuu: Länsiliittoutuneet tekevät maihinnousun Normandiassa -> Saksan tappio alkaa lännessä Samaan aikaan Neuvostoliitto aloittaa idässä suurhyökkäyksen -> Suomi pakotetaan irti sodasta

1945: Huhtikuu: Neuvostoliiton ja länsi-liittoutuneiden joukot Berliinin edustalla -> viimeinen taistelu 30.4 Hitlerin itsemurha 9.5 Saksa antautuu -> Sota Euroopassa päättyy 6.8 USA tiputtaa atomipommin Hirosimaan ja 9.8 Nagasakiin -> Japani antautuu ja sopimus allekirjoitetaan 2.9.1945 -> Toinen maailmansota ohi

1939-1945: Toinen maailmansota. Teheranin suurkonferenssi 1943 -> Päätös länsirintaman avaamisesta

1945: Helmikuussa Jaltan suurvaltakonferenssi -> Liittoutuneiden johtajat sopivat Saksan jaosta miehitysvyöhykkeisiin. Hitler tekee itsemurhan huhtikuun lopussa -> Saksa antautuu toukokuussa. Yhdistyneet kansakunnat perustetaan. Potsdamin suurvaltakonferenssi elokuussa -> liittoutuneiden johtajat ovat erimielisiä vapautettujen maiden kohtalosta. Ydinpommit elokuussa Japaniin -> Pakottaa maan antautumaan -> Nürnbergin oikeudenkäynnit

https://www.youtube.com/watch?v=SV-nYxfhNeM

https://www.youtube.com/watch?v=MyEdrn6VM1I

https://www.youtube.com/watch?v=WVZpARj25Bk

#toinen maailmansota #hi2

[kirjastokirjavinkit]

En oikein tiedä miten kuvailisin Joseph Hellerin Catch 22 -kirjaa, mutta viimeisten sivujen jälkeen olin iloinen siitä, että olin lukenut kirjan.

#joseph heller #catch 22 #kirjallisuus #kirja #kirjat #lukuvinkki #book recs #historia #kaunokirjallisuus #sota #sukupuoli #toinen maailmansota #englanniksi #romaani

[drev-the-procrastinator]

Chapters: 1/1 Fandom: Hetalia: Axis Powers Rating: Teen And Up Audiences Warnings: Major Character Death Relationships: Belarus & Ukraine (Hetalia), Belarus & Russia & Ukraine (Hetalia) Characters: Ukraine (Hetalia), Belarus (Hetalia), Russia (Hetalia) Additional Tags: Human AU, Past Character Death, Implied/Referenced Character Death, Angst, koska sitä tässä on sitten oikein kunnon tujaus, Hurt/Comfort, vaikka aika paljon enemmän kallistuu kyllä hurttiin lol, muutama oc mainittu koska nämä heput eivät elä tyhjiössä, Sibling Relationship, tarkennus: platoninen sellainen, assumed death, Cross-Posted on FanFiction.Net, tästä on enkkuversio myös saatavilla jos sellanen miellyttää enemmän, inspiraation Hetalia Writer's Discordin huhtikuun drabble gamesin promptista "bloom", ja joo siis alotin tän kirjottamisen sillon huhtikuussa lol Summary:

Toinen maailmansota raivoaa. Kesällä 1943, erään hiljaisen aamun aikaisina tunteina, siskokset yrittävät selvitä sodan perheelleen tuottaman surun keskellä. ________________________________________________________________

Tässä on tää suomenkielinen versio! Mun ficistä! Sain sen postattua, ihme on tapahtunut

#kattokaa ny sitä #aph fanfiction #aph ukraine #aph belarus #aph russia #drevin ficit #en tainnu kyl eres mainita et tein tämmöstä #lol oho #mut täsä ois

[vesku56]

Oheinen pitkä viesti on lainattu Ukrainan sotaa käsittelevässä ryhmässä olleesta käännöksestä Venäjän television ohjelmasta:

***************

Putinin sätkynuket: Hän voi pommittaa ydinaseilla meidät kaikki, mutta olemme valmiita kuolemaan 'SE ON MITÄ ON’

Julia Davis

Päivitetty 28. huhtikuuta 2022 klo 3.16 ET Julkaistu 27. huhtikuuta 2022 klo 14.38 ET

Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti keskiviikkona pahaenteisesti, että jos jokin muu maa puuttuu Ukrainaan, Venäjä vastaa "välineillä, joilla kukaan muu ei voi ylpeillä, ja käytämme niitä tarvittaessa".

Viime päivinä Venäjän valtion tiedotusvälineet ovat hehkuttaneet samaa retoriikkaa pommittaen yleisöä järkyttävillä julistuksilla, että kolmas maailmansota on vääjäämätön. Jokainen iso tv-kanava julistaa ajatusta väistämättömästä, ennennäkemättömästä eskalaatiosta, joka liittyy Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan, jota kuvataan kollektiivisen lännen sotana Kremliä vastaan. Isänmaallisia kansalaisia valjastetaan nyt ajatukselle, että pahinkin lopputulos on hyvä asia, sillä isänmaan puolesta kuolevat nousevat pilvien paratiisiin.

Tiistain 60 Minut-lähetyksessä Vladimir Avatkov ulkoministeriön Venäjän diplomaattisesta akatemiasta esitti orwellilaisen näkökulman ajankohtaisiin tapahtumiin. – Se, mitä nyt tapahtuu, ei koske Ukrainaa, vaan tulevaa maailmanjärjestystä, jossa ei ole tilaa hegemonialle ja jossa Venäjää ei voida eristää.

Juontaja Olga Skabeeva kuvaili USA:n Saksassa sinä päivänä isännöimää huippukokousta, jossa keskusteltiin Ukrainan puolustuskyvyn lisäämisestä, merkiksi siitä, että kyseessä on todellakin "kolmas maailmansota, ei enää vain erikoisoperaatio, jossa meitä vastaan on 40 maata. He julistivat sodan." Politologi Mihail Markelov kuvasi Venäjän aggression globaaleja vastustajia pahan ruumiillistuiksi, ja väitti: "Niiden 40 eri maan edustajat ovat tämän päivän kollektiivinen Hitler."

"Me kaikki kuolemme jonakin päivänä."

Myöhemmin samana päivänä, Ilta Vladimir Solovjovin kanssa, juontaja Vladimir Solovjov valitti lännen kieltäytymistä noudattamasta Kremlin varoituksia. ”Jos he päättävät tukea Ukrainaa – vaikka [Venäjän ulkoministeri] Sergei Lavrov sanoi heille, että tämä voi johtaa kolmanteen maailmansotaan – mikään ei estä heitä. He ovat päättäneet pelata korkeilla panoksilla... Nämä ovat paskiaisia, joilla ei ole moraalia." RT:n johtaja Margarita Simonyan lisäsi: "Henkilökohtaisesti uskon, että realistisin tapa on kolmannen maailmansodan tapa, joka perustuu siihen, että tunnemme itsemme ja johtajamme Vladimir Vladimirovitš Putinin, tietäen kuinka kaikki täällä toimii, se on mahdotonta - ei ole olemassa mahdollisuutta, että annamme periksi."

Ehkä järkyttävimmässä julkilausumassa Venäjän televisiossa viime kuukausina ydinholokaustista Simonyan päätteli, että ajatus "että kaikki päättyy ydiniskuun on minusta todennäköisempi kuin toinen tulos. Tämä on toisaalta kauhukuvani, mutta toisaalta ymmärrän, että se on mitä se on." Solovjov vastasi: "Mutta me menemme taivaaseen, kun he vain korahtelevat." Simonyan lohdutti yleisöä lisäämällä: "Me kaikki kuolemme jonain päivänä."

Kun keskustelu kääntyi länsimaisiin asetoimituksiin Ukrainaan, tulipaloihin ja räjähdyksiin Venäjän alueella, Solovjov pohti ääneen: "Mikä estää meitä iskemästä Yhdistyneen Kuningaskunnan alueelle ja kohdistamasta niitä logistiikkakeskuksiin, joissa näitä aseita lastataan?” Moskovan valtionyliopiston maailmanpolitiikan apulaisdekaani Andrei Sidorov totesi, että Venäjän tulisi iskeä Iso-Britannian sijaan todelliseen johtajaan: Amerikkaan. Hän tarkensi: "Jos päätämme iskeä Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan, meidän pitäisi mieluummin päättää iskeä Yhdysvaltoihin... Lopullisia päätöksiä ei tehdä Lontoossa, vaan Washingtonissa. Jos haluamme iskeä lännen todellista keskukseen, meidän täytyy iskeä Washingtoniin.

Valtion TV-juontaja ja mediapersoona Dmitri Kulikov kertoi yleisölle, että sota on joskus "väistämätöntä" pyrkiessään pehmentämään Venäjän synkän tilanteen iskua. "Tämä on suuri sota. Länsi julisti sen meitä vastaan. Sitä käydään eri menetelmin, joita ei ole koskaan ennen nähty, mutta maailmassa ei ole koskaan ollut niin paljon ydinaseita", hän sanoi. "Se on ainoa asia, joka erottaa tämän sodan kaikista muista. Tämä on historiallinen tapahtuma, jotakin johon olemme jo tottuneet. Olkaamme edeltäjiemme arvoisia, kaikkia, jotka ovat sen kokeneet. Mikä sai meidät ajattelemaan, että elämämme pitäisi olla parempaa kuin isovanhempiemme? Miksi meidän pitäisi olla vapaita historiallisesta tehtävästämme?"

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova esiintyi samassa ohjelmassa ja jatkoi samalla kovalla linjalla. Solovjov kysyi häneltä: "Kuinka pitkälle länsi on valmis menemään?" Zakharova vastasi epäröimättä: "He menevät niin pitkälle kuin heidän sallitaan. Jos heitä ei pysäytetä, he jatkavat loppuun asti."

Keskiviikon ydinapokalypsiin lisäsi kaksi senttiään sotilasasiantuntija ja eläkkeellä oleva eversti Juri Knutov. "Olen seurannut Yhdysvaltojen lähestymistapaa sen korkeimmilta johtajuuksilta Venäjää kohtaan jo useita vuosia", hän sanoi valtion televisio-ohjelmassa 60 Minutes. "Jostain syystä he uskovat, että Venäjää voidaan tukehduttaa niin kauan kuin se kestää, kunnes se antautuu, eikä Venäjä koskaan vastaa tai käytä ydinaseitaan tai ydinpotentiaaliaan... He itse luovat tilanteen, kun on olemassa uhka kansakuntamme olemassaolo ja sotilaallinen oppimme määräävät, että se antaa meille oikeuden käyttää ydinaseita."

Koko ohjelman ajan näytöllä esitettiin toistuvasti lähikuvia, joissa kuvattiin kuolleita ukrainalaisia sotilaita. Knutov kehui tuotannon valintaa. "Näemme Ukrainan maan tulvivan ukrainalaisten sotilaiden ja kansalliskaartilaisten ruumiita... tiedotusvälineidemme on näytettävä sitä enemmän."

[phinnweb]

Now that the Marokon Kauhu drama documentary is finally ready and waiting for its release, my next project is already in the works: a documentary film about the 1941 Continuation War military campaign of the 29th Infantry Regiment that originated from the area of Central Ostrobothnia. At the moment I’m doing it as remote work from Tampere to Kokkola. The narrator of the story is Arppa Airola, who is better known as a singer-songwriter and actor.

From left: Pauli Poranen, Markku Riipi, Arppa Airola. (Photo by Juho Luomala.)

The first teaser. (English subtitles.)

