#seitinohut | Explore Tumblr Posts and Blogs

tuomivuori · 3 years

Text

Herran haltuun, osa 3: Kuinka hiljentää Lahtinen

Lue alusta: osa 1

Pairing: Määttä/Lahtinen

Genre: Teini-AU, nykyaika-AU

Disclaimer: Linnan hahmot yadda yadda, en saa rahaa.

A/N: Tähän oli tarkoitus tulla vielä yksi osa ennen tätä viimeistä, mutta let’s face it, tuskin tulen koskaan saamaan aikaiseksi, joten tässä tämä jo pari vuotta sitten kirjoitettu pieni laattasöpöily näin tuntsapäivän, eiku siis itsenäisyyspäivän kunniaksi. : D

---

Aatos Armas Määtällä oli tapana ottaa mukisematta vastaan, mitä elämä hänelle sattui heittämään. Sitä hän ei kuitenkaan olisi arvannut, että hänen viidentenätoista kesänään se viskaisi häntä pienellä – tai no, Määttää viisitoista senttiä pidemmällä, mutta se nyt ei ollut mikään saavutus – vihaisella sosialistilla.

Aatos ei tiennyt, miksi Lahtinen oli leirin alussa alkanut puhua erityisesti juuri hänelle. Ehkä se johtui vain siitä, että hän oli ainoa, joka jaksoi kuunnella pojan juttuja eikä yrittänyt vaihtaa puheenaihetta. Ei Aatoksella ollut niin suurta tarvetta puhua omista asioistaan; hän kuunteli ihan mielellään, mitä toisella oli sanottavana. Lahtinen puhui monista sellaisista asioista, joita Aatos ei ollut tullut ajatelleeksikaan, ja hän mietti niitä usein itsekseen iltaisin punkassaan.

Hän mietti usein myös Lahtista, jolla tuntui aina olevan mielipide kaikkeen. Yleensä se manifestoitui perusteellisena analyysinä siitä, miten huonosti kaikki enimmäkseen oli. Pojan jatkuva negatiivisuus sai jotkut välttelemään tämän seuraa, ja Määttä saattoi nähdä, miten sellainen voisi laskea herkempien mielialaa. Hänestä kuitenkin tuntui, että se oli vain Lahtisen tapa olla ja ajatella. Siinä missä jotkut juttelivat säästä, Lahtinen valitti kapitalismista tai liian mauttomasta puurosta. Tai säästä, jossa siinäkin oli yleensä aina jotain pielessä. Hän valitti, vaikka olisi oikeastaan ollut ihan hyvällä tuulella. "Lämpimikseen", sitä olisi voinut luonnehtia.

Aatoksen mielestä oli oikeastaan aika sympaattista, miten palavasti hänen ikäisensä poika pystyi vihaamaan markkinataloutta, oikeistoporvareita ja kaikenlaista riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Siinä oli jotain pikkuvanhaa ja vähän hassua, mutta silti kunnioitettavaa asialle omistautumista.

Oli myös aika suloista, miten Lahtisen huulet mutristuivat ja kulmat kurtistuivat tämän ollessa tyytymätön johonkin, mikä oli noin 90 prosenttia valveillaoloajasta. Määtästä oli joskus hauska vain katsella toista, kun tämä piti palopuheitaan. Välillä hän sanoi itsekin jotain, ja Lahtinen kuunteli aina tarkkaan.

Joskus olisi kuitenkin ollut mukava olla ihan vain hiljaa. Ei Lahtisen puhetulva häntä koskaan tosissaan häirinnyt, mutta Aatos osasi arvostaa myös hiljaisuutta. Hän kehittikin mielessään itselleen pienen leikin nimeltä ”Kuinka hiljentää Lahtinen”. Jos he olivat kaksin jossain, hän odotti sopivaa taukoa pojan tilityksessä ja teki sitten jotain yllättävää, jolla sai toisen hämmentymään sen verran, ettei tämä muistanut heti jatkaa juttuaan. Se alkoi pienistä asioista, kuten Lahtisen tökkäämisestä kevyesti sormella poskeen tai tämän hiusten pörröttämisestä.

