jussi-rautiainen-blog

[jussi-rautiainen-blog]

Digi 5.4.

 Googlella päätettiin antaa yleiseen jakoon heille sisäiseen levitykseen tarkoitettu asiakirja hakukoneoptimoinnisti.  Asiakirja julkaistiin nimellä Hakukoneoptimoinnin aloitusopas ja nimensä mukaan keskittyy sangen alkeellisiin neuvoihin, eikä missään nimessä tarjoa mitään idioottivarmaa ohituskaistaa Google haun ykköseksi. Tietäen kuitenkin kuinka tärkeässä roolissa hakukoneet (tai lähinnä siis Google) ovat netissä näkyvyyden kannalta, voisi kaiken kokoiset yritykset ottaa oppaasta oppia. Tässä kymmenen tärkeintä paikoittain sangen teknistä keinoa, joilla yritys voi parantaa sivujensa näkyvyyttä hakukoneille:

1.       Keksi sivuille yksilöllinen ja osuva otsikko

Otsikot ovat tärkeitä ei vain ihmisille vain myös hakukoneille. Otsikkotunniste näkyy yleensä hakutulosten ensimmäisellä sivulla eli osuva otsikko kasvattaa sekä osumien määrää, että lukijan kiinnostuksen määrää osumaan.

2.       Hyödynnä ”description” eli sisällönkuvaus -kenttää

Sisällönkuvaus kentästä hakukoneet saavat yhteenvedon sivun sisällöstä ja saattaa käyttää sitä sivujesi katkelmana.

3.       Tee URL-osoitteestasi helpommin luettava

Mahdollisimman helppo URL-osoite nostattaa käyttäjässä vähemmän epäluuloja ja se on helpompi linkata myös eteenpäin. Lisäksi yksinkertainen URL-osoite voi myös auttaa hakukoneita lukemaan sivujasi paremmin.

4.       Tee sivujesi navigoinnista mahdollisimman helppoa

Luonnollisesti loogisesti navigoitavat nettisivut ovat käyttäjäkokemuksen kannalta erittäin tärkeää. Helposti navigoitavat sivut voivat myös auttaa hakukoneita ymmärtämään, mitkä asiat ovat sivuillasi oleellisinta tietoa. Opas kertoo monia eri tapoja parantaa sivustojen navigoitavuutta, mutta yhtenä mainittakoon selkeän hierarkian merkitys.

5.       Tuota laadukasta sisältöä ja palveluita

Mikäli sivuillasi on käyttäjien hyödylliseksi kokemaa sisältöä, kasvattaa se luonnollisesti sivujen trafiikkimäärää ja siten myös relevanssia hakukoneiden kannalta.

6.       Kiinnitä huomiota hyvään ankkuritekstiin

Ankkuriteksti näkyy linkin tuloksena ja se kertoo käyttäjille ja hakukoneille mitä linkin sivu pitää sisällään.

7.      Optimoi kuvien käyttö.

Käytä alt-attribuuttia kuvissa, jolloin käyttäjä näkee kyseisen tekstin jos kuva ei jostain syystä näy hänelle. Lisäksi osuvat tiedostonimet kuville tekevät niiden lataamisesta käyttäjäystävällisempää.

8.       Korosta tärkeitä tekstejä otsikkotunnisteilla

Otsikot kiinnittävät lukijan huomion ja niiden avulla voi ohjata kävijän tärkeiden asioiden äärelle.

9.           Osissa, jotka eivät hakukoneille ole tarpeellisia, rajoita indeksointia robots. txt-tiedoston avulla

Robots. txt yksinkertaisesta kertoo hakukoneille osista sivuasi, joita niiden ei tarvitse lukea. Näin vähennät osumia, jotka eivät välttämättä ole hyödyllisiä käyttäjillesi.

10.   Rajoita kommenttiroskapostia “nofollow”-määritteen avulla

Ulkopuolisten linkkien luokitteleminen epärelevanteiksi kertoo hakukoneille mille sivuille ei sivustojasi saa linkittää

Rehellisyyden nimissä olin sangen pettynyt tähän valitsemaani aihealueeseen. Oppaan teknisistä seikoista ymmärsin suurimman osan ja ymmärrän kyllä aiheen merkityksen nettisivujen pyörittämisen kannalta. Aihe ei vain oikein näissä puitteissa jättänyt juuri mitään märehdittävää – tai niin kuin monet luokkalaiseni minusta sanoisivat – ei jättänyt minulle tilaa valittaa kaikesta. Mielenkiintoista tosin havaita, että Google on ihan julkisesti jakanut tällaisen asiakirjan, eikä vain pitänyt sisäisessä levityksessä. 2/5 mielenkiintoinen aihe, mauton kokonaisuus. 

 Lähteet:

https://static.googleusercontent.com/media/www.google.fi/fi/fi/intl/fi/webmasters/docs/search-engine-optimization-starter-guide-fi.pdf

[jussi-rautiainen-blog]

Digi 4.4. Verkkokaupan megatrendeistä 2017: osuva otsikko.

 Meidän neljännen tehtäväpaketin tehtäväosuudet liittyivät kaikki jollain tapaa verkkokauppaan. Aihe ei olisi voinut juurikaan vähempää minua enää kiinnostaa. Pyörittelin eri tehtäviä ja mietin, että mistä sitten alkaisin väkisin tuottamaan jotain roskaa, että pääsisin kohti uusia, mutta erilaisia pettymyksiä. Muutamaa otsikkoa hetken pureskeltuani jo todettuani ne täysin nielaisukelvottomiksi, aloin perehtymään otsikon ”verkkokaupan trendit” aineistoon. Tehtävänanto oli avoin, mikä siis on aina mielestäni ihanaa, ja alettuani lukemaan aineistoksi annettua ”Paytrailin verkkokaupan trendit 2017” asiakirjaa, totesin aiheen kenties olevankin huomattavasti odotettua mielenkiintoisempi.