#war documentary #documentary film #On Aika Kertoa #JR29 #Jalkaväkirykmentti29 #dokumenttielokuva #sotadokumentti #WWII #Second World War #Continuation War #1941 #Toinen Maailmansota #Central Ostrobothnia #Jatkosota #Keski-Pohjanmaa #Kokkola #Tampere #MediakeskusLime #Kpedu #Keski-Pohjanmaan Koulutusyhtymä #2024 #Arppa #Arppa Airola #Pauli Poranen #Markku Riipi #pHinnWeb #Pispala Noir #Finland #Finnish Cinema #Finnish Documentary Films

[videopelienloreasuomeksi]

Half-Lifen ja Portalin Aikajana

1910-luku

1913-1923 Cave Johnson syntyy

1914-1918 Ensimmäinen Maailmansota

1920-1930 -luku

1936 Mel osallistuu Berliinin Olympialaisiin Natsi-Saksassa

1940-luku

1939-1945 Toinen Maailmansota

1940-1943 Cave Johnson perustaa Aperture Fixtures -yhtiön. Yhtiö valmistaa suihkuverhoja

1943 Cave Johnson saa “vuoden suihkuverhomyyjä” -palkinnon Aperture Fixturesissa

1944 (tammikuu) Cave Johnson ostaa hylätyn suolakaivoksen Ylä-Michiganissa, Michiganin osavaltiossa ja alkaa rakentaa sinne päämajaa yhtiölleen. Suolakaivos yltää yli 4km maanpinnan alle.

1944-1954 Richard Keller syntyy. Kelleristä tulee aikuisena toisen amerikkalaisen tiedeyhtiön, Black Mesan johtavia tutkijoita. Keller on myös rampa ja liikkuu pyörätuolin avulla

1947 Cave Johnson vaihtaa Aperture Fixturesin toiminnan suihkuverhojen valmistamisesta kokeelliseen fysiikkaan ja tieteeseen. Samalla hän myös vaihtaa yhtiön nimen. Yhtiöstä tulee Aperture Science.

1947 Aperture Science saa “vuoden paras tiedeyhtiö” -palkinnon Amerikan Tiede ja Liiketalous -instituutilta

1947 Väitetysti avaruusalus putoaa Roswelliin, New Mexicoon. USA:n hallitus kerää hylystä talteen muukalaisten teknologiaa ja salaa löytäneensä todisteita avaruusolennoista

1947-1957 Wallace Breen syntyy. Breen oli alunperin Black Mesan johtaja ja myöhemmin Combine -imperiumin asettama nukkehallitsija, joka hallitsi koko maailmaa diktaattorina

1949 Aperture Science valitaan 2. sijalle 100 parhaan käytännön tiedeyhtiön listalla, joka julkaistaan Mechanical Engineering World Journal -lehdessä

1950 -luku

1950-luku Kylmän Sodan huippuvuosina keskelle autiomaata New Mexicon osavaltiossa rakennetaan ohjussiilo, bunkkereita ja ydinaseiden testaustiloja. Myöhemmin laitos poistetaan käytöstä ja sen jälkeen Black Mesa -tiedeyhtiö ostaa ja kunnostaa sen omaan käyttöönsä

1950-luku Black Mesa tiedeyhtiö perustetaan USA:ssa. Toisin kuin Aperture Science, Black Mesa ei ole yksityisomistuksessa, vaan se on valtion omistama

1952 Aperture Science tulee toiseksi USA:n puolustusministeriön “vuoden urakoitsija” -kilpailussa. Tähän vuoteen mennessä yhtiö on myös alkanut testaamaan hylkimisgeeliä, erityistä sinistä geeliä, joka saa minkä tahansa esineen pomppaamaan pois geelillä päällystetyltä pinnalta, painosta riippumatta. Geeli toimii esineiden lisäksi myös ihmisiin

1952 Entinen olympiaurheilija Mel, joka osallistui Berliinin olympialaisiin, saapuu Aperture Sciencen päämajaan Michiganissa osallistuakseen tieteellisiin kokeisiin, sillä hänet on valittu koehenkilöksi. Cave Johnson kertoo Melille Aperturen toiminnasta ja ennen kokeen alkamista Mel laitetaan rentoutusholviin nukkumaan muutaman tunnin ajaksi. Jokin menee kuitenkin pahasti vikaan ja Mel nukkuu muutamien tuntien sijasta kymmeniä tuhansia vuosia. Hän ei kuitenkaan vanhene nukkuessaan päivääkään, sillä Aperturen staasiteknologia säilyttää kehon siinä tilassa, missä se alunperin laitettiin säilytykseen

1953 Aperture Science rakentaa päämajaansa Pumppuasema Alfan, sekä Testikuilu 09:n kammiot 01 ja 02

1954 Aperture Science tulee jälleen toiseksi puolustusministeriön “vuoden urakoitsija” -kilpailussa

1955 Aperture Science saa Kansallisen Perunalautakunnan Idahon Henki -palkinnon perunatieteen edistämisestä

1956 presidentti Eisenhowerin hallinto allekirjoittaa sopimuksen Aperture Sciencen kanssa, jonka mukaan Aperture Science saa yksinoikeuden valmistaa suihkuverhoja kaikille USA:n armeijan haaroille, paitsi laivastolle. Laivaston jättäytyminen sopimuksen ulkopuolelle suututtaa Cave Johnsonin ja se sai hänet tiettävästi hautomaan kostoa

1956 Pumppuasema Alfa (joka pumppaa Hylkimisgeeliä) on aktiivikäytössä tähän vuoteen mennessä

1957 Aperture Science rakentaa Testikuilu 09:n kammion 26 ja mahdollisesti muitakin kammioita

1958 Aperture Science rakentaa Testikuilu 09:n kammiot 27 ja 28

1960 -luku

1961 Kesäkuun 15. päivä. Testikuilu 09, koodinimi “Zulu Bunsen”, lakkautetaan ja suljetaan Aperture Sciencen harjoittamien epäeettisen ihmiskokeiden salaamiseksi maailmalta

1960-luku Aperture Science menee konkurssiin kun yhtiö ei enää kykene kehittelemään tarpeeksi kilpailukykyisiä tuotteita. Cave Johnson syyttää konkurssista kilpailijaansa Black Mesaa, väittäen Black Mesan varastaneen heidän tuotteitaan ja ideoitaan

1968 Aperture Science on osallisena senaatin istunnoissa koskien kadonneita astronautteja. Astronautteja katosi 1960-luvun aikana sen jälkeen kun he olivat osallistuneet Aperture Sciencen tieteellisiin kokeisiin. Cave Johnson kiistää jyrkästi yhtiötä vastaan esitetyt syytteet, vaikka hän tiesi varsin hyvin yhtiön olleen syyllinen katoamisiin

1968-1978 Colette Green syntyy. Colette Green on naispuolinen tutkija Black Mesan tutkimuslaitoksessa, ja Gordon Freemanin työtoveri

1969 Apollo 11 laskeutuu kuuhun. Astronautit tuovat myöhemmin kuukiviä mukanaan maahan, ja joidenkin väitteiden mukaan myös kuun pimeältä puolelta löytynyttä avaruusolentojen teknologiaa

1970-luku

1971 Aperture Scienceen kohdistuvien syytteiden laannuttua salainen Testikuilu 09 otetaan uudelleen testauskäyttöön ja epäeettiset ihmiskokeet aloitetaan uudelleen. Kuilun alimmat, 1950-luvulla rakennetut osat pidetään kuitenkin edelleen suljettuina

1971 Samana vuonna Aperture Science rakentaa myös Pumppuasema Betan ja aloittaa Liukumisgeelin testaamisen. Liukumisgeeli on Aperturen kehittämä kirkkaan oranssi geeli, joka vähentää esineiden ja ihmisten kitkaa geelillä päällystetyillä pinnoilla. Tämä saa kaikki geelipinnalle asetetut esineet ja ihmiset liikkumaan todella nopeasti

1972-1982 Half-Life -sarjan päähenkilö Gordon Freeman syntyy tänä aikana

1972 Aperture Science rakentaa ainakin kammiot 01 ja 02 Liukumisgeelin testauslaitokseen heidän päämajassaan

1973 Varhaisin tunnettu päivämäärä, jolloin Aperture Sciencen sisäinen tiedotusjärjestelmä otetaan käyttöön päämajassa

1974-1984 Gina Cross syntyy. Gina Cross on naispuolinen Black Mesan tutkimuslaitoksen tutkija ja Gordon Freemanin työtoveri

1976 Aperture Science rakentaa kammio 05:n Liukumisgeelin testauslaitokseen

17.10.1976. Tänä päivänä Cave Johnson saa vastauksen salaiseen kirjeeseen, jonka otsikkona on “Ihmisten Elämystarjonta & Testaushanke, tarvittavien resurssien hankkiminen”. Kirje kuvailee koehenkilöiden neljää eri tyyppiä, ja heidän käytöstään.

1978 Aperture Science rakentaa hissin, jolla pääsee pois Liukumisgeelin testauslaitoksesta

1977-1987 Adrian Shephard syntyy. Shepard on Half-Life: Opposing Forcen päähenkilö

1980 -luku

1980-1987 Chell syntyy. Chell (Sukunimi tuntematon) on Portal -sarjan päähenkilö

1981 Aperture Science rakentaa Muuntogeelin testauslaitoksen elämyskeskuksen osana salaisia teleportaatiokokeita, ja vararikon seurauksena yhtiön omia työntekijöitä pakotetaan koehenkilöiksi testeihin. (Muuntogeeli on valkoista Aperture Sciencen kehittämää geeliä, joka mahdollistaa portaalin luomisen mille tahansa geelillä päällystetylle pinnalle. Geeli tehdään murskatuista kuukivistä, sillä kuukivien on tutkimuksissa todettu johtavan portaaleita samaan tapaan kuin vesi johtaa sähköä

1981 Samaan vuoteen mennessä Cave Johnson on haaskannut 70 miljoona dollaria kuukivien ostamiseen, jotta Aperture Science voi murskata niitä ja tehdä niistä Muuntogeeliä. Johnson altistuu itse myrkyllisille kuukiville tutkimuksissa. Hän sairastuu vakavasti ja tulee riippuvaiseksi kipulääkkeistä. Johnsonin mielenterveys alkaa myös hiljalleen rapautua

1982 Aperture Science rakentaa Pumppuasema Gamman ja Muuntogeelin testauslaitoksen

1982 Cave Johnsonin molemmat munuaiset pettävät ja kuukivimyrkytys aiheuttaa vaurioita hänen keuhkoihinsa.  Tässä vaiheessa jo hulluuden rajamailla oleva Johnson yrittää viimeisenä tekonaan vielä huijata kuolemaa aloittamalla projektin, jonka tarkoituksena on siirtä hänen tietoisuutensa tietokoneen sisään. Johnson tuntee kuolemansa lähestyvän ja nimeää sihteerinsä Carolinen seuraajakseen. Johnson määrää myös, että mikäli projekti ei valmistu ennen hänen kuolemaansa, tulee Carolinen tietoisuus siirtää tietokoneeseen hänen sijastaan

1983 Aperture Science painattaa oman kalenterin nimeltä “Aperture Science Tytöt”

1985 Aperture Science luo oman kuvaformaatin, Aperture Image Formatin eli .AIF. Se ei kuitenkaan saavuta samanlaista suosiota kuin esimerkiksi .JPG tai .PNG

1986 Aperture Science päivittää Muuntogeelin testauslaitoksen lisäämällä sinne ylimääräisen seinän

1986 Aperture Science saa tietää, että heidän pahin kilpailijansa Black Mesa on kehittämässä samankaltaista teleportaatioteknologiaa. Vastauksena tälle Aperture alkaa kehittämään monimutkaista tekoälyä nimeltä Genetic Lifeform and Disk Operating System eli GlaDOS (Suomeksi Geneettisellä Elämänmuodolla ja Levyllä Toimiva Käyttöjärjestelmä). GlaDOS V.1 aktivoidaan jo samana vuonna, mutta se sekoaa ja yrittää tappaa Aperture Science työntekijöitä

1987 Viimeinen Vuosi, jolloin Aperturen luomaa .AIF kuvaformaattia käytetään. Tuohon aikaan formaatin koodauksesta ja ylläpidosta vastasti skitsofreniaa sairastava Aperturen työntekijä Doug Rattmann

1987 Joskus tänä vuonna Cave Johnson lopulta kuolee kuukivimyrkytykseen, vietettyään viimeiset vuotensa pahoin sairaana ja mieleltään häiriintyneenä. Hänen sihteeristään Carolinesta tulee Aperture Sciencen uusi toimitusjohtaja Johnsonin viimeisen toiveen mukaisesti