Se toimikin hyvin, Lahtinen räpytteli yleensä hetken silmiään yllättyneenä ja unohti jopa joskus vähäksi aikaa, mistä oli ollut puhumassa. Hiljaiset hetket eivät kuitenkaan ikinä kestäneet kovin kauaa, ja Määtän kunnianhimo alkoi nostaa päätään. Ja kai jokin muukin siinä samalla.

Seuraavan kerran kun Lahtinen oli päässyt hyvään vauhtiin monologissa aiheesta, miten kommunismi varmasti toimisi, jos sen periaatteita oikeasti toteutettaisiin eikä joku ahne diktaattori olisi käyttämässä systeemiä hyväkseen, Aatos päätti viedä leikkinsä seuraavalle tasolle. He istuivat vierekkäin laiturilla, josta oli tullut jossain vaiheessa heidän paikkansa. Uimassa sai käydä vain tiettyinä aikoina ohjaajien valvovan silmän alla, joten rannassa ei muulloin yleensä ollut porukkaa. Nytkin toiset olivat varmaan istuskelemassa päärakennuksen pihalla tai pelaamassa pallokentällä, joten he olivat kaksin.

Kun Lahtinen veti henkeä pitkän ja polveilevan argumentin päätteeksi, Aatos vetäisi myös nopeasti happea keuhkoihinsa ja yritti olla ajattelematta liikoja, ettei ehtisi jänistää. Nyt. Katsomatta edes Lahtiseen päin hän otti tämän käden omaansa. Täysin kasuaalisti, kuin se olisi ollut aivan normaalia heille.

Ja se toimi. Lahtisen "ja siis itse asiassa" jäi kesken, ja hän katsoi hämmästyneenä vasenta kättään, josta Määtän käsi piti kiinni. Ei puristanut tai hypistellyt, piti vain vakaasti ja varmasti.

Aatos yritti olla pidättämättä hengitystään ja näyttämättä mitään kasvoillaan. Ei hän olisi sitä itselleenkään myöntänyt, mutta häntä pelotti vähän. Mitä jos Lahtinen suuttuisi tai pelästyisi eikä enää haluaisi puhua hänelle? Aatos kertoi itselleen, että väliäkö tuolla, sama se, ei hän siinä tapauksessa toisen seuraa tahtoisikaan. Mutta ei hän silti halunnut niin tapahtuvan. Jostain syystä sillä oli alkanut olla väliä hänelle. Lahtisella oli alkanut olla väliä hänelle.

Mutta Lahtinen ei ollut vihainen eikä pelästynyt – kai, Aatos ei uskaltanut vilkaista vaan piti katseensa tiukasti horisontissa. Ainakaan toinen ei ollut vetänyt kättään pois. Johtui se sitten hämmennyksestä tai jostain muusta, hän ei liikahtanutkaan. Eikä sanonut sanakaan.

He istuivat siinä laiturilla käsi kädessä hiljaa, järven tyyntä selkää katsellen. Ajantaju katosi, Määtästä se olisi voinut olla yhtä hyvin kymmenen minuuttia kuin kaksi tuntia. Kun Lahtinen lopulta puhui, hänen äänensä oli pehmeä.

”Ne varmaan ihmettelee, missä me ollaan.” ”Antaa ihmetellä.”

Ja niin he istuivat vielä hyvän tovin, kunnes aurinko alkoi hivellä puiden latvoja vastarannalla.

”Taitaa olla päivällisaika kohta”, Määttä totesi. Pian joku varmasti jo tulisi etsimään heitä.

Hän irrotti otteensa Lahtisen kädestä, nousi niine hyvineen pystyyn ja lähti kävelemään rantaa kohti. Hän kuuli toisen seuraavan perässä. Aatoksen oikea käsi tuntui kumman tyhjältä, mutta Lahtisen käden lämpö hehkui siinä vielä pitkään.