Asiakirjassa haastatellut Paytrailin valitsemat asiantuntijat lähestyivät aihetta pääosin samasta näkökannasta. Leevi Parsama, Jaakko Vikman, Pertti Ahvenainen ja Rajakallio kuvailivat osuuksissaan lähes yksinomaan asioita, jotka liittyivtä asiakaskeskeisyyden merkityksen kasvuun. Muut asiat, joista he kommentoivat liittyivät oikeastaan pelkästään keinoihin, joilla tuota toimintaa tehdään käyttäjäkeskeisimmiksi tai perusteluihin miksi tämä on se suurin trendi. Minun huomioni kiinnittyi kuitenkin siihen joukosta sävyltään erottuneeseen asiantuntijaan, Pasi Pietariseen, joka pureutui verkkokaupan syvempään olemukseen. Pietarinen argumentoi, että verkkokaupasta ei tulisi modernissa globaalissa taloudessa puhua irrallisena kokonaisuutena, vaan että se on osa maailmankauppaa, ja siten siihen pätee samat trendit ja säännönalaisuudet, kuin maailmankauppaan yleisesti.

Siinä missä muiden asiantuntijoiden näkemykset verkkokaupan megatrendeistä antoivat sangen yksityiskohtaisia ja varmasti käytännöllisiä vinkkejä yrityksen verkkokaupan optimoinnista, Pietarisen lausunnoista ymmärsi, että on turhaa lähteä optimoimaan vain osaa yrityksen myynnistä, kun samat periaatteet ja toimenpiteet sopivat kaikkeen myyntiin. Tämä ajatus resonoi omien aatoksieni kanssa kovin voimakkaasti.

Jos yrityksessä lähdetään muokkaamaan vain sen verkkokauppatoimintoja, verkkokauppa pysyy tällöin irrallisena osana yrityksen muusta kaupasta ja integraatio ei ikinä voi olla kokonaisvaltaista. Jos kuitenkin yrityksessä mielletään verkkokauppa osaksi kaikkea kauppaa, tällöin myös verkkokauppa kehittyy, kun yritys tekee strategisia muutoksia sen myyntiin. Verkkokauppa on tällöin aidosti osa yrityksen strategisia linjauksia.

Personoidun ostokokemuksen luominen, elämyksellinen palvelukokonaisuus, nopea toimitus, parempi palautusturva, kustomoidut tuoteratkaisut, verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa, tarinat tuotteiden takana olivat ehkä niitä yksinkertaisimpia trendejä, mitä muut asiantuntijat verkkokaupalle identifioivat. Tässä joukossa asioita en näe mitään asioita, joiden ei myös voisi sanoa pätevän B2C kaupankäyntiin ihan yleisesti.

Digitalisaatiota aidosti ymmärtävät yritykset mieltävät digitalisaation ja sen lieveilmiöt aidosti osaksi niiden ydintoimintaa, eikä vain irrallisiksi tekijöiksi, jotka tulee ottaa huomioon muuta toimintaa suunnitellessa. Näistä viidestä asiantuntijasta minulle jäi kyllä vaikutelma, että vain Pietarinen eli digitaalisessa maailmassa, muut elävät maailmassa, jossa on digitaalisia elementtejä.

 “Ah you think [digitalisaatio] is your ally? You merely adopted the [digitalisaatio]. I was born in it, molded by it. I didn't see the [analoginen maailma] until I was already a man, by then it was nothing to me but blinding!”

- Todennäköisesti-ehkä-varmaan-tuskin Pasi Pietarinen digitaalisuudesta 2017

 Lähteet:

Paytrail verkkokaupan megatrendit 2017

�%[�cY

[jussi-rautiainen-blog]

Digi 3.4. Algoritmi smalgoritmi..

Facebookilla on yli kaksi miljardia käyttäjää maailmanlaajuisesti. Se on maailman 3. vierailluin nettisivu ja se on muodostunut valtavaksi osaksi ihmisten päivittäistä elämää. Muutamia vuosia sitten oli esillä, kuinka Facebookin välityksellä ihmisten seuraaminen oli alkanut korvaamaan aidon ihmiskontaktin, millä saattaa olla negatiivisia vaikutuksia ihmisten sosiaaliseen- ja henkiseen terveyteen. Nyt etenkin vuoden 2016 USA:n presidentinvaalien yhteydessä puhuttiin, kuinka Facebook on yhä enemmässä määrin ihmisten pääasiallinen uutislähde. Jos valtaosa monien yksilöiden ihmiskontaktista sekä uutiskatsauksesta saavutetaan yhden palvelun kautta, luulisi olevan itsestään selvää, että ihmiset ovat tietoisia, miten Facebook valikoi mitä ihmiset omilla aikajanoillaan näkevät. Uskallan kuitenkin väittää, että kovin harva aidosti ymmärtää miten Facebook määrittää mitä sisältöä itse kullekin meistä näytetään.

Facebookiin kirjautuessa, jokaisen käyttäjän aikajana on täysin yksilöllinen ja uniikki. Aikajanalla näkyy omien kavereiden sekä seuraamiensa tahojen kuvia, postauksia, live-feedejä jne, kuin myös julkisesti jaettua - sekä maksettua että ilmaista sisältöä. Keskivertokäyttäjällä on kuitenkin todennäköisesti niin paljon ystäviä ja seurattuja lähteitä, että pelkästään näiden kaikkien esiintuominen ja selaaminen menisi ihan kokopäivätyöstä. Jotta Ihmisten aikajanoilla olisi mahdollisimman paljon juuri heitä kiinnostavaa sisältöä, on Facebook kehittänyt aikajanan pohjalle algoritmin, joka haravoi roskat aarteiden edestä.