1987 Borealis, Aperture Sciencen teleportaatioteknologiaa sisältävä laiva, katoaa erään teleporttauskokeen yhteydessä täysin ja vie osan kuivatelakasta mukanaan. Laiva päätyi Aperturen tietämättä lähelle Pohjoisnapaa

1990-luku

1990-1995 Aperture Science järjestää joskus näiden vuosien aikana “Tuo tyttäresi töihin” -päivän. Chell osallistuu tuohon päivään hieman alle 10-vuotiaana. Päivä päättyy jonkinlaiseen katastrofiin, josta ei kuitenkaan kerrota tarkemmin

1996 Aperture Science aloittaa GLaDOS -tekoälyn Geneettisen komponentin kehittämisen, eli sen, miten toimitusjohtaja Carolinen tietoisuus voitaisiin siirtää tietokoneseen

1996 Aperture Sciencen Punaisen Puhelimen suunnitelma luodaan siltä varalta, että GLaDOS tulisi herätessään tietoiseksi itsestään ja alkaisi leikkiä Jumalaa. Tämä suunnitelma vaatii sen, että yksi työntekijä istuu koko ajan päivystämässä punaisen lankapuhelimen ääressä GLaDOSin kammion sisäänkäynnillä, ja soittaa puhelimella hälytyksen, mikäli GLaDOS yrittäisi kaapata kontrollin laitoksessa

1997 Tänä vuonna GLaDOS tekoälyn versio on 3.11. Tämä on myös viimeisen tunnettu vuosi, jolloin Aperture Sciencen sisäinen tiedotusjärjestelmä oli käytössä. Seuraavaan vuoteen mennessä se korvattiin laitoksen sisäisellä, salatulla internet -yhteydellä

1998 Aperture Science julkaisee useita uusia testauselementtejä, kuten Kulkutunnelin, eräänlaisen vetosädettä muistuttavan energiavirtauksen, joka on tehty nestemäisestä asbestista, Lämpölannistussäteen, voimakkaan Laserin, jota voidaan hallita erityisellä ohjauskuutiolla ja jota voidaan käyttää esimerkiksi automaattisten tykkitornien tuhoamiseen ja nappien painamiseen, Hyppylevyn, katapultin tavoin toimivan levyn joka lennättää koehenkilöitä ja esineitä ilmaan pienestäkin kosketuksesta, ja Pneumaattisen Moninaiskuljetusjärjestelmän, jota käytetään esineiden kuljettamiseen testikammioihin, sekä niistä pois

1998-2000 Gordon Freeman, arvostetusta MIT -korkeakoulusta valmistunut teoreettinen fyysikko, aloittaa työskentely Black Mesan tutkimuslaitoksessa, New Mexicossa, kun hänen vanha mentorinsa, itävaltalainen tohtori Isaac Kleiner tarjoaa hänelle töitä siellä. Työssään Freeman ystävystyy turvamies Barney Calhounin kanssa, ja he käyvät toisinaan yhdessä oluella. Gordonille muodostuu erityisen läheinen suhde myös nuoreen afroamerikkalaiseen tiedemieheen, Eli Vanceen ja tämän vaimoon Azianiin

2000 -luku (Huomaa, tarkkoja päivämääriä alkuperäisen Half-Lifen ja sen lisäosien tapahtumille on mahdoton antaa,sillä Valve on jättänyt ne tarkoituksella hämäriksi. Black Mesan onnettomuus voi tapahtua periaatteessa milloin vain vuosien 2000-2009 välillä. Vuosi 2003 on kuitenkin todennäköisin päivämäärä, ja siltä pohjalta minäkin tämän aikajanan tein)

Varhainen 2000-luku tuntemattomana ajankohtana ennen GLaDOSin aktivointia Chell pyrkii koehenkilöksi Aperture Scienceen, mutta hakemus hylätään ja Chell laitetaan odotuslistalle.

Varhainen 2000-luku Carolinen tietoisuus siirretään onnistuneesti GLaDOSiin, mutta Carolinen ruumis kuolee prosessin seurauksena

Noin 2000-2005 Alyx Vance syntyy. Alyx on tiedemies Eli Vancen tytär ja tulevaisuudessa hänestä tulee yksi Combine -imperiumin vastaisen vastarintaliikkeen johtajista

2000-2005 Half-Lifen tutoriaalitehtävä Hazard Course tapahtuu suurinpiirtein tänä aikana

Useita päiviä ennen 200- Lopulliseen muotoonsa kehitetty GLaDOS -tekoäly aktivoidaan. Sekunnin murto-osissa aktivoimisensa jälkeen, GLaDOS tulee tietoiseksi itsestään, ottaa Aperturen päämajan hallintaansa, lukitsee kaikki työntekijät sisään ja tappaa suurimman osan heistä myrkyllisellä hermokaasulla. Chell todisti tätä tapahtumaa, mutta hän ehti paeta ja sulkea itsensä rentoutusholviin ennen kaasutetuksi tulemista. Chell on siellä staasitilassa noin 10 vuotta, ja tuona aikana hän ei vanhene päivääkään

3.5.-15.5. 200- Hazardous Environment Combat Unitiin (HECU) kuuluva nuori sotilas, korpraali Adrian Shephard, harjoittelee Santiagon sotilastukikohdassa, Arizonan osavaltiossa tuntematonta päämäärää varten. Huhujen mukaan harjoittelu koskee jotain valtion määräämää salaista tehtävää, useimmat sotilaat eivät kuitenkaan usko joutuvansa oikeaan taistelutilanteeseen. Siinä he olivat pahoin väärässä

12.5.200- Barney Calhounin turvamieskoulutus Black Mesassa (Half-Life: Blue Shiftin tutoriaalikenttä)

15.5.200- klo 06:24 aamulla Korpraali Adrian Shephard määrätään erityiskoulutukseen tulossa olevaa operaatiota varten. Mystinen G-Man käy vierailulla sotilastukikohdassa (Half-Life: Opposing Forcen tutoriaalitehtävä, Boot Camp)

15.5.200- Black Mesan onnettomuus tapahtuu. Pieleen menneessä kokeessa meidän universumimme ja eriskummallisen Xen -ulottuvuuden välille syntyy massiivinen aika-avaruusrepeämä, jonka kautta Xenissä elävät avaruusolennot hyökkäävät maahan. (Half-Life, Half-Life: Opposing Force, Half-Life: Blue Shift, Half-life: Decay , sekä lukemattomat eri modit kuvaavat kaikki Black Mesan onnettomuutta eri hahmojen näkökulmista)

17.5.200- Hallituksen lähettämä Black Ops -kommandoryhmä tuhoaa Black Mesan tutkimuslaitoksen atomipommilla. Laitos tuhoutuu ydinräjähdyksessä täysin. Osa laitoksen työntekijöistä pääse pakenemaan. Mystinen G-man laittaa Gordon Freemanin staasiin 20 vuodeksi sen jälkeen kun Freeman suostuu tämän esittämään työtarjoukseen. G-man laittaa myös Adrian Shephardin staasiin määrittelemättömäksi ajaksi

200- - 2010 Niin kutsutut portaalimyrskyt raivoavat ympäri maailmaa. Black Mesassa syntynyttä aika-avaruusrepeämää ei saada korjattua. Sen seurauksena Xen -ulottuvuuden avaruusolentoja teleporttailee satunnaisesti ympäri maailmaa ja ne hyökkäilevät ihmisten kimppuun.  Maailman kaupunkeihin perustetaan erityisiä turvavyöhykkeitä, joihin ihmiset voivat mennä turvaan portaalimyrskyn osuessa kohdalle

200- - 2010 Aperture Sciencen päämaja pysyy Lockdown -tilassa ja täysin GLaDOSin hallinnassa. Jäljellä olevia työntekijöitä kuolee, kunnes heitä on jäljellä enää kourallinen

2010 -luku

noin 2010 Sotaisan Combine -imperiumin miehitysjoukot saapuvat maahan Xenin kautta Black Mesan aika-avaruusrepeämää hyödyntäen. Maapallon kaikki kansakunnat yhdistävät harvinaisesti voimansa ja ryhtyvät sotaan toisesta ulottuvuudesta saapuneita miehittäjiä vastaan. Combine on kuitenkin teknologisesti ja lukumäärällisesti ylivertainen. Sota Combinea vastaan kestää vain 7 tuntia. Tämän jälkeen Black Mesan entinen johtaja Wallace Breen saa neuvoteltua rauhan. 

Noin 2010 Amerikan manner tuhoutuu sodassa täysin ja muuttuu asuinkelvottomaksi joutomaaksi. Suurin osa Amerikan tuhosta hengissä selvinneistä ihmisistä pakenee Itä-Eurooppaan, heidän joukossaan myös entiset Black Mesan työntekijät Eli Vance, Isaac Kleiner ja Arne Magnusson

Noin 2010 Rauhansopimuksen seurauksena Combinen joukot miehittävät maapallon ja Wallace Breen nimitetään “maan korkeimmaksi ihmisjohtajaksi.” Breen hallitsee maapalloa diktaattorina 10-15 vuotta, mutta hän on käytännössä nukkehallitsija, joka toteuttaa Combinen tahtoa maassa. Combinen hallinto maassa saa nopeasti fasistisia piirteitä. Ihmiset alistetaan orjan kaltaiseen asemaan, heiltä viedään ihmisoikeudet ja lapsien tekeminen estetään “lisääntymisenestokentällä”

Noin 2010 Portal tapahtuu tänä aikana, hieman maailman Combine -miehityksen jälkeen

2015-2020 Half-Life: Alyxin tapahtumat sijoittuvat suurinpiirtein näille vuosille, sillä se tapahtuu viisi vuotta ennen Half-Life 2:ta. Alyx Vance on tuolloin vasta 19-vuotias

2020 -luku (Vastaavasti Half-Life 2 ja sen episodit voivat tapahtua milloin vain vuosien 2020-2025 välissä, sillä aikaa ensimmäisiin peleihin on kulunut noin 20 vuotta, ja koska Half-Life: Alyxin tiedetään tapahtuvan varmasti 5 vuotta ennen sitä, Alyxin täytyy tapahtua 2015-2020)

2020-2025 Half-Life 2, Half-Life 2: Episode One, Half-Life 2: Episode Two ja peruutettu Half-Life 2: Episode Three tapahtuvat tällä aikavälillä. Half-Life 2:n ja sen lisäepisodien tapahtumien aikana Gordon Freeman herää staasista, ja ihmiskunta ryhtyy aseelliseen kapinaan Combinea vastaan. Freemanista tulee lähes messiaaninen hahmo, jota pidetään toivon ja rauhan symbolina, vaikka hän on pelkkä silmälasipäinen nörtti ja tiedemies. Combinen miehitysjoukot ajetaan lopulta pois maasta, mutta maapallo on kärsinyt paljon tuhoja, ja Combinen uhka on vielä olemassa

52000 -luku

52010 Portal 2 tapahtuu suurinpiirtein tänä vuonna, noin 50000 vuotta tulevaisuudessa. Maapallo vaikuttaa palautuneen suhteellisen normaaliksi tähän mennessä, mutta Aperture Sciencen päämaja on pahoin ränsistynyt ja paikoin korjauskelvoton

#half-life #portal #videopelit #aikajana #Kakkuonvalhe #combine #scifi #suomeksi #suomenkielellä

[skullumio]

Lakihanke Venäjällä – Putin haluaa kieltää Stalinin Neuvostoliiton vertaamisen natsi-Saksaan

Suurena isänmaallisena sotana Venäjällä tunnetun sodan virallisen totuuden varjelu on Kremlille tärkeää.

26.1. 19:26

Venäjän kansallista ideaa sidotaan yhä tiukemmin maassa suurena isänmaallisena sotana tunnetun ajanjakson perintöön.

Presidentti Vladimir Putin suosittelee, että lakiin kirjataan kielto rinnastaa Neuvostoliiton ja natsi-Saksan toimet.