He eivät puhuneet sen päiväisestä. Mitäpä siinä olisi ollut puhuttavaa, hehän olivat vain istuneet sanomatta tai tekemättä mitään. Mutta siitä eteenpäin oli kuin heidän käsiensä välille olisi solmittu näkymätön lanka, kuin yhteinen salaisuus. Hiljainen ymmärrys, joka sitoi heidät toisiinsa, vaikka he olisivat olleet vastakkaisilla puolilla ruokasalia tai omissa mökeissään keskiyöllä kun uni tuli hitaasti.

Leirin toiseksi viimeisenä päivänä he istuivat taas laiturilla, varmaan viimeistä kertaa koska huomenna pakkaaminen veisi kaiken vapaa-ajan. Aatos tiesi, että tämä olisi ehkä hänen viimeinen mahdollisuutensa leikkiä pientä leikkiään. Tai ei hän sitä enää leikkinä ajatellut; se kuulosti vähän liikaa peliltä, eikä Määtän poika sellaisia pelannut. Mutta jos hän ei nyt uskaltaisi, hän ei ehkä enää koskaan pääsisi kuuntelemaan Lahtisen ääntä, tai tämän hiljaisuutta. Seitinohut lanka heidän välillään voisi katketa, kun molemmat palaisivat omiin elämiinsä, eivätkä he vuoden päästä enää muistaisi, miltä toisen käsi oli tuntunut omassa.

Siispä kun Lahtinen oli pitämässä kiihkeää luentoa järjestäytyneen uskonnon vaaroista, Aatos otti häntä päättäväisesti leuasta kiinni, käänsi itseään kohti ja painoi huulensa pehmeästi toisen huulia vasten.

Eikä Lahtinen ehtinyt sen jälkeen sanomaan mitään ihan vähään aikaan.

#tuntematon sotilas #tuntematon #laatta #lahtinen #määttä

15 notes · View notes

eksopolitiikka · 5 years

Text

Henkisistä yhteisöistä

TÄMÄN PUHTAAKSIKIRJOITUKSEN SISÄLLÖSTÄ: Tämä telepaattinen kanavointi on kerätty viikottaisista meditaatioista, jotka on pidetty Rock Creek Research & Development Laboratoriesissa sekä L/L Researchilla. Se tarjotaan siinä toivossa, että se on sinulle avuksi. Kuten Liiton olennot aina sanovat, käytäthän omaa harkintaasi tämän materiaalin arvioimiseen. Jos jokin on totta sinulle, hyvä. Jos jokin ei ole totta, jätä se taaksesi, sillä ei Liitto emmekä me halua olla kenellekään haitaksi.

HUOMAUTUS: Tämä puhtaaksikirjoitus on vielä vaiheessa eikä lopullisessa muodossaan. Sitä on editoitu ja sen virheitä on korjattu.

Huhtikuun 13. 1997

Ryhmän esittämä kysymys: Me haluaisimme tietää mitä voisitte kertoa meille henkisestä yhteisöstä, miten sellainen muodostetaan ja miten voimme ottaa osaa henkiseen yhteisöön.

(Carla kanavoi)

Tervehdys yhden äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa. Meidät tunnetaan Q’uo:n periaatteena, ja me kiitämme teitä ja siunaamme teitä siitä, että kutsuitte meidät sekoittamaan värähtelynne omamme kanssa tässä etsijöiden piirissä. Kuten aina, me pyydämme teitä [tajuamaan], että me emme ole auktoriteetteja, vaan, sen sijaan, matkalaisia tiellä jolla te matkaatte, jotka arvostavat mahdollisuutta jakaa niille joilla voisi olla kiinnostusta tietää mielipiteistämme ja ajatuksistamme niistä eri aiheista, joiden ympärillä etsijät pyörivät mielissään ja joita he märehtivät sykleissä läpi inkarnoitujen ja inkarnoimattomien olemisen hetkien.