Tämä algoritmi on yksityiskohdissaan varmasti todella monimutkainen ja ottaa huomioon valtavan määrän muuttujia valtavasta datajoukosta. Facebook on kuitenkin kuvaillut julkisesti perusperiaatteet, joiden mukaan aikajanan algoritmi toimii.

Ensimmäisessä vaiheessa algoritmi tekee niin sanotun inventaarion eli kokoaan listan kaikesta tarjolla olevasta sisällöstä. Tämä lista pitää siis sisällään kaiken kavereidesi tuottaman materiaalin sekä kaiken alueellasi jaettavan muun sisällön. Seuraavaksi algoritmi arvioi saatavilla olevan datan perusteella kuinka kiinnostunut käyttäjä voisi kustakin sisällöstä olla. Kuka sisällön julkaisi, mihin kellonaikaan, paljonko kello nyt ovat vain joitain mittareita, joilla algoritmi arvioi sisällön merkittävyyttä kunakin ajankohtana. Kolmanneksi algoritmi tekee laskelmoituja ennusteita, millä todennäköisyydellä käytättäjä kommentoi, jakaa, tykkää tai lukee sisällön. Näiden tulosten perusteella, lopuksi algoritmi antaa kullekin sisällölle arvosanan perustuen sen relevanssiin kyseiselle käyttäjälle. Mitä korkeampi arvosana sisällöllä on sen, korkeammalla se käyttäjän aikajanalla esiintyy.

Miksi tämän ymmärtäminen on sitten tärkeää? No ensimmäiseksi täytyy käsittää, että vaikka Facebookin aikajanan toimintaperiaatteita ei itse ymmärtäisikään, sisällöntuottajat joiden sisältö meidän aikajanoillemme ilmestyy, varmasti ymmärtävät sitä. Medianedustajat ottavat Facebookin toiminnan huomioon tuottaessaan esimerkiksi uutisartikkeleita, joka saattaa vääristää yksittäisten artikkeleiden sisältöä. Tämä luo kovempia paineita olla kriittisempi lukemaansa uutissisältöä kohtaan. Toiseksi niin kuin viimeisimpien USA:n presidentin vaalien yhteydessä todettiin, vaarana on, että ihmisten uutiskatsaus polarisoituu täysin esimerkiksi poliittisenkentän yhteen päätyyn. Ihmiset ovat myös alttiimpia manipuloinnille, jos he eivät ole tietoisia, että heidän aikajanallaan näkyvät uutiset eivät välttämättä kerro kuin yhden puolen tarinasta.

Medialukutaito on ainakin minun elinajan ollut aihe, jonka merkitystä on korostettu useassa yhteydessä. Teknologisen kehityksen muuttaessa miten ja mistä ihmiset mediansa nauttivat on muuttanut myös medialukutaitoisuuden merkitystä. Mikäli aikoo lukea mitään uutisia Facebookin kautta, olisi erittäin tärkeää, että ymmärtää miten Facebook päättää mitä siinä omalla aikajanalla näkyy. Jos taas se oma Facebookin käyttö keskittyy vain kaverien, tuttujen ja exien stalkkaamiseen, noh, olisi se silti varmasti hyvä ymmärtää minkä periaatteiden mukaan se sisältö sille omalle sivulle ilmaantuu.

  https://www.facebook.com/FacebookforDevelopers/videos/10154622798918553/

n-ok�%[��_C

[jussi-rautiainen-blog]

DIGI 2.2. Hyvä markkinointi vs. huono markkinointi

 Kyllä hölmökin näemmä oppii, kun kysyy itseään viisaammilta. Ensinnäkin en näemmä ollut ymmärtänyt, kuinka näitä käskettyjä tekstejä olisi tullut otsikoida, vaikka ohjeet olivat ihan selkeällä suomenkielellä. Toiseksi minulle ei ollut ennestään aavistustakaan mitä tarkoitetaan inbound -ja outbound markkinoinneilla

Ratkaisu tuohon ensimmäiseen ongelmaan löytyi sangen helpolla, kun vaan uskalsi tunnilla opettajalta kysyä, että mitä tuossa nyt oikein on ollut tarkoitus tehdä. Toiseen kysymykseen olisin voinut lähteä hakemaan vastausta Googlen avustuksella, mutta päätin etsiä käsiini lähipiirissäni olevan viestinnän ammattilaisen ja häiritä häntä typeryydelläni.

Hyvä ystäväni Hemppa toimii keskisuuressa suomalaisessa yrityksessä viestintäpäällikkönä. Ennen nykyistä pestiään hän tuotti samalle yritykselle materiaalia lähinnä yrityksen sisäiseen viestintään. Kun esitin hänelle kysymyksen outbound vs. inbound -markkinoinnista, hän innostui välittömästi ja aloitti kertomaan juurta jaksaen asioita inbound-markkinoinnista. Hetken kuunneltuani, koitin kohteliaasti kysyä, että, mitä se outbound-markkinointi sitten on, mutta kysymykseni lankesi lähes kuuroille korville, kun Hemppa siirtyi takaisin tykittämään minulle tiukkaa tietoa inbound-markkinoinnin hienouksista.

Päädyin sittenkin lopulta siinä puhelun yhteydessä vaan Googlaamaan molemmat termit. Ensimmäinen havaintoni oli, kuinka erilaisia tuloksia hakusanoilla tuli. Outbound-markkinoinnnin tulokset liittyivät lähinnä todella raakoihin määritelmiin ja etenkin vertailuihin inbound -markkinoinnin kanssa. Inbound -markkinoinnin hakutulokset sitten taas tuntuivat olevan huomattavasti syvempää analyysia termistä ja erilaisten markkinointiyritysten omaa tuotettua sisältöä aiheesta. Siinä ystäväni intoa kuunnellessa ja googlen hakutuloksia pintapuolisesti selaillessa ymmärsin, että into alalla inbound-markkinoinnista taitaa olla ihan aitoa ja todella universaalia.