Käskyn saa täyttääkseen Venäjän parlamentti. Putinin täsmennys on määrä liittää lakiin, jonka nimike jo nyt ylistää "neuvostokansan suuressa isänmaallisessa sodassa 1941–1945 saavuttamaa ikuista voittoa".

Uutistoimisto TASS:in mukaan asiasta teki aloitteen viime lokakuussa duuman eli parlamentin alahuoneen kulttuurikomitean johtaja Jelena Jampolskaja.

Hän on jo aiemmin vaatinut lakia, joka kieltäisi neuvostojohdon ja sotapäälliköiden päätösten vertaamisen sodanaikaisen vihollisen tavoitteisiin. Sama koskisi myös sotilaiden tekojen rinnastamista.

Putin: Tavoitteena on totuuden varjelu

Kiittäessään aloitteita Putin on tähdentänyt, että kiellon muotoilussa on oltava huolellinen. Hänen mukaansa tavoitteena on varjella totuutta lähimenneisyydestä.

Lainmuutos on määrä saattaa voimaan kevään aikana. Toukokuun yhdeksäntenä Venäjällä vietetään perinteistä voitonpäivän juhlaa. Viime vuonna tapahtuman 75-vuotisjuhla lykättiin koronaepidemian vuoksi kesäkuulle.

Sodassa saavutettu voitto on keskeinen osa kansallista ylpeydentunnetta.

Venäjä keskittyy omiin voittoihin

Neuvostoliiton ja natsi-Saksan rinnastaminen on Venäjälle arka paikka.

Vuoden 2019 lopulla Putin protestoi (siirryt toiseen palveluun), kun Puolassa rinnastettiin Stalinin ja Hitlerin toimet sodan alkaessa.

Puola on sekin omalta osaltaan yrittänyt rajoittaa sitä, mitä sodanaikaisista tapahtumista on lupa sanoa. Maassa kiellettiin lailla mainitsemasta, että myös puolalaisia osallistui juutalaisvainoihin toisen maailmansodan aikana.

Venäjällä puolestaan on tapana korostaa neuvostoarmeijan voittoja, jolloin sotahistorian mustimmat sivut – kuten siviiliväestön jättäminen saarrettuun Leningradiin tai sotilaiden miehitetyssä Saksassa tekemät sotarikokset – yleensä unohdetaan.

Virallinen Venäjä keskittyy sodanaikaisten vihollisten tekemisiin, mikä on näkynyt myös Venäjän Karjalassa.

Kielto rinnastaa Stalinin Neuvostoliitto ja Hitlerin Saksa kaventaa entisestään sananvapautta Venäjällä.

On epäselvää, tuleeko lain määräys koskemaan myös historiantutkimusta.

Lue lisää:

Yhdysvaltain ulkoministeri antoi tukea Baltian maille: "Vastustamme Venäjän yrityksiä kirjoittaa historiaa uudelleen"

Suomi selvensi Venäjälle Itä-Karjalan miehitysajan tutkimustilannetta – kansanmurhaa koskeva rikostutkinta jatkuu

Venäjä alkaa tutkia suomalaisten toimia Karjalassa jatkosodan aikana mahdollisena kansanmurhana – Tutkija: Ikivanha juttu

Toinen maailmansota ei lopu koskaan – Historiakamppailut jatkuvat 75 vuotta sodan jälkeen

Lähteet: TASS

via YLE Uutiset

#vladimir putin #stalinin vainot #Stalin = Hitler #josif stalin #Иосиф Сталин #Иосиф Сталин (Josif Stalin) #Владимир Путин #Владимир Путин (Vladimir Putin) #Vladimir Vladimirovitš Putin (ven. Влади́мир Влади́мирович Пу́тин) #ryssä #gulag #ГУЛАГ #ГУЛАГ (GULAG) #Venäjä = 俄國 / 俄国 (É guó) 俄羅斯 / 俄罗斯 (É luó sī) = Russia #Saksa = 德國 / 德国 (Dé guó) = Germany #Suomi = 芬蘭 / 芬兰 (Fēn lán) = Finland #sorto; sortaa; painostus = 壓迫 / 压迫 (yā pò) = 1. to oppress; to tyrannise; to repress 2. (medicine) to press on; to compress #sota čuđđe ‘vainolainen’ (e) śud(oms) ‘manata’ šuδ(em) ‘kirota’ saju° 'sotilas vihollinen' #sensuuri; sensuroida = 新聞檢查 / 新闻检查 (xīn wén jiǎn chá) = 1. censorship 2. (transitive) To censor expurgate bowdlerise #karjala #venäjä #россия #USSR #natsi-Saksa #natsi #nazi #Владимир Владимирович Путин #vladimir vladimirovich putin #presidentti = 總統 / 总统 (zǒng tǒng) = president (of a republic) #stalin

[turinametsa]

Routamaa (osa 1)

Routamaa

Genre: Sota

Fandom: Tuntematon sotilas (”Canon era”-AU)

Hahmot: Koskela & liuta tätä ficciä varten luotuja henkilöhahmoja

Varoitukset: No, sota ja sotaan liittyvät jutut

Muuta: Nonni, mulla on jo pitkään ollu tarkotuksena kirjottaa Koskelalle oma ficci, ja mikä muu olisikaan niin vähän käytetty aihe, kuin Koskela talvisodassa! Käytin paljon aikaa taustatutkimuksiin tätä ficciä kirjoittaessani (jos haluatte validoida, validoikaa sen takia).

Tungin Koskelan talvisodan aikaisen jalkaväkirykmentti 39:n  kolmanteen konekiväärikomppaniaan, (3.KKK/JR39) joka perustettiin osana JR39:n III pataljoonaa Kuopiossa syksyn 1939 ylimääräisten kertausharjoitusten aikana. Valitsin kyseisen rykmentin (ja pataljoonan ja komppanian) sen takia, että rykmentti kuului 13. Divisioonaan, jolla oli vastuualue Laatokan Karjalassa, Kitilässä, minne muodostettiin talven -39 – 40 aikana Kitilän suurmotti. Lemetin motit sijaitsivat samalla alueella. Jo Väpän canonissa Koskela kertoo tuhonneensa maahan kaivettuja tankkeja Lemetissä. Sodan aikana JR39:n 3. Konekiväärikomppania oli yhdistettynä JR38:n kolmannen pataljoonan riveihin, jolloin se taisteli mm. Uuksu-Koirinoja-Impilahti alueella. Ficissä mainittu eversti Autti oli todellisuudessa JR39:n komentaja (sekä myöhemmin jatkosodan aikana JR8:n, itse ylijumala Väinö Linnan rykmentin, komentaja).

Jouduin tosiaankin tekemään tätä ficciä varten liudan ”OC”-hahmoja, joihin pääsette tutustumaan tarinan aikana. Syy siihen on yksinkertainen: olen realisti ja halusin noudattaa Väpän canoneita sen verran, etten siirtänyt Koskelaa Rokan ja Suden seuraan Taipaleenjoelle Karjalankannakselle (tai karjalaiskaksikkoa Laatokan Karjalaan). Lisäksi Koskelan, Rokan ja Suden lisäksi Tuntemattomassa on melko vähän miehiä, jotka olisivat osallistuneet talvisotaan, sillä suurin osa Tuntemattomassa esiintyvistä sotilaista on ikäluokkaa -20.

Mainintana vielä, että Tuntematon sotilas sekä Koskela kuuluvat Väinö Linnalle enkä saa tästä pennin hiluakaan (sain vain syyn syventää tietämystäni Laatokan Karjalan tapahtumista talvisodassa).

Sanamäärä:  3891 

Kirjoittaja: Turinahan se

Ajattelin tehdä tästä ficcisarjasta 3-osaisen, mutta se saattaa hyvinkin venähtää. Ja no mutta, olkaa hyvät,

Osa 1

”Pojat, vetäkäähän se pois.”

Alikersantti Koskela laski kätensä hämärässä lumipukuisen miehen veriselle rinnalle. Haavoittunut  hieman tärisi, mutta tärinä loppui nopeasti.

”Loppu on.”

”Saattoi mennä tajuttomaksi.”

”Älä sano….”

”Joutukeehan.”

Miehet kiskoivat toisiaan epävarmoina vilkaistuaan haavoittuneen toiseen ahkioon, jonka olivat saaneet haltuunsa toiselta konekivääriryhmältä, joka oli vast’ikään tuhoutunut täysin. Toisen ryhmän konekiväärikin oli menetetty.

”Saijanlahti. Vie se edeltä jiiäspeelle. Tavataan linjassa.”

Alikersantin ääni sointui kuulaassa pakkasyössä yhtä rauhallisena kuin aina. Hetken aikaa sotamies Saijanlahti vain katsoi ryhmänjohtajaansa seisovin silmin, vaikka hädintuskin edes näki hämäläismiestä.

Tiesihän savolainen Saijanlahti rauhallisuuden olevan yksi niistä hämäläisten stereotyyppisista luonteenpiirteistä, mitkä kansakoulussa oli vuosia sitten opetettu, mutta ryhmänjohtajan rauhallisuus oli käsinkosketeltavan omituista. Se kauhu, joka tarttui muihin miehiin hetkessä ja levisi kuin sähkölankaa pitkin kipinöiden linjassa, ei ollut vielä kertaakaan iskenyt alikersantti Vilho Koskelan nahkaan. Koskela oli omalla rauhallisuudellaan pyrkinyt pitämään muutkin rauhallisina, mutta kun asetettiin yksi rauhallinen, harkitseva mies sekä joukko paniikissa ryntäileviä, hätäisiä miehiä vastakkain, jäi se harkitseva yksilö muiden jalkoihin.

Saijanlahti ravisti päätään tajutessaan tuijottavansa hankeen kyyristynyttä miestä, joka tähyili pienen lumipenkan takaa läheiselle tielle päin.

”Pysykeähä hengissä...”, Saijanlahti toivotti pikaisesti lähtiessään kiskomaan ahkiota perässään takana kohoavaa kuusikkoa kohti.

Koskela siristeli silmiään viiman hakatessa hänen kasvojaan päin. Lumituisku oli tullut kuin tyhjästä ja kiihtyi kiihtymistään. Tuuli toi mukanaan ääniä Käsnäselän suunnan tieltä. Venäläinen T-26 panssarivaunu ajoi edestakaisin telaketjut jäistä tienpintaa rikkoen. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Pilvet olivat peittäneet taivaan täydellisesti. Suurimmankaan tähden tuikahdus ei läpäissyt sitä. Kuusten varjossa oli säkkipimeää. Jossain edessä oli Uuksunjoki, jonka länsipuolelle he olivat aamuyöstä räpiköineet. Siinä rytäkässä Koskela oli palelluttanut jalkansa tipahtaessaan matalassa kohdassa heikon jään lävitse viileään veteen. Saappaat olivat kastuneet, eikä hänellä ollut ollut mahdollisuutta niiden riisumiseen. Tiesihän hän, mitä siitä voisi seurata, mutta hän ei voinut uhrata koko ryhmäänsä - tai konekiväärin asemapaikan paljastumista -, mikä olisi ollut todennäköisin seuraus nuotion sytyttämiselle.

Koskela huokaisi ja vilkaisi vieressään kyhjöttävää, sänkikasvoista miestä. Pimeässä oli vaikeuksia nähdä lähellekään, mutta miehen valkoinen lumipuvunhyppy loisti selvästi mustaa taivasta vasten. Suuret kuuset oksineen hieman suojasivat heitä tuiskulta, mutta se ei paljoa hyödyttänyt.

Oli kylmä. Koskela oli varma, että pakkaslukemat olivat jo lähempänä -30 astetta.

”Vaihtoa ei kuulu”, mies totesi ääni väristen. Koskela ei tiennyt, oliko mies kylmissään vai peloissaan. Hän liikahti varovasti jäätyneen lumipuvun kahistessa ilkeästi. Hänen toverinsa hypisteli Maxim-konekiväärin sormilevyjä levottomana.