Jokainen teistä elää erittäin raskaassa illuusiossa, mutta jokainen teistä on läpäissyt tuon illuusion siinä määrin, että jokainen on nähnyt illuusion illuusiona ja rakkauden itsessään totuutena, joka on korkeampi kuin faktan, muodon tai mitan näennäinen totuus. Meillä, myös, on oma illuusiomme. Me, myös, liikumme kohti mysteeriä jota emme käy läpi. Illuusiomme on seitinohut, ja kuitenkin kehittymistyö on paljon hitaampaa. Joten, meidän mielestä emme ole millään tavalla teitä ylempänä, vaan, sen sijaan, kumppaneita, erittäin, erittäin otettuja ja etuoikeutettuja saada mahdollisuus puhua kanssanne, erityisesti aiheesta joka on tärkeä meidän sydämillemme siinä, että meistä henkinen yhteisö on äärettömän asianmukainen tapa tarkastella kaikkea joka tapahtuu yhden ja toisen Luojan kipinän välillä.

Sillä mitä tarkoittaa kanssakäyminen? Ensimmäinen tavu sanassa tarkoittaa ”jonkin kanssa”. Lisäksi meillä on ennakkoasenne, että henkinen yhteisö on suosittu asumismuoto valoneuvoissa, mitä tahansa ne ovatkin, olennoille jotka tulevat yhteen monista, monista, monista eri syistä ja kuitenkin kaikki ryhmät koostuvat yhdestä äärettömästä Luojasta, ja että kaikki olennot ovat tehty samasta rakkauden tavarasta, koko yhteisö on, jos se on terve, spirituaalisen aspektin vallassa.

Tarkastelkaamme yhdessä, siis, kolmatta tiheyttä, dramaattisen ja käänteentekevän valinnan tiheyttä. Olento itsessään joutuu tekemään monia valintoja, mutta olento tekee nämä, jos hän on täysin yksin, kitkattomasti; eli, ainoa joka häntä vastustaa on hän itse. Vaikka itsen tekemä työ itsensä parissa on usein hienovaraista ja joskus erittäin vaikeaa, se ei ole sama kokemus ollenkaan kuin muiden kanssa työskentely ja valinta siitä miten manifestoida noille muille olennoille oman itsensä sydän.

Joten yhteisö on kolmannen tiheyden luonnollinen tila. Syy illuusion luonteelle, sellaisena kuin jokainen sen näkee, on että tämän tietoisuuden ja havainnon kokoonpano tarjoaa rikkaimman potentiaalin olennoille oppia rakkaudesta ja polariteetista.

Rakkaus itsessään on ääretön ja ilman polariteettia. Se on rajattoman ääretön ja ikuinen valo joka on yhden äärettömän Luojan rakkauden ilmentymä. Jokainen, joka inkarnoituu kolmanteen tiheyteen, tekee sen tarkalla tarkoituksella olla interaktiossa yhteiskunnan, yhteisön, naapuruston kanssa, johon hänet on asetettu syntymästä lähtien, sattumalta, ja sillä persoonallisuuden kuorella, joka on valittu kaikkein tehokkaimpaan käyttöön toivotun katalyytin prosessointiin, erityisesti tänä aikana, kun pallo, jolla nautitte inkarnaatiostanne, on astumassa uuden avaruuden ja ajan alueelle, ja värähtelyt käyvät läpi tuon synnytysprosessin. Jokainen olento, joka saavuttaa inkarnaation, on voittanut paikkansa johtuen värähtelyn senioriteetista. Eli, ne joilla on eniten toivoa saavuttaa sadonkorjuu, tuo illuusio 51-prosenttisesti toisten palvelemiselle omistautumisesta, ovat saaneet luvan tulla tänne tänä tiettynä aikana.

Jotkut niistä jotka pyrkivät valmistumaan ovat, sanoisimmeko, natiiveja tai niitä jotka eivät ole tulleet korkeammista tiheyksistä. Jotkut niistä jotka pyrkivät valmistumaan ovat kuin ovatkin tulleet korkeammista tiheyksistä, ja kuitenkin jokainen, huolimatta itsensä historiasta, on tarkalleen samassa tilanteessa sadonkorjuussa. Eli, on olemassa yksi tapa, ja vain yksi tapa valmistua seuraavaan tiheyteen tai takaisin kotitiheyteen, ja se on olla olemukseltaan sellainen joka voi toivottaa tervetuleeksi valon intensiteetin, valaistumisen täyteläisyyden joka on korkeammille tiheyksille ominaista.