Nyt ymmärsin jo noin niin kuin pääpiirteittäin, miten nämä termit eroavat toisistaan. Outbound -markkinointi on tuotekeskeistä push-markkinointia, jossa asiakas koitetaan saada tietoiseksi yrityksen tuotteista ja erilaisin ärsykkeiden luoda tunnetta ostotarpeesta. Inbound-markkinointi taas on asiakas- ja kohderyhmäkeskeisempää, missä asiakas koitetaan saada myyjän luokse luomalla hänelle positiivisia mielikuvia yrityksestä tuottamalle asiakkaalle mielekästä sisältöä.

Mutta mikä se iso juttu tässä oikein on, miksi Hemppa puhelimen toisessa päässä vauhkosi suu vaahdossa inbound -markkinoinnin hienouksista ja miksi eri markkinointifirmat tuntuivat olevan aiheesta vähintään yhtä innoissaan? Aloin kysymään tarkentavia kysymyksiä ja pyytämään Hemppaa antamaan minulle esimerkkejä. Tajusin lähes välittömästi miksi aihe tuntuu olevan nyt markkinoinnin ammattilaisille lähellä sydäntä.

Ensinnäkin minun on vaikea uskoa, että outbound-markkinointi on ainakaan omalla kohdallani kovinkaan usein ollut onnistunutta. Olen usein miettinyt, että miten jotkin yritykset voivat käyttää niin valtavia määriä resursseja markkinointiin ja että kuinka usein se on aidosti yritykselle kannattavaa. En ole ikinä uskonut vanhaa clishetä, että kaikki näkyvyys olisi hyvästä, päinvastoin olen usein kokenut push-markkinoinnin nimensä mukaisesti lähinnä työntävän minua pois yrityksen luota. Toisaalta inbound-markkinointiin liittyvän sisällöntuottamisen olen monessa yhteydessä kokenut erittäinkin vetoavaksi. Parhaiten mieleen tulee viskipanimoyritys Johnnie Walkerin useat Youtube-videot, joita olemme moneen otteeseen katselleet ja joiden innoittamana olemme jopa tulleet kokeilleeksi yrityksen tuotteita. Yrityksen tunteisiinvetoava sisältö loi meille positiivisen mielikuvan yrityksestä kokonaisuudessa, ja siten toi meidät yrityksen tuotteiden äärelle, sen sijaan, että yrityksen tuotteita olisi väkisin koetettu meille tunkea.

Toimiva markkinointi on totta kai varmasti ihan-ok toteuttaa oli se minkä tyyppistä markkinointia tahansa, mutta Hempan puheista ymmärsin, kuinka paljon tyydyttävämpää inbound-markkinoinnin tuottaminen noin niin kuin kokonaisuudessaan on. Hemppa on tarinankertoja, hän on sitä ollut jo esikoulusta alkaen ja hän on siinä todella hyvä. Inbound markkinointi antaa hänelle mahdollisuuden kehittää ja kertoa kokonaisvaltainen tarina kaikkine draamankaarineen ja tehdä se käyttäjäehtoisesti. Hän saa tehdä sisältöä, joka tuottaa katsojalle nautintoa, eikä vain tunkea yksittäisiä tietoiskuja ihmisten kurkusta alas..

Puhuimme Hempan kanssa pitkään ja luonnollisesti keskustelu lähti rönsyämään muihinkin aiheisiin. Katselimme joitain videoita, joita sitten fiilistelimme ja lopuksi tuntui, että minäkin olin yhtä innoissani inbound-markkinoinnista kuin Hemppakin. Jopa kuluttajana voin sanoa, että jos markkinoinnille on elämässään pakko altistua, aika paljon mieluummin soisin sen olevan inbound-markkinoinnin mukaista sisällöntuottamista, kuin pelkkää aivotonta tuotetuputusta. Pohjimmaisena minulle jäi aiheesta fiilis, että toinen näistä markkinointitavoista on hyvää markkinointia ja toinen huonoa, lukijat saavat sitten itse päätellä kumpi on mielestäni kumpaa.

 https://www.youtube.com/watch?v=h2caT4q4Nbs

https://www.youtube.com/watch?v=Q2c2mPpvcpw

[jussi-rautiainen-blog]

2 pääotsikkoa, 7 sivuotsikkoa, 63 aihetta, 749 sivua...

Siinä Valtionvarainministeriön Digitaalinen Suomi 2017 – artikkelikokoelmaan kattavuus numeroina. Laskin ihan itse. Meidän käskettiin perehtyä kyseiseen tekstikokoelmaan ja valita sieltä kaksi aihetta, joiden pohjalta tarkastella digitalisaatiota. Yleisessä aiheessa ei sinänsä ole mitään vikaa, minkä lisäksi kokoelman ihastuttavan selkeä jaottelu ja otsikointi saivat sisäisen kirjastonhoitajani hykertelemään hyväksyvästi. Minä myös pidän lukemisesta. Olen nyt kuitenkin viikon ajan koittanut ajatuksella lukea näitä artikkeleita ja keksiä mitkä kaksi otsikkoa inspiroisivat minut kirjoittamaan tekstin, jonka joku jopa haluisi. Valitettavasti joudun nyt toteamaan, että en selviytynyt edes tehtävänannon toisesta kohdasta: ”perehdy -- Digitaalinen Suomi 2017 -artikkelikokoelmaan”.