”Hei, ei mitään hätää”, Koskela sanahti vaimeasti ja yritti nähdä puiden lomitse. Puhuri iski irtolunta hänen silmiinsä, ja hän painui takaisin hankeen.

”Ei tästä kuulovartiosta mitään hyötyä ole, mutta ollaan nyt vielä hetki. Eikä me voida kivääriä jättää. Kyllä se vaihto tulee heti, kun pojat uskaltavat lähteä tarpomaan tänne.”

”Niin kai...”, toveri mutisi ja käpertyi paremmin kylmään lumipoteroon, jonka he olivat vartiopaikakseen tehneet. Koskela asettui miehen viereen paremmin. Hetkeksi hän jopa kietaisi kätensä miehen käden ympärille.

Kylmä tuuli yltyi ja lumi polvien alla kasteli päällimmäisten housujen lahkeet. Saappaista ei ollut mitään hyötyä, sillä ne olivat varrestaankin jo jäässä. Jalkoja pakotti ikävästi, ja Vilho nielaisi – jos tämä tälläinen hangessa kököttäminen ilman minkäänlaista lämmikettä jatkuisi enää pitkään, varmin lopputulos oli jalkojen menettäminen.

”Mistäs sinä oot kotosin?”

Miehen viaton kysymys sai ajatuksiinsa vaipuneen Koskelan hätkähtämään.

”Ai… Minäkö? Pentinkulmaltahan minä… Tampereen seuduilta.”

”Maalainenko?”

”Sepä hyvinkin. Mistäs...sinä tulet?”

”Pielavedeltä, iha ku monet muutkin pojista”, mies vastasi. Koskela kurtisti kulmiaan, onnistui ehkä mielessään hahmottamaan Pielaveden kartalle. Mies jatkoi juttuaan, ja vaikka sellainen jutustelu tuntui alikersantista hieman turhalta, hän antoi miehen puhua. Hän uskoi miehen höpinän auttamaan tuota rauhoittumisessa. Mielenhallinta oli siinä vallitsevassa tilanteessa, siinä epätoivoisessa kylmyydessä ja kuolemanpelossa, ainut ratkaisu, jos halusi säilyä hengissä. Koskelan mielessä vilahti muutamat hermostuneet miehet, jotka olivat saaneet surmansa hätäisyydensä vuoksi. Mutta toisaalta…. Niin, hyviäkin, rohkeita, täysjärkisiä, tasaisia miehiä oli kaatunut. Ne sellaiset miehet olivat olleet liian itsepäisiä ja jämäköitä jättääkseen asemansa edes upseereiden käskyistä. Ne miehet olivat kaatuneet suorilta jaloilta asemiinsa.

Koskela vilkaisi nopeasti miestä, joka oli jäänyt katselemaan hänen vakavaa ilmettään.

”Eikö Koskela sitten ole naimisissa?”

Koskela kääntyi katsomaan miestä hämmästyneempänä. Siinä miehen ystävällisen pyöreitä kasvoja tarkkaillessaan hän tajusi lumituiskun loppuneen ja pilvien väistyneen. Taivaalla loistivat tuhannet tähdet, vahtivat maailmaa alapuolellaan, ja täysikuu valaisi lumista maata.

Koskela pudisti päätään.

”En ole….”

”No?”

Oliko mies vielä kaiken lisäksi turhan uteliaskin? Koskela kurtisti kulmiaan ja kohautti lopulta olkiaan. Mitäpä hänen tarvitsisi tuolle tuntemattomalle miehelle selitellä?

”Ei ole tullut vielä tarvetta siihen. Ja ihan hyvähän se vaan, ties mitä tästä tulee. Eipähän jää leskeä tai orpoja. Onko sulla muuten lapsia?”

Savolaismiehen kasvoilla loisti iloinen hymy. Posket punoittivat pakkasen takia, mutta silmistä näkyi niin suunnatonta onnea ja iloa, että Koskelankin oli hieman hymyiltävä.

”Onhan minulla. Poika syntyi viime syksynä.”

”Oho. No mutta onnea”, Koskela toivotti ja taputti miehen olkaa kevyesti. Siinä vaiheessa hänen

täytyi myös miettiä, kenen kanssa olikaan yönsä vartiossa viettänyt. Pimeässä ulkonäöstä ei uusia  tuttavuuksia tunnistanut, ja nimienkin oppiminen oli vähän niin ja näin, kun jatkuvasti porukasta lähti joku vanha mies tai tuli lisää uusia miehiä.

Toivonenhan miehen nimi taisi olla.

Yön kuluessa kuu väistyi auringon ensisäteen tieltä, ja nousevan auringon valossa Koskela yritti tähyillä Uuksunjoen suuntaan. Matkaa oli reilusti, mutta tietä pitkin vihollinen etenisi nopeasti. Hän katsahti poteroon nukahtanutta Toivosta. Koskela laskeutui takaisin kuoppaan ja ravisteli miehen hereille.

”Hei… Hei! Lähdes teltoille ja komenna pojat tänne. Jos voit, niin jää nukkumaan.”

Toivonen tuijotti häntä unenpöpperössä käsittämättä hänen sanoistaan mitään.

”Teltoille”, Koskela toisti ja ravisteli hieman toista lisää. Pakkanen ja väsymys olivat tehneet tehtävänsä, ja Toivonen oli rasituksesta niin sekaisin, että aivot eivät ottaneet vastaan mitään viestiä. Toivonen hymyili lopulta hieman Koskelalle ja nousi huterasti istumaan.

”Teltoille, vai?”

”Niin. Käsket pojat tänne.”

”Tämä…”, miehen vastaus hukkui haukotukseen. ”Selvä.”

Toivonen lähti taaksepäin, ja Koskela painoi hetkeksi päänsä konekiväärin varsinaista vasten. Se oli jääkylmä. Onneksi yö oli sentään ollut rauhallinen.

Koskela ei tajunnut nukahtaneensa, kun joku ravisti häntä vuorostaan hereille. Aikansa hän mutisi epämääräisiä, ennen kuin sai edes silmänsä auki. Koskela tuijotti hämmästyneenä kolmea miestä, jotka vastasivat huvittuneita katseeseen.

”Elähän nuku! Soattaapi tulla kylmä!” Yksi miehistä virnuili parrakas leuka vinossa. Koskelan viereen pujahtanut siloposkinen nuorukainen nauroi hiljaa ja vapautuneesti miehen rennolle puheenparrelle.

Koskela huokaisi ravistaessaan päätään, ja kolmas tulijoista ojensi hänelle tupakan. Nuorukainen sytytti sen näppärästi.

”Nukuinko...minä?” Koskela kysähti hiljaa saatuaan keuhkoihinsa rentouttavan annoksen savua.

”Siltä sä vaikutit”, nuorukainen totesi ja tähysti tielle päin.

”Tulikos Saijanlahti illalla takaisin? Ja miten sille haavoittuneelle kävi?”

”Elä sinä sellasista murehdi. Saijanlahti pistettiin lähetin hommiin, vänskä sen vei. Ja haavottunut…. Niin. Kaveri kuoli päästyään JSPlle.”

”Jaahas…. Vai niin siinä kävi.”

Koskela koki asiakseen olla hetken hiljaa kuultuaan haavoittuneen kuolemasta. Lisäksi Saijanlahden todennäköisesti väliaikainen siirto lähetinhommiin häiritsi hieman. Saijanlahti oli osoittautunut hyväksi sotilaaksi, ja varsinkin taitavaksi konekiväärimieheksi.

”Hei. Sieltä tulee piippalakkia”, suhahti nuorukainen, kuopiolainen Heinonen, Koskelan vierestä, ja nopeasti miehet maastoutuivat lumihankeen. Koskela siristi silmiään nähdäkseen tietä myöten kulkevan vihollisen joukko-osaston kuusten oksien lomitse tarkemmin. Jo pikainen laskeminen paljasti, ettei kyse ollut vain pienestä partiosta tai edes joukkueesta, vaan pikemminkin yhdestä kahdesta komppaniasta.

”Onkohan siellä tien varrella minkäänlaista varmistusta...”, parrakas Leppäaho mietti vakavin ilmein. Aikaisemmasta virneestä ei ollut jäljellä enää mitään.

”Tuskin. Pojat vedettiin sieltä kauemmas miinoituksen ja panssariesteiden kaatamisen jälkeen”, Koskela totesi ja tönäisi Heinosen pois tieltään käydessään konekiväärin sarviin. Hän otti etummaisen miehen jyvälle, mutta muuttukin suunnitelmaansa ja tähtäsi joukon hännille. Tien mutkan takaa lappoi esiin lisää monenkirjavaa, pääsääntöisesti ruskeapukuista piippalakkia. Muutamia valkoturkkisia upseereita vilahteli vihollisten rivistöissä.

Konekiväärin miehistö oikoi jäseniään varoen kahistelematta lumipukujaan. Pystykorvien lukot napsahtelivat miesten käsitellessä kohmeisia aseitaan tärisevin käsin.

”Kuinka kaukana pojat on?” Koskela kysyi jo kuiskaten. Vihollisen osasto liikkui jo vaivaisten kymmenien metrien päässä. Oli liian myöhäistä hakea apua.

Koskela sulki hetkeksi silmänsä, punnitsi vaihtoehtojaan, ja kun hän avasi taas silmänsä, painoi hän konekiväärin sormilevyt pohjaan. Ase tikkasi vihollisosaston yli, ja vihollisosasto syöksyi maahan, osa elävinä, osa kuolleina.

Miehistön kiväärit yhtyivät kukon lauluun mukaan. Koskela oli joskus aikaisemmin miettinyt, miten pojat reagoivat sotimiseen, mutta hänellä ei ollut aikaa seurata konekiväärimiesten ilmeitä tai eleitä. Vain pikaisesti hän ennätti rekistöröidä Heinosen värisevän hänen vieressään syöttäessään panosvyötä aseeseen.

Toivuttuaan yllätyksen tuomasta järkytyksestä puna-armeijan sotilaat vastasivat tuleen aluksi pelkillä kivääreillä, mutta pian niiden kuoroon yhtyi muutamia Emma-pikakivääreitä. Konekiväärin asema oli helppo huomata, ja Emmojen tuli kohdistettiin sen suuntaan.

Luodit saivat kevyen lumikerroksen tipahtelemaan kuusten oksilta konekiväärin miehistön niskaan. Oksat katkeilivat puista ja kaarna pirstoutui.

”Ei helvetti...”, Leppäaho mutisi ja veti kiväärinsä alas lumisen kannon päältä.

Koskela etsi silmiään siristäen uutta maalia kentältä. Eikö muu joukkue kuullut…? Oliko muita vartiopaikkojakaan lähistöllä? Olivatko he keskenään vastaanottamassa vihollista?

Sillä hetkellä Koskela teki päätöksensä, ja ammuttuaan puolet vyöstä hän alkoi irrottamaan konekivääriä jalustasta. Oli ollut hölmöä edes yhdistää ase.

”Koskela?” Heinonen ähkäisi.

”Vetäydytään. Me yksin mitään mahdeta….”

”Onhan niitä poikia tuolla jossain…. On oltava!” Huomautti kolmas konekiväärin miehistä, Heinosen tavoin kuopiolainen Kokkonen. Kokkonen oli herkkähipiäinen, säikky tapaus, mutta jotenkin kummassa sillä kertaa miehestä lähti jopa ääntäkin.

”Miksi ne ei sitten vastaa vihollisen tuleen? Ne veti kiväärimiehet pois tuolta ryteiköstä yöllä.”

Koskelan rauhan äänen lävitse tulvi ilmoille hienoinen katkera vivahdus. Ei se kiväärijoukkueen luutnantti ollut taaskaan mitään ajatellut, jättänyt varmasti ilmoittamatta heidänkin vänrikilleen tempusta. Konekivääreitä oli liian vähän uhrattavaksi, eikä sopinut ajatella, että yksi konekivääriryhmä rajallisilla ammuksillaan voisi pidätellä yksin vihollista muiden vetäytyessä.

”Kokkonen. Ahkio tänne.”