Tuo itse sana, tiheys, on harhaanjohtava, sillä se ikään kuin viittaisi siihen, että jokainen toisiaan seuraava tiheys on toistaan vaisumpi tai hauraampi. Päinvastainen, kuitenkin, on totta siinä että jokaisessa tiheydessä toisen jälkeen on yhä korkeampi valon tiheys. Tiheydestä toiseen valmistumisen avulla siirtymiseen ei liity tunnetta. On yksinkertaisesti kyky nauttia valosta. Kun olennot saavuttavat valon, jossa he tuntevat olonsa mukavimmaksi, he yksinkertaisesti lopettavat. Jos se sattuu olemaan neljännessä tiheydessä, silloin se on tuon olennon tulevaisuus. Jos olento lopettaa kolmannen tiheyden puolella tätä kvanttien jakoa jota tiheydeksi nimitämme, silloin olento nauttii enemmän kolmannen tiheyden valosta, ja työskentelee toisen periodin niiden rakkauden ja polariteetin oppituntien hyväksi, joita hän on tänne tullut ihmettelemään.

Ei ole olemassa mitään tiettyä palkintoa eteenpäin siirtymisestä, sen enempää kuin on olemassa palkinto siitä, että siirtyy koulussa luokalta toiselle. Ja kuitenkin on valtava tunne siinä prosessissa kun muututaan siksi olemukseksi, joka toivottaa valon tervetulleeksi, ja joka on valinnut miten käyttää, miten kuluttaa, miten tarjota ja sallia tuon valon kasvaa säteilemällä sitä itse.

Joten yhteisö on se tarpeellinen ja luonnollinen energioiden linkki, usein pelkän maantieteen avulla, monesti perheen avulla, usein ympäristön avulla. Jokainen olento käsittelee perheyhteisöä, työyhteisöä, niitä ympäristöjä joissa hän on mukana jonkin tietyn harrastuksen tai muun kiinnostuksen piirissä. Se on osa jokaisen olennon luonnetta ja luontoa muodostaa yhteyksiä muihin olentoihin. Se on kuin noiden Luojan kipinöiden kautta, jotka ikuisesti lentävät luomakunnan sydämestä tuohon kokemuksen ilmentymään, joka aloittaa tuon suuren olemisen spiraalin liikkeen kohti sen lähdettä, jokaisella on energiaa ja halu muodostaa yhteys muihin samanhenkisiin, sillä jokainen kaipaa peiliä joka näyttää itsen itselle.

Katsokaamme nyt henkistä yhteisöä. Kun tämä instrumentti sanoo sanat ”henkinen yhteisö”, hän välittömästi ajattelee hänen kirkkoaan, sitä kristinuskon kivirakennusta jolle hän antaa, ja on antanut monia vuosia, suurta omistautumista ja rakkautta. Ja nuo tunteet, joita tällä instrumentilla on liittyen tuohon henkiseen yhteisöön, ovat piirteitä joita kaikki pyrkivät etsimään. Tämä instrumentti ei eroa niistä jotka eivät kykene löytämään yhteisöä perinteisestä kirkosta siinä mitä hän kovasti haluaa, vaan sen sijaan löytää tavan käsitellä niitä monia epäsäännöllisyyksiä jotka ovat hiipineet institutionalisoituun kirkkoon monien historian vuosisatojen aikana. Hän liikkuu tuohon ympäristöön palvoakseen, tullakseen otetuksi pois itsestään, antaakseen aikaansa ja huomiotaan jumalallisiin, siunattuihin, pyhitettyihin ja pyhiin asioihin joita hän kaipaa.