Tämä tekstikokonaisuus on vain liian pitkä ja tiivis, jotta olisin saanut siitä näissä aikamääreissä aikaiseksi omalla nimellä julkiseen jakoon kelpaavan pohdiskelevan kirjoitelman. En halua toimia kuten yläasteen äidinkielentunneilla ja vain raapaista jotain kokoon (silloin kun maltoin tehtäviä edes tehdä), koska opettaja niin käski. Haluaisin oikeasti oppia jotain ja kun sanon jotain, toivoisin puhuvani - tai kirjoittavani – jotain mikä ehkä kannattaakin sanoa ääneen, eikä vain tuottaa lisää melu-/tekstihaittaa maailmaan.

Jos kuitenkin olisin koittanut saada jotain pohdiskelua aikaiseksi, olisi ollut loogista aloittaa otsikolla 1: tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot (Karila), jossa suitsutetaan telekilpailun, pohjoismaalaisen -sekä eurooppalaisen yhteistyön ja etenkin Nokian merkitystä Suomen historiallisesti merkittävässä roolissa telekommunikaatioalan pioneerina.

Tästä olisin mahdollisesti jatkanut otsikolla 7: Maailmankartalle osaamisella, tekemisellä ja innostuksella (Neuvo), jossa kuvaillaan kuinka radiotekniikka, julkisten laitosten yhteistyö teollisuusalan kanssa johtivat uraauurtavaan verkkoteknologiaan ja siten edesauttoi Nokian nousua globaaliksi innovaattoriksi.

Seuraavaksi olisin joutunut valitsemaan jonkin aiheen seuraavan väliotsikon alta, jotka siis koskevat lähinnä eri toimialojen prosessia kohti digitalisoitumista. Näistä mielenkiintoisimpana tekstinä pidin otsikkoa 15: SMS-viestien läpimurto (Makkonen), joka käsittelee tekstiviestien tähdenlentomaista elämänpolkua. Artikkelissa kuvaillaan kuinka eurooppalainen yhteistyö, Nokian kyky tunnistaa -sekä hyödyntää hyvä idea ja etenkin GSM-teknologia johtivat tekstiviestien suosioon, joka käytännössä romahti älypuhelimien markkinoille tulemisen myötä.

Tietysti olisin voinut myös loogisesti valita vain otsikon 32: Kysymyksiä ja vastauksia (Lehti, Rossi). Nimensä mukaisesti kirjoituksessa lähinnä esitetään kysymykset: ”miksi ja miten tähän ollaan päästy, mitä voimme tästä oppia”, joihin myös siis luonnollisesti todella lyhyesti vastataan. Tämä otsikko olisi ollut erityisen hyvä, jos tavoitteena olisi ollut antaa vaikutelma pohdiskelusta ilman mitään aitoa visiota aiheesta.

Tulevaisuutta käsittelevät otsikot kiinnostivat minua lähtökohtaisesti hieman vähemmän, joten sieltä otsikoiden valitseminen olisi ollut vieläkin vaikeampaa. Kirjoituksissa oli paljon oletuksia ja ennusteita, mikä joskin provosoi ajatukseen, lähinnä lannisti mielenkiintoani aiheisiin. Vielä kun monet kirjoitukset olivat teknologiselta terminologialtaan keskiverto-toopotoopertille sangen intensiivisiä, oli aiheisiin vaikea aidosti päästä sisään.

Uutta kuluttajakäyttäytymistä koskevat aiheet olivat jo otsikoiltaan luotaantyöntäviä, eikä kirjoitukset itsessään olleet yhtään sen helpommin pureskeltavia. Veitsellä uhaten olisin voinut koittaa keksiä jotain sanottavaa otsikosta 33: Verkkopalvelujen käytön ja käyttäjien muutos (Koiranen), jossa kuvailtiin tulevaisuuden verkkopalveluita ja kuin tärkeää digitalisaation huomioonottamisen on toimivaa verkkopalvelua suunnitellessa.

Työn ja elinkeinorakenteen muutoksia koskevat kirjoitukset vaikuttivat ensikatsaukselta varsin mielenkiintoisilta. Otsikko 42: Tieto- ja viestintäteknologia, tuottavuus ja ”luova tuho” (Maliranta) -artikkeli käsitteli puhtaasti talousteoreettisesta näkökannasta teknologian roolia talouskasvun takana ja kuinka tieto- ja viestintäteknologiassa voi piillä avain kansantalouden tuottavuuden kasvuun. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta noviisitaloustieteilijälle kuitenkin myös sangen tyhjentävä. Toivon, että osaisin ottaa tähän aiheeseen kantaa, mutta valitettavasti toistaiseksi on tietotaitoni tässä aiheessa vielä aivan liian riittämätön.

Loppua kohden alkoikin sitten mielenkiintoni tähän hätään jo latistumaan. Muut tehtävät alkoivat painamaan päälle, tämän tehtävän deadline lähestyi ja edes muutaman päivän tauko ei saanut loppupään otsikoita vaikuttamaan mielenkiintoisilta. Oli tullut aika heittää tämän tehtävän kohdalla hanskat naulaan ja tunnustaa tappionsa.

En kuitenkaan aio luovuttaa aiheen ja tämän artikkelikokoelman suhteen aivan kokonaan. Aion perehtyä kokoelmaan tulevaisuudessa omaan tahtiini ja pyrkiä aidosti pohdiskelemaan aiheita. En lupaa, että tulen myöhemminkään kirjoittamaan mitään pohdiskelevaa tekstiä näistä aiheista, mutta en myöskään lupaa, että en tulisi niin tekemään.