Kokkonen joutui nousemaan ylös kuopasta yltääkseen kauemmas jätettyyn ahkioon. Miehen matka loppui poteron reunalle, kun Emman luoti sattui suoraan keskelle selkää. Mies ei kuitenkaan kuollut heti, sen paljasti hiljainen, lumeen hautautuva vaikerrus.

”Mihin sattu?” Huudahti Leppäaho, joka kääntyi ympäri mennäkseen toverinsa tykö.

Koskela nielaisi. Kaikki ympärillä tuntui pysähtyvän täydellisesti. Leppäaho rämpi Kokkosen luokse. Kokkosen lumipuvun selkämys muuttui punaiseksi.Vihollisen tulitus yltyi. Jalat tuntuivat tavattoman jäykiltä. Konekiväärin kuumunut vaippa sulatti lunta ympäriltään. Lumen alta paljastui nahistunut puolukanlehti.

Heinonen sulki panoslaatikon ja sen napsahdus herätti Koskelan.

”Leppäaho. Kokkonen matkaan ja menoksi. Selitä tilanne siellä. Me pidätelleen sen aikaa.”

”Selvähän tuo...”, Leppäaho mutisi ja repäisi ahkion lähemmäs. Vaikeasti, vältellen saamasta osumaa ja varmasti samalla rukoillessaan oman henkensä puolesta, hän työnsi haavoittuneen ahkioon. Kokkonen oli vaipunut tajuttomaksi.

”Ootsä nyt Koskela ihan varma….?” Heinonen ähkäisi Leppäahon kadotessa metsän kätköihin.

”Pakko olla”, alikersantti hymähti.

Konekivääriä hän ei enää yhdistänyt.

****

”Konekivääri jäi sinne. Mitä helvettiä?!”

Koskela ei vaivaantunut edes vastaamaan. Nokinen lumipuku roikkui hihoista riekaleina. Jalkoja pakotti entistä pahemmin. Saappaat olivat varmaankin jäätyneet jo kiinni jalkoihin.

Niin, konekivääri oli jäänyt sinne Uuksunjoen länsirannan puoleiselle mäennyppylälle metsään. Vihollinen oli saanut tykistönsä toimintaan, eikä heillä ollut ollut mitään järkeä enää jäädä sinne. Vyötkin olivat loppuneet.

Hän ei kuitenkaan ollut vaivaantunut syyttämään itseään konekiväärin hylkäämisestä. Sen sijaan hän mielessään oli heti alkanut sättimään puolen kilometrin päässä kyykkineitä kiväärimiehiä, jotka oli Heinosen kanssa tavoittanut perääntyessään. Oli hän todennut eräällä kiväärimiehelle kiukkuisesti:

”Ette sitten hakeneet meitä pois.”

”Ei me tiedetty teidän olevan siellä.”

Vastauksesta oli kuulunut niin järkyttävä määrä pelkoa sekä väsymyksestä johtuvaa ärtyneisyyttä, ettei Koskela ollut enää vaivautunut sanomaan mitään. Oli lähtenyt vain jatkamaan matkaansa Heinosen kanssa kranaattitulen moukaroimaa tietä myöten.

Ja siinä hän nyt seisoi, suuren honkamännyn juurella, konekiväärijoukkueen vänrikin edessä.

Mies tiukkasi toistamiseen tietoa konekiväärin jättämisestä. Koskela huokaisi.

”Millä minä sen olisin poiskaan tuonut?”

”Missä teidän ahkionne oli? Ryhmänne sai toisenkin ryhmän ahkion.”

”Molemmat tuli tänne haavottuneiden kuljetuksissa, eikä saatu niitä ajoissa takaisin.”

”Te ette ole mitään lääkintämiehiä, vaan konekiväärimiehiä. Konekivääri on parasta saada takaisin, ja ihan saatanan nopeasti!”

Koskela hymähti ja työnsi lumipuvun hupun niskaansa.

”Se kiväärijoukkue perääntyi uusimmistakin asemistaan. Konekivääri on jo vihollisten hallussa, ei sitä pois sieltä saa. Ja niin…. Kiväärimiehet oli vedetty pois tien toiselta puolelta viimeistään aamulla, eikä siitä ilmoitettu meille. Ja meidän loppu joukkue vain piileskeli teltoilla.”

”Joukkueen miehet ovat väsyneitä ja tappeluiden uuvuttamia.”

Sen sanottuaan vänrikki oli saada turpaansa, mutta Koskela hillitsi itsensä. Siristi vain hieman tyytymättömänä punoittavia silmiään ja astui askeleen taaemmas. Hän käytti kättään ohimollaan ja lähti astelemaan puolijoukkuetelttaa kohden.

Kauas hän ei kuitenkaan ehtinyt, kun vänrikki huusi:

”Koskela! Sinä ja ryhmänne lähdette ensimmäisen kiväärijoukkueen matkaan!”

”Jaa.”

”Pojat. Koskela tuli.”

Koskela vilkaisi erästä kolmannen ryhmän miestä. Mies katseli häntä selvästi hieman säälien, ja Koskela vastasi katseeseen ärtyneenä.

”Pojat. Me mennään ykkösjoukkueen matkaan”, Koskela hymähti ja poistui samoin tein ulos. Heinonen vilkaisi Toivosta ja Leppäahoa, mutta saatuaan repun selkäänsä hän siirtyi ulos puolijoukkueteltasta Koskelan perästä.  

Koskela oikoi puutuneita jalkojaan, ainakin yritti, mutta siitä ei vaikuttanut tulevan hirveästi mitään.

”Koskela?” Leppäaho kysähti ja mies vilkaisi häntä. ”Ootsä kunnossa?”

”Olen”, Koskela nyökkäsi, mutta Leppäaho kuuli, kuinka tuon saappaat kalahtivat miehen paukauttaessa niitä yhteen saadakseen lumet pois kenkien päältä. Leppäaho kurtisti kulmiaan ja nosti kohta kätensä itseään hieman pidemmän Koskelan olalle.

”Sun ois varmaan parempi mennä jiiäspeelle.”

Koskela hymähti vain.

”Kaikki on oikeasti hyvin. Olettekos te valmiita? Missäs Saijanlahti on?”

”Edelleenki vänskän lähettinä”, Toivonen totesi ja osoitti vänrikin väliaikaista komentopaikkaa kohti. Koskela vilkaisi sinne ja huomasi vänrikin katselevan heitä. Hetkeksi Koskelan mieleen syöksähti valtava, katkera inho vänrikki Katajaa kohtaan.

”Koskela?”

Alikersantti käänsi katseensa Toivoseen, joka ojensi hänelle kivääriä. Se riitti haihduttamaan inhon hänen mielestään ja hengitettyään syvään lähti astelemaan kiväärimiehiksi muuttuneen ryhmänsä kanssa ensimmäisen joukkueen teltoille.

Ensimmäisen kiväärijoukkueen johtajana toimiva vänrikki Sulonen hymyili leveästi ja aidon iloisesti tervehtiessään Koskelaa ja tuon miehiä.

”Me tarvittiinkin konekiväärille uutta aliupseeria. Tiedäthän sinä toisen kookoojoukkueen kersantti Pölkyn? Vietiin toissapäivänä jalattomana linjasta. Kivääri on alistettuna meille…. Ja nuo sinun miehesi voi pistää muiden kiväärimiesten mukaan.”

”Pyysit...meitä Katajalta?” Koskela varmisti vaaleita kulmiaan kurtistellen.

”Pyysin täydennystä itse eversti Autilta asti. Suositteli pyytämään Katajalta sinua. Teillä taisi käydä hassusti?” Vänrikki Sulonen naureskeli ja Koskela kohautti olkiaan.

”Kaksi miestä meni ensimmäisinä päivinä, ja konekivääri jäi vihollisille.”

”Sitäkö Kataja raivosi?”

”Juuri sitä.”

”On se kyllä aivan tajuton jätkä”, Sulonen totesi ja taputti toverillisesti uusien miestensä olkia. ”Mutta meidän kanssa teillä tuleekin olemaan hauskaa. No mutta, eiköhän meidän pojat voisi alkaa pakkailla kamppeitaan. Pojat! Suuntana Sääksjärvi!”

****

Perääntymistä oli jatkettu lähestulkoon tauotta. Uuksunjoen asemat oli jätetty ja Sääksjärvikin ohitettu kuin lennosta. Miehet olivat tappioiden ja väsymyksen lamauttamia. Lavajärvelle he olivat sentään pysähtyneet pitemmäksi aikaa.

Sotaakaan ei oltu käyty kun vasta reilu viikko, jos edes sitäkään.

Päivämäärät olivat menneet jo sekaisin Koskelan mielessä. Päiväkausia sitten hän oli maannut keskityksessä, menettänyt uskonsa lähestulkoon kokonaan ja saanut repiä lumipukunsa repaleisen, hyödyttömäksi mustuneen hihan irti. Lunta satoi öisin jatkuvasti lisää, joinakin päivinä lumituisku yllätti sekä puolustajat että hyökkääjät myös valoisan aikaan. Joinakin öinä vartiossa seisominen oli tuskallisempaa, kun pakkanen alkoi hiljuksiin kiristyä. Jos sää jatkuisi samanlaisena, joulukuun loppuun mennessä pakkaslukemat olisivat jo korkeita.

Koskela vilkaisi uutta konekivääriryhmäänsä. Miehiä oli kolme, aivan kuin hänen omiakin miehiä olisi ollut, mutta ryhmään oli tulossa piakkoin täydennyksenä kaksi varsinaissuomalaista miestä, minkä vuoksi Koskela ei saanut ottaa omia ryhmäläisiään konekiväärille.

Etulinjaan oli matkaa vaivainen kilometri, jos edes sitäkään. Jatkuva tykkitulen jytinä kuului selvästi heidän korviinsa, ja jotkut miehistä eivät saaneet sen vuoksi nukuttua. Koskela tiesi niiden pelkäävän vihollisen pääsevän läpi linjasta. Hän itse olisi halunnut vaipua tiedottomana unten valtakuntaan, nyt kun olisi voinut, mutta jalkojen tunnottomuus ja hienoinen särky polvien alapuolella piti hänet valveilla.

Telttaa heillä ei enää ollut, minkä vuoksi he olivat rakentaneet suojaisimpaan löytämäänsä paikkaan pienen katoksen ja sytyttäneet tulen sen suojaan. Nuotio rätisi ja valaisi liikaa ympäristöä. Koskela pelkäsi vihollisten loputtoman hävittäjäliikenteen huomaavan sen.

Käveleminen, mikä tahansa pienikään liikkuminen sekä muutenkin jatkuva liikkeelläolo oli muuttunut hänen kohdiltaan hankalammaksi. Hän tiesi, ettei kaikki ollut enää hyvin. Saappaat eivät edes enää lähteneet irti jaloista.

Hän katsoi niin pitkään saappaidensa teriä nuotion loimussa, että eräs uusista tuttavuuksista, korpraali Vuorenmaa, totesi:

”Sun pitäs käydä JSP:llä. Sä et voi enää kohta kävellä.”

Koskela nosti katseensa mieheen.

”Ei tässä mitään ole.”

”Millon sä oot viimeks ottanu saappaas veks jaloistas?” Vuorenmaa kysyi epäileväisen näköisenä. Koskela ei ollut etevä valehtelemaan, joten hän vastasi rehellisesti:

”Ennen sodan alkua. Miten niin?”

Vuorenmaa tuli lähemmäs ja Koskela käänsi katseensa liekkeihin.

”Ne on jäätyny kiinni. Eikös vaan?”

”Mm. Onhan ne.”

Vuorenmaa saattoi nähdä Koskelan punastuvan hieman häpeästä ja hymähti jopa huvittuneena.

”Lähdetääs yhdessä käymään siellä jiiäspeellä”, Vuorenmaa kehotti noustessaan ja kiskoessaan Koskelankin kankeine jalkoineen ylös.

Kauas he eivät nuotiolta ennättäneet, kun kaksi miestä asteli heitä vastaan polulla.

Vuorenmaa hapuili kivääriään selästään, mutta toisen tulijan iloinen naurahdus keskeytti liikkeen.