Nämä ovat asioita, joita henkinen yhteisö tarjoaa. Mentäessä syvemmälle tämän olennon kokemuksiin, se tietty kirkko jonne hän menee palvoo yhdessä muiden kanssa syömällä tyylitellyn ja ritualisoidun aterian, maistamalla ruokaa ja juomaa. Ja tuo maaginen rituaali, jota tämä instrumentti nimittää Pyhäksi Ehtoolliseksi, on tapa asettaa fyysisten olentojen lihaan ja vereen Luojan olemus ja energia. Sanotaan, että Jeesuksena tunnettu henkilö pyysi oppilaitaan syömään ja juomaan yhdessä hänen muistokseen. On kirjoitettu, että hän otti leivän, lausui kiitoksen ja mursi sen antaen sen heille sanoen ”Ottakaa. Syökää. Tämä on minun ruumiini jonka annan teille. Tehkää se minun muistokseni.” Sitten hän otti maljan ja joi, ja kun hän oli lausunut kiitoksen hän antoi siitä opetuslapsilleen sanoen ”Juokaa kaikki tästä, sillä tämä on vereni, uusi liitto. Tehkää se minun muistokseni.”

Tuon kirkon keskiötä ilmentää vain yksi symboli, ja kuitenkin on olemassa jumaluus siinä öylätissä ja kulauksessa siunattua ja pyhää juomaa. Se palvelus tuo Kristus-tietoisuuden tuohon paikkaan, ja sen lisäksi jokaiselle henkilölle tuossa paikassa, ja sitten se lähettää jokaisen tuosta paikasta maailmaan rakastamaan ja palvelemaan. Se on henkisen yhteisön olemus. Henkinen yhteisö on paikka, joka on liikkunut tarpeellisten uhrauksien avulla salliakseen sen tarjota henkistä ruokaa niille, jotka toivoisivat ottaa osaa sellaiseen tarjontaan. Henkisen yhteisön keskiö ei ole ihmiset. Se on se ideaali jota palvelee ja rakastaa ja johon uskoo ne, jotka ovat kokoontuneet muistamaan yhtä ääretöntä Luojaa, antamaan aikaa ja huomiota yhteisölle ja jumalan palvonnalle, mitä he niin nälkäisinä ja janoisina kaipaavat.

Kysymys siitä mikä henkinen yhteisö on, mikä luo henkisen yhteisön, melkein vastaa jo itse itselleen ja kuitenkin, kun mennään syvemmälle, voidaan nähdä että yhteisön sydän on erittäin määrittelemätön. Varmasti on toimivan yhteisön luonne löytää yhä uusia tapoja vaalia ja ravita, pitää huolta ja tukea toinen toistaan. Ja kun me löydämme sellaisen yhteisön ja tulemme yhteen yhteisön jäsenien kanssa, tapahtuu vahvistus ja tasapainotus joka tulee mahdolliseksi vain kun ryhmä olentoja tulee yhteen ja tarjoaa itsensä käyttöön jollekin itseään suuremmalle.

Kun kaksi liittyy yhteen, se on jo yhteisö. Se on vahva ja voimakas yhteisö, ja kuitenkin jo yhden olennon lisääminen tuplaa tuon ryhmän voiman, ja seuraava olento lisää tuplaa tuon ryhmän voiman kunnes on kourallinen ihmisiä, mutta tuhansien ihmisten voima. Tai tuhansia ihmisiä ja miljoonien ihmisten voima.

Tänä tiettynä aikana monet, jotka voisivat nimittää itseään vaeltajiksi, ovat heräämässä henkiseen luonteeseensa. Ja herääminen tapahtuu kun etsijällä on suuri nälkä tietää yhä lisää, löytää tapoja palvella, tulla sinuiksi tämän tietoisuuden tilan kanssa, joka on niin todella erilainen kuin mikä on se työ ja leikki jota ei mietiskellä. Rutiinit voivat olla tasan tarkkaan samat, mutta näkökulma on muuttunut. Ja kun etsijä on herännyt, hän ei voi enää palata uneen vaan hänen täytyy elää hereillä inkarnaatiossa.