Digitalisaatio, vaikkakin terminä aika ylikäytetty, on ilmiönä meidän yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta keskeisessä asemassa. Päättäjät loivat aikoinaan yhteiskuntaamme hedelmällisen ympäristön, jossa televiestintäala raivasi maan Nokialle, joka innovatiivisuudellaan ja rohkeudellaan oli suuressa roolissa istuttamassa ja korjaamassa hedelmää, jolla Suomi nousi nykyisen tasoiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Suomi on kuitenkin viime vuosina laskeutunut loivemmalle talouskasvukäyrälle ja ilman Nokian kaltaista vetojuhtaa, on suunta vaikea kääntää nousujohteiseksi. Digitalisaatio oli siis suuressa roolissa Suomen nousussa ja stagnaatiossa, mutta siinä voi myös piillä avain Suomen taloudelliseen jälleensyntymiseen.

Digitalisaatio on syystäkin terminä ylikäytetty, sillä sen merkitystä yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta ei voi vähätellä. Toivonkin hartaasti, että voin olla mukana keksimässä ratkaisuja, joilla luodaan meille kaikille parempi tulevaisuus. Valitettavasti vielä toistaiseksi minulla ei ole aiheesta mitään omaperäistä tai nokkelaa sanottavaa, mutta ehkä sitten joskus, kun ehdin nämä kaikki artikkelit ajatuksella lukemaan.

Kiitos opettajille mielenkiintoisesta luettavasta!

 Lähteet:

https://suomidigi.fi/

http://beta.suomidigi.fi/digitalisaatio/digitaalinen-suomi-2017/

[jussi-rautiainen-blog]

”Vituttaa tollanen positiivisuus”…

-Kuului valmentajani Eero Nikkarisen sanat joukkueenjohtajamme koittaessa löytää positiivia asioita hävitystä ottelusta. Eero oli keski-ikäinen kokonaisvaltaisesti terveyttään laiminlyövä kaamosmasennukseen altistuva älykkö, joka on vuosien saatossa luonut itselleen ristiriitaisen maineen Suomen koripallopiireissä. Täydestä sydämestä koripalloon heittäytyvällä Eerolla oli muutenkin sangen synkkä tapa katsastella maailmaa, mutta syksyn pimeinä päivinä – ja etenkin hävittyjen otteluiden jälkeen – ei miehen maailmaan tainnut mahtua muuta, kuin vitutusta ja kiukuttelua.

Näistä tapahtumista on kulunut jo 11 vuotta, Eero on hoitanut terveytensä huomattavasti parempaan kuntoon ja ei ole enää ihan yhtä absoluuttinen pessimistisyytensä kanssa. Oma kehitykseni onkin sitten ollut täysin päinvastaista. Syksyn pimeät päivät tuntuvat raskailta ja positiivisuus on kaukana hallitsevasta mielialastani. Mistään masennuksesta tässä ei kuitenkaan ole kyse - olen sitä tautia joutunut seuraamaan ihan lähipiirissänikin, joten oireet ovat minulle valitettavankin tutut - yhä useammin vaan totean vanhan Eeron tavoin positiivisuuden kasvattavan kuvainnollista fallosta otsallani.

Lapsenomainen korkea energiataso, ylitsevuotava iloisuus ja jatkuva optimistisuus tuntuvat minusta täysin luonnottomalta. Ei elämä voi olla jatkuvaa aurinkoa ja hymyä, ja ilman kemikaalista avustusta, ei kenelläkään kuuluisi olla virtaa vipeltää herätyskellon soinnista pitkälle iltaan asti. Tästä syystä vieraiden ihmisten lähestyessä minua iso virne kasvoilla, suhtaudun heihin tai heidän agendaansa lähes poikkeuksetta varautuneesti. Minun maailmankuvaani ei vain mahdu ajatus jatkuvasta aidosta positiivisuudesta.

Itse positiivisuus ei kuitenkaan ole se tekijä, joka minussa aiheuttaa ärtymistä.  Tilanteeseen sopiva iloisuus on kieltämättä tarttuvaa ja nostattaa myös meikämandoliinin mielialaa. Tilanteeseen sopimaton iloisuus on se tekijä, mikä saa minussa aikaan puistatusreaktion. Elämä on lähtökohtaisesti neutraalia eli se on kokoelma hyviä sekä huonoja hetkiä, ja ilman synkkyyden luomaa balanssia on onnellisuutta vaikea aidosti arvostaa. Näin ollen elämä ei vaan todellisuudessa voi olla pelkkää jatkuvaa auvoisuutta. Kun joku sitten reagoi negatiivisessa tai neutraalissa tilanteessa positiivisesti, en voi olla kyseenalaistamatta reaktion autenttisuutta.

Meidän yhteiskunnallemme on tullut fiksaatio positiivisuudesta. Työpaikalla pitäisi olla kivaa, kaikista pitäisi tykätä ja jos jollakulla on huono hetki, ei sitä saisi julkisesti näyttää. Yhä enemmän myös Suomessa ihmisten edellytetään olevan iloisia vain iloisuuden tähden. Syitä tälle kehitykselle voisi nimetä, vaikka kuinka ja paljon, mutta yhtenä tekijänä haluan tässä mainita meidän yritysten ja instituutioiden fiksaation korostaa optimistisuuden merkitystä. Iloinen ja onnellinen ihminen on mukamas tehokas, ja koska iloisuus tarttuu, on iloisuus ainoa hyväksytty mielentila. Jaxuhaleilla ja tsemppihymyillä luodaan myötäintoa sekä -iloa, joilla saadaan hymy - vaikkakin sitten väkipakolla - kaikkien naamalle. Synkkyyttä ei sallita, sillä sen pelätään leviävän, kuin autismin rokotteilla. Sosiaalinen media on toiminut tämän lieveilmiön katalyyttinä. Ainakaan minun tuttavistani ei lähes kukaan tuppaa jakamaan muuta, kuin vain sitä jatkuvaa onnea, mikä antaa aika vääristyneen kuvan ihmisten arjesta. Seuraamiemme ihmisten some-postaukset ennestään korostavat kuvaa siitä, että kenelläkään ei ikinä ole mikään asia huonosti. Ihmisille on muodostunut sangen epärealistinen kuva onnellisuudesta, arjesta ja tasapainoisesta elämästä.