”Me etittäs Sulose joukkuet. Onks se tääl päi?”

”On”, Koskela sanahti ja yritti hämärässä nähdä miehiä. Lumi heijasti kuunvaloa sen verran, että Koskela erotti miesten piirteet. Molemmat vaikuttivat keskimittaisilta ja hoikilta, ja ainakin toisella miehistä oli niin leppoisa aura, että kykeni puhumaan rennosti:

”Loistav. Me olla täyvennysmiähi. Koskelan kivääril kuulem, tai ni ainaski Sulone san komentopaikal.”

”Jaahas. Konekiväärimiehiä siis?”

”Niit hyvinni.”

”Seuratkaa tätä polkua nuotiolle. Siellä ne muut on”, Koskela neuvoi, ja sanoi vielä:

”Mä tuun pian takasin.”

”Sääkö oot Koskel?” Rento mies naurahti. ”Mää aatteli su olevan pitemp!”

”Jaa…. Menkääs nyt.”

Täydennysmiehet lähtivät reippaasti – ja turhan lujaan ääneen naureskellen – jatkamaan kulkuaan, ja Koskela huokaisi raskaasti Vuorenmaan hymähtäessä jotain täydennysmiesten murteesta.

****

Koskela heräsi kuullessaan alakerran leikkaussalista huutoa. Hetken aikaa hän oli täydellisen ulkona tilanteesta, hän ei hahmottanut paikkaa eikä aikaa, mutta hitaasti järki palasi ja hän tajusi makaavansa kenttäsairaalan sängyssä.

JSP:llä lääkintämiehet olivat leikanneet saappaat irti ja oli ounasteltu, että ainakin oikeanpuolimmainen jalka jouduttaisiin todennäköisesti amputoimaan. Kenttäsairaalaan hänet oli kuitenkin ennen toimenpidettä lähetetty, ja kun tunto jalkoihin oli puristavien saappaiden poissaannin jälkeen hieman palannut, oli todettu, että amputointi suoritettaisiin vasta, kun jalat menisivät huonompaan kuntoon.

Siis jos menisivät.

Koskela oli helpottunut, vaikkakin kantoi huolta rintamalla olevista pojista. Veljetkin olivat palanneet mieleen pitkästä aikaa. Ei hän edes tiennyt, olivatko pikkuveljet Eero ja Voitto enää elossakaan. Sitä hän kuitenkin toivoi, saattoi yksi ilta rukoillakin heidän puolestaan, mutta se oli vain morfiinihuuruista sekoilua.

Kenttäsairaalassa Koskela makoili pari päivää. Jalkojen tila kuitenkin hetkellisesti paheni, jonka vuoksi hänet siirrettiin 20. sotasairaalaan Kuopioon, joka oli pääasiassa paleltumatapauksille suunnattu.

Kuopion sotasairaalassa Koskela ei millään kyennyt rentoutumaan. Rintamalle, missä tarvittiin koko ajan miehiä, oli liian pitkä matka. Koskela oli ollut sieltä lähestulkoon viikon poissa, ja hän oli hermostunut, sillä ei tiennyt, kuinka pian pääsisi takaisin sotimaan.

Sairaanhoitajat, lääkintälotat sekä lääkärit pitivät häntä hieman hulluna. Kuka haluaisi vapaaehtoisesti lähteä takaisin sinne, missä kuka tahansa saattoi heittää veivinsä milloin tahansa?

Koskela oli eräälle lotalle yrittänyt selittää, minkä vuoksi oli niin hermostunut. Hän pelkäsi poikien puolesta, hän pelkäsi tilanteen eskaloitumista, hän pelkäsi sitä, kenet tapaisi siellä, kun pääsisi takaisin. Lisäksi hän kantoi huolta veljistään, ja hänen mielestä oli tärkeää, että jokainen mies, joka vain kykenisi, olisi vastaanottamassa hyökkääjää.

Lotta oli selvästi mieltynyt Koskelaan, ei pelkästään tuon ulkoiseen olemukseen, vaan myöskin tuon rauhalliseen puheenparteen ja sydämellisyyteen. Koskela huomasi lotan mielenkiinnon nopeasti ja jopa säikähti sitä.

Aina kyseisen lotan tullessa hänen tykönsä syystä tai toisesta, hän yritti heittäytyä väsyneeksi ja sulkeutuneeksi. Jokaisella kerralla se ei onnistunut, jonka vuoksi Koskelan täytyi alistua keskustelemaan naisen kanssa ja antaa tuon hoitaa häntä.

Paleltumien paranemisessa ei onneksi kulunut tuskattoman kauan, ja kahdessa viikossa Koskela oli siinä kunnossa, että pääsi palaamaan JR38:n rintamalohkolle. Koko JR39:n kolmas konekiväärikomppania oli alistettu naapurirykmentille. Suomalaiset olivat siinä ajassa, minkä Koskela oli viettänyt sairaalassa, perääntyneet Ruokojärvelle ja hyökänneet luultavasti menestyksekkäästi Varpajärvi-Kutajärvi linjalla Siiran tienhaaraan sekä taistelelleet verisesti Ruhtinaanmäen omistuksesta.

Lopulta joulukuun 19. päivä Koskela palasi rintamalle.

Kolmannen konekiväärikomppanian toisen joukkueen ensimmäisen kiväärin miehet ottivat ryhmänjohtajansa vastaan koetuista rasituksista huolimatta iloisina. Koskelaa oli kaivattu, kun ryhmän uusi varajohtaja, täydennysmiehenä tullut varsinaissuomalainen kersantti Oskari Hietanen oli ollut pitkään pihalla sektorin todellisesta tilanteesta.

Oskari ei ollut kuitenkaan loukkaantunut kuullessaan nämä puheen hieman selän takaa, vaan naureskeli asiasta iloisena Koskelalle:

”Mää myönnä ett mää e oikke hallin näit asjoit. Mut hengis o kok poruk, varmaa ku mää oli välil ni hätäne ja käski perääntyä ajois. Enhä mää olis ni saan varma tehrä, mut pojat o sentä elos. Mut hyv senttä ett sää tuli takas näi pia.”

Koskela oli katsonut aikansa melko vieraaksi jäänyttä miestä hämillisenä, mutta taputtanut sitten kevyesti kersantti Hietasen olkaa ja todennut jotain kannustavaa rauhallisella tavallaan. Se pieni kehu siitä, että toinen oli onnistunut pitämään konekiväärin miehistön hengissä, sai kersantin naureskelemaan entistä vapautuneempana.

Muutamissa päivissä Koskela oppi tuntemaan tulokkaat, kersantti Hietasen sekä korpraali Notkolan, paremmin ja varsinkin optimistisen Hietasen kanssa hän tuli jotenkin kummasti hyvin toimeen. Ja valloittihan tuo kersantti pikaisesti puolijoukkueteltasta paikan Koskelan vierestä. Päiviä kersantin puheita ja touhuja seurattuaan Koskela tajusi tuon olevan tärkeä lisä ryhmään, kuten myöskin koko kiväärijoukkueeseen.

Kersantti Oskari Hietanen oli kuin kamiina, joka jakoi lämpöä kaikkialle ympärilleen. Ja lämmin se mies olikin, kirjaimellisesti. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Välillä miehen iho ja keho poltti kuin liian kuuma sauna, ja tunne-elämältään mies oli jotain aivan ihmeellistä.

Joitakin kertoja Koskela löysi Hietasen itkemästä. Itku ei johtunut pelosta, vaan säälistä haavoittuneita kohtaan. Varsinkin itseään nuorempiin kersantti suhtautui kovin isovelimäisesti ja pyrki huolehtimaan noista tiukoissakin paikoissa.

Kerran Koskela erehtyi ihmettelemään ääneen kersantin käyttäytymistä. Oskari oli vastannut alikersantin kummasteluun leveällä hymyllä ja iloisella naurulla:

”Mul o pikkuvel. Par vuot nuorempi.”

Empatiakyvystään huolimatta kersantti Hietanen oli hyvä sotilas. Tuolla ei ollut kykyä ylimääräiseen taktiseen ajatteluun, joka olisi voinut hyvissä olosuhteissa viedä hänet korkeampiin sotilasvirkoihin, mutta sen verran tuo näki, että tiesi, miten oli paras tapa järjestellä puolustus vaativiin paikkoihin. Koskela oppi luottamaan kersantin tapoihin toimia, sillä ne olivat osoittautuneet toimiviksi.

Ruhtinaanmäki yritettiin vallata toistamiseen pian ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen, mutta sekin hyökkäys epäonnistui. Miehet olivat liian väsyneitä taistellakseen kunnolla. Lisäksi joulun lähestyminen oli saanut miehet epätoivoisemmiksi. Kukaan hyväkuntoinen mies ei päässyt lomille jouluksi viettääkseen juhlaa perheidensä kanssa.

Joulunajaksi toiminta JR38:n ja sen naapurirykmenttien rintamalohkoilla rauhottui, kuin kunnianosoituksena juhlapyhää kohtaan. Korsuissa ja telttoissa lausuttiin evankeliumia ja psalmeja, vartiomies saattoi laulaa virsiä. Komppaniat kasattiin vuoronperään jumalanpalvelukseen muutamien satojen metrien päähän linjoista.

Vuorollaan keskipäivän valossa 3. Konekiväärikomppania seisoi hieman sodan alun miesmäärästä vajonneena tykkitulen tuhoaman metsän rajassa. Valkoiset lumipuvut olivat likaisia ja miehet odottivat jo innolla pääsevänsä joulusaunaan, joka pyrittiin kaikille joukko-osastoille järjestämään.

Kesken rintamapapin saarnan vihollisen tykistö aloitti tulituksensa. Kranaatit lensivät komppanian ylitse, mutta töpinä sai niistä selkäänsä. Pappi ei hetkeksikään lopettanut puhumista, eivätkä miehet heittäytyneet maahan edes silloin, kun yksi harha-ammus räjähti viereisessä metsässä. Heikkohermoisimmatkin pyrkivät seisomaan suorina ottaessaan vastaan Herran siunausta.

Aurinkokin pilkahti valkaisemiensa pilvien takaa, ja jo siitä miehet uskoivat saaneensa lisää voimaa siinä tärkeässä työssään, mitä tekivät isänmaansa puolesta.

Koskela katsahti vieressään seisovaa kersantti Hietasta, joka katseli puiden latvojen yläpuolelle. Katse kuitenkin laski pian alas ja siirtyi Koskelaan. Hetken aikaa miehet katsoivat toisiaan silmiin, ja Koskela oli näkevinään miehen silmissä jonkin ylimääräisen pilkahduksen. Pilkahdus oli hieman huvittunut, mutta myös epämääräisen lämmin.

Ehtoollisen jälkeen he poistuivat aukealta rinnakkain, ja kersantti Hietasen käsi käväisi kevyesti Koskelan alaselällä. Ele sai Koskelan menemään hämilleen ja punastumaan hieman. Sen huomatessaan Hietanen iski leikkisänä silmäänsä.

”Nährää kuule Montul illempan.”

”Näh...dään.”

****

Ennen joulusaunaa Koskela huomasi vartiovuoroon lähteneen Heinosen palaavan teltalle.

”No?” alikersantti kysyi selvästi huolestuneena.

”Osku haluu sut kuulemma sinne. Sillä on jotain asiaa sulle”, poika totesi pujahtaessaan telttaan kamiinan lämpöön.

Koskela katsahti pojan perään, mutta lähti kuitenkin kohti vartiopaikkaa, jota he olivat alkaneet kutsua Montuksi. Siinä talvisen maiseman ympäröimänä kulkiessaan Koskelan mieleen palasi kersantin sanat päivemmältä.

Nährään.

Koskela nielaisi ja kiirehti askeleissaan, vaikka olisi ennemminkin halunnut pysähtyä. Kuitenkin mielikuva kersantista hytisemässä yksin kylmissään pakkasessa sai Koskelan liikkeet nopeammaksi. Vahingossa hän heilautti lumista kuusta Montun lähellä niin lujaa, että nuoskalumet sen oksilta tippuivat maahan humahtaen. Se sai vartiomiehen poistamaan kivääristä varmistimen.