Jokaisen aikomus on muistaa oma luontonsa. Jokainen tunsi olevansa täysin itsevarma siitä, että hän kykenisi puskemaan läpi unohduksen verhon. Ja jokainen teistä on todellakin tullut enemmän tietoiseksi. Yhteisöllä, kuten tämä instrumentti on sanonut ennen tämän kontaktin alkua, on tuo funktio olla keskipisteenä joka toimii henkisenä tai vertauskuvallisena ankkurina tai tasapainopisteenä tai vipuvartena. Halu palvella vahvistuu suuresti niistä jotka ovat liittyneet yhteen tukeakseen toisiaan palvelussa. Joten yhteisö ruokkii olentoja ja samaan aikaan olennot ruokkivat yhteisöä omalla osallistumisellaan näkyviin ja näkymättömiin toimintoihin, jakamalla omia yhteisöön liittyviä ajatuksiaan muille. Se on kuin olisi kultaisista säikeistä kudottu verkko, ja joka kerta kun yksi herännyt vaeltaja liittyy muihin ja perustaa henkisen yhteisön, toinen palanen verkkoa kudotaan, ja lopulta sellainen peittää koko pallonne kuin kultainen nuotta ja Maapallo on kokonaan yhtenäisen rakkauden ympäröimä. Me näemme tämän tapahtuvan tänä aikana. Se liikkuu kohti täyteläisempää ilmentymää varsin nopeasti kun yhä useampi olento herää ja luo yhteyksiä ja jakaa heidän keskiönsä tai henkisen yhteisönsä muiden kanssa niin, että yhä useammat olennot voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja vakaaksi ja osaksi jotain korkeampaa ja suurempaa kuin arkipäiväinen eläminen. Sillä todella nämä huolet ovat jatkuvia kolmannen tiheyden kokemuksessa. On täysin jokaisen etsijän asia miten hän haluaa ilmaista itseään ja rakkautta ääretöntä Ykseyttä kohtaan jokaisessa ihmisessä päivittäin.

Tässä hetkessä meistä tuntuu siltä, että me olemme puhuneet tarpeeksi ajatuksien herättämiseksi, ja jos on lisäkysymyksiä, me puhuisimme mielellämme lisää tämän kiinnostavan aiheen eri puolista. Nyt me yksinkertaisesti sanomme, että jokainen todella palvelee yhteisössä joka on koolla tässä olinpaikassa. Jokainen ilmentää sitä yhteyttä joka virtaa näiden läsnäolijoiden kesken. Jokainen kantaa itsessään jumalallisuuden siementä joka on istutettu, mitä edistää ryhmän energia sen kääntäessä sydämensä ja huomionsa kohti ääretöntä Luojaa. Jokainen toivoo palvelevansa suuresti, ja jokainen pettyy itseensä, ja kuitenkin kaikki ovat tehneet niin paljon mitä ei tiedetä tai ei voida edes tietää, sillä valo säteilee tavoilla joita etsijä ei voi tietää, ja palvelusta tuotetaan monin tavoin joita palveluksen tuottaja ei tiedä. Näin me kannustamme jokaista nauttimaan siitä rauhasta joka lepää niiden sydämissä, joilla on henkinen yhteisö, tuen ja kannustuksen lähde, turvaa ja asuinpaikka. Mutta tuo nälkä voi kasvaa, joka voidaan vain ilmaista yhteisössä. Jokainen teistä on siunaukseksi toisillenne.

Tässä kohtaa me siirtäisimme kontaktin sille joka tunnetaan nimellä Jim. Me jätämme instrumentin valoon ja rakkauteen. Me olemme ne, jotka ovat Q’uo.

(Jim kanavoi)

Olen Q’uo, ja tervehdin kaikkia valossa ja rakkaudessa tämän instrumentin kautta. Tässä hetkessä on etuoikeutemme tarjota itsemme pyrkiessämme vastaamaan kaikkiin kysymyksiin jotka ovat saattaneet jäädä läsnäolijoiden mieliin. Onko vielä kysymyksiä?

(Nauha päättyy.)

Artikkelin julkaissut L/L Research

http://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/henkisista-yhteisoista/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

#henkinen yhteisö #henkisyys #kanavointi #tietoisuus

0 notes