En missään nimessä usko, että Eeron malli jatkuvasta negistelystä on se kaikista tervein maailmankuva. Uskon kuitenkin, että se ei myöskään ole sen vahingollisempi kuin se täysin päinvastainen, eli jatkuva positiivistely. Jos ihmisille saarnataan, että aina pitäisi olla iloinen ja onnellinen voi ihmisille muodostua vääristynyt kuva siitä, mitä elämä oikeasti on, ja kun väistämättä se oma elämä ei olekaan pelkkää euforiaa ja työpaikalla ei olekaan kivaa, voi sitä helposti tuntea epäonnistuneensa elämässä. Jos ihminen opetetaan aina laittamaan rohkea naama kasvoille (put a brave face on), on vaarana, että ihminen ei ikinä opi käsittelemään oikeita tunteitaan.

Ymmärrän, että positiivisuus on myös ihan hyödyllistäkin. Epäonnistumisista oppii, mutta vain jos osaa pysyä positiivisena niitä tarkastellessa ja positiivisuus on loistava väline ihmisten motivointiin. Liian usein vain ihmiset ovat jatkuvasti optimisia, jolloin heidän tunneskaalansa rajoittuu tunnespektrin valoisampaan päähän. Eero vihasi universaalisti positiivisuutta, mutta itse aion kohdentaa halveksuntani optimismiin. Elämä on perseestä. Se on myös kuitenkin ihanaa. Mielestäni avain tasapainoiseen elämään on tilanteisiin meneminen ilman ennakkoasenteita. Tällöin on sitä edes mahdollista kokea elämä kaikessa sen kirjossa, eikä vain katsastella sitä tietynväristen linssien läpi.

[jussi-rautiainen-blog]

[jussi-rautiainen-blog]

INNVOINTI JA INNVAATIO

 Noniin, tästä on hyvä lähteä. Ensimmäinen tehtävänannon mukainen asia tehty ihan kirjoitusvirheitä myöden prikulleen oikein (”muista merkitä selkeästi, että kyseessä on innvointiin liittyvä teksti”).

Tämä tehtävänannossa tapahtunut harmiton kirjoitusvirhe kuvastaa hyvin tietyn terminologian ylikäyttämistä ainakin tämän päivän yritysmaailmassa. Innovaatio on yksi tällainen sana. Kaikessa yksinkertaisuudessaan innovaatio terminä tarkoittaa prosessia, jossa idea tai keksintö muutetaan myytäväksi kelpaavaksi arvoa tuottavaksi tuotteeksi tai palveluksi (businessdictionary). Innovaatioissa on siis kaiken yritystoiminnan ydin, kuinka muuttaa oivallus rahaksi tai kuinka rahastaa identifioidulla kuluttajatarpeella. Kuitenkin tätä termiä viljellään ympäriinsä niin kuin ennen kyseisen termin kehittämistä ei yritystoimintaa olisi ollut mahdollista toteuttaa.

Termi ”innovaatio” on itsessään innovaatio. Termin alkuperäinen kehittäjä Joseph Schumpetertin motiivi tai inspiraatio teorialle ei välttämättä ollut rahan ansaitseminen, mutta tätä tarvetta teoria loppujen lopuksi tyydyttää. Viimeistään globalisaation myötä kilpailu edellyttää yrityksiä jatkuvasti kehittämään toimintaansa kasvattaakseen tuottavuutta ja löytääkseen uusia tuotteita markkinoille. Tätä kysyntää tyydyttämään on muodostunut oma toimialansa, kun ulkoiset liikkeenjohdon konsulttiyritykset ovat rakentaneet imperiuminsa innovaatiojohtamisen ympärille. Enää ei yksinkertaisesti riitä, että innovaatio tapahtuu orgaanisesti vaan sitä tulee ohjata ja siihen tulee kannustaa.

Innovaatiojohtamisen haasteena on ollut löytää ratkaisuja johtaa asiaa, jonka on perinteisesti ajateltu vahingoittuvan systemaattisesta toimintaympäristöstä. Yrityksen prosessien suoraviivaistaminen kasvattaa tehokkuutta ja siten tuottavuutta, mutta uusien prosessien kehittäminen edellyttää innovaatioita, joita ei synny pakottamalla. Tämä ristiriita onkin johtanut siihen, että valitettavan usein yrityksissä ei ole tarjottu mahdollisuutta innovointiin, vaan se on usein juurikin ulkoisista lähteistä, esimerkiksi konsulttifirmoilta peräisin.

Esimerkkinä onnistuneesta yrityksen sisäisesti toteutetusta innovaatiojohtamisesti, tulee minulle ensimmäiseksi mieleen Google. Yrityksen johto ymmärtää innovaatioiden merkityksen ja pyrkiikin aktiivisesti ylläpitämään innovatiivisuuteen kannustavaa yrityskulttuuria. Googlella on käytössä kahdeksan innovaation perusperiaatteet, joita se soveltaa kaikessa toiminnassaan. Esimerkkinä mainittakoon, että Google edellyttää työntekijöitään käyttämään 10% työajastaan yrityksen ydintoiminnan kannalta irrelevantteihin projekteihin. Aidon innovoinnin ymmärretään olevan orgaanista, joten sille annetaan yrityksessä tilaa ja aikaa.