”Tunnussana!”

”Karjalan”, Koskela kähähti. Hermostuneisuus varmasti näkyi hänestä läpi, ja se hävetti. Kersantti Hietanen kuikkasi häntä kuopan reunan ylitse.

”Karhu. Tulithan sää!”

”Tu...lin.”

Alikersantti pujahti vartiomonttuun Hietasen viereen. Mies istui vanhan leipälaatikon päällä vieressään jokin pieni paketti.

Koskela istui siinä hetken aikaa hiljaa ja jännittyneenä. Hän ei edes tiennyt, miksi häntä jännitti. Johtuiko se kersantin kädestä, joka oli käynyt hänen selällään?

Siinä eleessä oli ollut jotain, kuten myöskin Hietasen katseessa ja virneissä.

”Onkos...kaikki hyvin?” Koskela kysyi lopulta. Hänen äänensä hieman tärisi, ja Koskela toivoi toisen ajattelevan sen johtuvan kylmästä.

”O. Mää va halusi viettä su ka vähä kaksinkeskist aikaa”, kersantti sanoi harvinaisen vakavana, ehkä jopa hieman mietteliäänä.

”Kaksinkeskistä aikaa. Mitä varten?”

”No. Katos ku mää sain ”Tuntemattoman sotilaan” paketin. Sain mää paketi kotooki.”

Koskela kurtisti kulmiaan ja mittaili hetken aikaa Oskarin ilmeitä. Katsellessaan miehen kasvoja hän kiinnitti huomiota niihin lukuisiin naururyppyihin, tummiin, ilmekkäisiin kulmiin sekä tummaan sänkeen, joka puski selvästi esiin. Tajutessaan kersantin olevan oikeastaan miellyttävän näköinen, huomasi hän tuon katsovan häntä suoraan silmiin siniruskeilla silmillään. Koskelan oli vastattava katseeseen, ja samassa Hietanen tunki hänen käsiinsä paketin.

”Hyvää joulu sit vaa.”

”Jaa…. Hyvää joulua”, Koskela mumahti vilkaistessaan pakettia nopeasti. Kersantti käytti kuitenkin Koskelan hämmästymistä hyväkseen, ja suukotti pikaisesti vanhempaa miestä.

-----

#tässä teille pitkää ficciä #antakaa anteeksi #tuntematon sotilas #talvisota #koskela seikkailee #koskela talvisodassa #oc #fanfiction #toinen maailmansota #tein ihan saatanasti töitä tän eteen #ettäs tiedätte #validoikaa siis sen mukaan veljet #vaikka tiedänkin ett tää on ihan hirvee #nauttikaa #ton kuvanmuokkauksen tein kanssa ihan itte

[kirjoitukset]

Venäläistämistoimet ja Suomi

Sortokausi: Suomalaisten näkemys venäläistämistoimista. Ensimmäinen venäläistämiskausi 1899-1905 ja toinen sortokausi 1908-1917

Postimanifesti 1890: Pidetään merkkinä venäläistämiskauden alkamisesta. (Lopetti postilaitoksen Suomessa)

Helmikuun manifesti 1899: Aloitti ensimmäisen venäläistämiskauden kunnolla. Rajoitti autonomiaa ja voimaan tuli yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö, jonka seurauksena Suomen mahdollisuus säätää omia lakeja oli täysin riippuvainen keisarin tahdosta. Syitä: Venäjällä haluttiin vahvistaa suurvalta-asemaa ja Suomi haluttiin liittää kiinteämmin osaksi Venäjää(se oli nyt mahdollista, koska Venäjän hallinto oli kehittynyt). Euroopasta nationalismi oli levinnyt Venäjälle. Nationalistiset venäläiset upseerit ja virkamiehistö olivat ärtyneitä Suomen selkeästä erillisyydestä(venäläisillä ei ollut samoja oikeuksia Suomessa kuin suomalaisilla, Suomi oli kehittynyt taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kauemmas Venäjästä). Venäläiset olivat myös huolissaan Pietarin turvallisuudesta(uusi suurvalta Saksa 1871).

Kielimanifesti 1900: Venäjän käyttöä ja opiskelua lisättiin Suomessa

Asevelvollisuuslaki 1901: Suomen kutsuntaikäiset määrättiin Venäjän armeijaan

Diktatuuriasetus 1903: Kenraalikuvernööri Bobrikovin valtaa lisättiin. Suomessa tämä näkyi esim. sensuurin kiristymisenä ja karkotuksina

1904: Eugen Schauman ampuu Bobrikovin

1905: Helmikuun manifesti peruutetaan niin sanotulla marraskuun manifestilla(keisari oli ahdingossa), Venäjällä levottomuuksia, Suomessa suurlakko

1905-1907: Venäläistäminen taukosi. Venäjällä oli yhteiskunnallisia ongelmia, kansalla ei ollut oikeuksia ja keisa oli itsevaltias. Tappiollinen sota Japania vastaan 1904-05 toi tyytymättömyyden esille. Venäjällä lakkoja ja mellakoita, joihin Suomalaisetkin liittyivät(suurlakko 1905). Marraskuun manifesti -> Eduskuntauudistus

Eduskuntauudistus 1906: Päätti sääty-yhteiskunnan Suomessa. Valtiollisissa vaaleissa yleinen vaalikelpoisuus (kaikki kansalaiset saivat asettua ehdolle). Naisten asema parani yleisen äänioikeuden kautta. Nykyisen puoluejärjestelmän runko syntyi. ---> Suomesta demokratia ja poliittinen elämä vilkkaammaksi. Eduskunta ei aluksi voinut toimia kunnolla(päättää asioista kunnolla). Vaaleja pidettiin usein ja venäläistämistoimet jatkuivat jo vuonna 1908.

1907: Ensimmäiset eduskuntavaalit (SDP suurin puolue)

1908: Venäläistäminen jatkuu, kun keisari sai vakiinnutettua valtansa Venäjän puolella -> lainsäädäntövaltaa kavennettiin(yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö), venäläisten oikeuksia lisättiin Suomessa, eduskunta hajotettiin lähes vuosittain

1914: Ensimmäinen maailmansota, Suomen taiteen kultakausi päättyy. Suomen talous hyötyi ensimmäisestä maailmansodasta. Venäjän armeijan tilaustyöt ja linnoitustyöt lisäsivät suomalaisten työllisyyttä

1915-1918: Jääkäriliike. Noin 2000 suomalaista asekoulutuksessa Saksassa. Saksa hyötyi suomalaisten kouluttamisesta aiheuttamalla siten ongelmia Venäjälle. Sotatilan vuoksi venäläistämistoimia kiristettiin -> suunnitelmat Suomen täydellisestä venäläistämistä vuotivat julkisuuteen ja vaikuttivat jääkäriliikkeen syntyyn.

1917: Helmikuun vallankumous päättää venäläistämiskauden(Nikolai II syrjäytettiin. Taustalla kansan huonot olot, itsevaltius, maan kehittymättömät olot, tappiollinen maailmansota)-> Venäjällle väliaikaishallitus, joka päätti venäläistämistoimet ja palautti autonomian Suomelle. Järjestysvaltatyhjiö(Venäjän otteen hellittämisen myötä ei ollut poliisivoimia tai armeijaa pitämässä järjestystä yllä -> porvariston suojeluskuntia ja työväen punakaarteja ylläpitämään järjestystä), lakkoja, elintarvikepula, valtalaki ja eduskuntavaalit, lokakuun vallankumous(Leninin johtamat bolsevikit kaappasivat vallan väliaikaishallitukselta.), suurlakko(Levottomuus, joka seurasi lokakuun vallankumouksesta. Työväki esitti ‘Me vaadimme!’-julistuksen. He vaativat esim. 8h työpäiviä ja yleistä kunnallista äänioikeutta). Suomen porvarillinen senaatti julistautui korkeimman vallankäyttäjäksi irrotautuakseen bolsevikkien hallituksesta. Marraskuun suurlakko oli myös levoton ja väkivaltainen, jonka takia senaatti tarvitsi lisää valtaa säätääkseen uudet lait nopeasti rauhoittaakseen työväen. Lokakuun vallankumous mahdollisti Suomen itsenäistymisen. Venäjän porvarit eivät olisi hyväksyneet itsenäistymistahtoa.

Kommunistit hyväksyivät itsenäistymisen: -Kommunistien asema oli vielä epävarma -Uskoivat Suomen liittyvän takaisin Neuvostoliittoon -Propagandaa kansojen itsemääräämisoikeudesta

Saksa: -Ei menettänyt mitään tunnustamalla Suomen itsenäisyyden ja oli muutenkin tukenut Suomea kouluttamalla jääkäreitä

Ruotsi tunnusti heti Venäjän jälkeen itsenäistymisen

Englanti ja Yhdysvallat tunnustivat vasta 1919 - Suomella oli läheiset suhteet Saksan kanssa ja halusivat kommunistit pois Venäjän johdosta, jotta maa sotisi Saksaa vastaan -> kahden rintaman sota

1918: Sisällissota, Saksa-suuntaus päättyy, monarkismi, valkoinen Suomi, eheyttäminen, torpparilaki.

Venäläistämistä vastustaneita toimia on ihannoitu itsenäistymisen jälkeen. Esim. Finlandia, Hyökkäys-maalaus ja Eugen Schaumanin teko.

#venäläistämistoimet #historia #Suomen historia #suomi

[bubskino]

Forbidden Ground

Eka maailmansota. Brittien aggressiivinen vyörytys feilaa ja kolme solttua jää jumiin ei-kenenkään-maalle vittumaiseen spottiin. Sakut laittaa napin otsaan jos nuppi nousee, eikä omia suuremmin napostele käydä hakemassa jätkiä bäkkii. Ite pitää selviytyä saatana.

Eipä kummoinen sotafilkka. Muutama ihan jännä kohtaus. Toinen niistä sisältää ureaa.

2/5

#2013 #2/5 #Johan Earl #Tim Pocock #Martin Copping

[kirjastokirjavinkit]

I, Pierre Seel, deported homosexual on tosi tärkeä ja mielenkiintoinen (ja kauhistuttava, mutta holokaustiin liittyvässä kirjallisuudessa sen ei pitäisi yllättää) kuvaus homovainoista natsisaksassa. Olin aiemmin kuullut lainauksen ”the liberation was for others” ja tavallaan tiesin mihin sillä viitattiin, mutta kun se tuli tässä kirjassa vastaan, se sai ihan uudenlaista painoarvoa.

#i pierre seel deported homosexual #pierre seel #kirjallisuus #kirjat #historia #hlbt #lgbt #holokausti #toinen maailmansota #natsisaksa #book recs #kirjasuosituksia #lukuvinkki #kirjavinkki

[trashvideofinland]

Anzion taistelu / Anzio (1968) VTC-Video Ab, Oy / VCM https://www.videospace.fi/release/S1N4Q8UR 'Toinen maailmansota. Amerikkalaiset joukot nousevat maihin Italian rannikolla ja marssivat edelleen saksalaisten miehittämää Roomaa kohti. Kaksi tiedustelupartiota lähetetään matkaan ja ne marssivat suoraan ansaan - saksalaiset pyyhkäisevät heidät lähes olemattomiin. Vain pieni joukko selviää väijytyksestä ja lähtee vaaralliselle paluumatkalle amerikkalaisten linjoja kohti. Saksalaiset joukot ovat aivan heidän kintereillään ja he joutuvat taistelemaan hengestään joka ainoa minuutti. Selviääkö kukaan heistä hengissä kertomaan saksalaisten joukkojen ylivoimasta...? Robert Mitchum, Peter `Columbo`Falk, Robert Ryan ja monet muut jännittävässä elokuvassa, joka sisältää sekä suuria joukkokohtauksia että hermojarepiviä taisteluita mies miestä vastaan.'

#Videospace #vhs #Anzion taistelu #Anzio #Edward Dmytryk #Robert Mitchum #Peter Falk #Robert Ryan #VHS tapes #VHS art #VHS cover