Innovoinnissa ei kuitenkaan tulisi hyödyntää yrityksen sisäisiä innovaatiomarkkinoita. Iso syy Nokian romahdukseen oli sen kyvyttömyydessä tunnistaa ja hyödyntää sille tarjottuja innovaatioita. Johannes Väänänen esitteli Nokialle ensimmäistä kosketusnäytöllistä älypuhelinta jo 2000-luvun alussa, mutta koska Väänänen oli itsenäinen keksijä, ohitettiin Nokialle hänen keksintönsä alle viidessä minuutissa. Nokia oli kääntynyt sisäänpäin, kun innovatiivisuuden tilalle oli tullut yritysmaailman ahneus. Innovoinnissa ei siis ole kyseessä vain ja ainoastaan hyvän idean keksiminen, vaan se hyvä idea pitää myös osata tunnistaa.

Muistan USA:ssa asuessani nauraneeni ensimmäisessä maastojuoksukilpailuissa sille, kuinka kaikille osallistujille jaettiin palkinto pelkästä osallistumisesta. Vuosia koin koko osallistumispalkinto -konseptin naurettavaksi. Olen kuitenkin viime aikoina alkanut näkemään tämän käytännön positiiviakin puolia. Liian usein ihmiset eivät edes uskalla yrittää tai osallistua, koska pelko epäonnistumisesta on heille liian kouriintuntuva. Etenkin monen nuoren mieleen on painunut kauhukuvia nöyryytyksestä, kun jossain asiassa ei heti ensimmäisellä yrittämällä ollutkaan mestari. Tällä apatialla on kuitenkin kallis hinta, sillä jos ei ikinä uskalla riskeerata epäonnistumista, ei sitä voi koskaan myöskään onnistua. Uskon vakaasti tämän pätevän myös innovointiin. Oli kyseessä sitten yrityksen sisäinen innovaatioprosessi tai kaverusten keskeinen aivoriihi, tulisi kaikki ideat palkita – sekä helmet että pökäleet – sillä osallistumiseen sekä yrittämiseen kannustavassa ilmapiirissä piilee aito avain hyödyntää mahdollisimman suuri määrä aivokapasiteettia.

Ennen tätä kappaletta, mainitsen tässä blogikirjoituksessa sanan ”innovaatio”, tai jonkin variaation siitä yhteensä 22 kertaa. Tämä on yli 4,5 prosenttia kaikista kirjoitukseni sanoista. Olen nyt virallisesti syyllistynyt talouskasvun kannalta tarpeellisen termin devalvointiin ja täten tehnyt maailmasta hieman huonomman paikan.

 Lähteitä:

http://www.businessdictionary.com/definition/innovation.html

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005328745.html

https://gsuite.google.com/intl/iw/learn-more/creating_a_culture_of_innovation.html

[jussi-rautiainen-blog]

Jaahas. En postaa somessa, ei minulla ole snapchattiä, en lue blogeja, enkä kuluta aikaani selaamalla mitään tai ketään somessa. En yleisesti ole kauhean kiinnostunut muiden mielipiteistä tai näkemyksistä, eikä minua nykyään juurikaan kiinnosta jakaa omiani muille. Siltikin istun nyt koneeni ääressä kirjoittamassa ihan ihka omaa ja ensimmäistä blogikirjoitusta. Minua on kuitenkin turha lähteä syyttämään periaatteideni pettämisestä –vanhanaikaisuuteni ei johdu periaatteista, koko some-scene ei vain kiinnosta minua. Kipinä bloginluomiseen ei todellakaan lähtenyt minusta itsestäni vaan ihan rehellisen pakon alla tähän on päädytty. Aito syttyminen kirjoittamiseen on tapahtunut reilulla sytytysnesteellä läträämisellä.

Kaikesta tästä huolimatta, ajatus blogin pitämisestä ei tunnu minusta täysin vastenmieliseltä. Olen jopa – kehtaako tätä edes ”sanoa ääneen” – innoissani aloittamaan bloggaamisen.

Niin kuin on voinut tähän mennessä jo päätellä, kirjoitan tätä blogia ulkoisesta pakotteesta eli tämä on minulle koulutehtävä. Tehtävänannoksi on määritetty: ”pitää opintojakson ajan asiantuntijablogia ajankohtaisista digitaalisen liiketoiminnan aiheista. ”.  Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa, onkin sitten vielä toistaiseksi minulle aika epäselvää. Yleisesti tarkoituksena taitaa olla oppimispäiväkirjanpitäminen ja oppimistehtävien palauttaminen. Aiheista annetaan kurssin edetessä tarkemmat ohjeet, joiden puitteissa tulisi blogikirjoituksia kirjoittaa.

Tässä vapaammassa formaatissa piilee kuitenkin mielestäni koko tehtävän mielekkyys; toisin kuin yleensä koulutehtävien kohdalla, saa tällä kertaa omista teksteistä tehdä lähes minkä näköiset tahansa. Blogin määritelmä tekstimuotona on niin laaja, että se jättää käytännössä kirjottajalle täysin vapaat kädet. Tekstien pituus, - muotoilu, aiheen rajaukset jne., ovat kaikki kirjoittajan itsensä vapaasti valittavissa, joten tehtävänannoista ei tarvitse murehtia muusta, kuin että käskettyjä aiheita käsitellään edes epäsuorasti. Sivuraiteille ajautuminen ja aiheeseen oman perspektiivin löytäminen on jopa suositeltavaa.

Blogikirjoituksiltani voikin siis odottaa lähes mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, köykäisellä digitalisaationäkökannalla säestettynä. Aion noudattaa tehtävänantoja täysin kirjaimellisesti, mutta rimaa hipoen. Pidätän oikeuden kirjoittaa tasan mitä mieleeni juolahtaakaan enkä suostu sensuroimaan puheitani edes koulutehtävää varten. Kirjoitan blogiani vain ja ainoastaan itselleni ja postaukseni tulevat kuvastamaan juurikin tätä. Mikäli joku muukin erehtyy tätä lukemaan: kiitos mielenkiinnosta, ja opettajille: itseänne on tästä syyttäminen.