#makasi

[ismailsutcu]

Dal Budama Makası ( Şarjlı )

#dal #budama #makasi #sarjli

[mgrvasko]

Dnes vam poviem iba toľko, že ĎAKUJEM alebo TERIH MAKASI alebo THANK YOU 🙏 Bol to pre mna obrovský zážitok, tie úsmevy, tá dobrota,radosť a vzájomný respekt a úcta a hlavne energia sa nedajú opísať 😮 🤷🏻‍♂️ale dnes som si uvedomil viac ako kedykoľvek predtým aké je to dôležité keď sú ľudia šťastní, rešpektujú sa a sú tu jeden pre druhého Myslím si že mame sa čo učiť v tej našej Európe. Čo poviete❓ PS: natočil som aj video ktoré dam v najbližších dňoch dokopy a supnem ho na YouTube kde si ho môžete pozrieť a aspoň takto zažiť tu atmosféru z CEREMONY na Bali #dakujem #makasi #thankyou #ceremony #indonesia #bali #ludia #respekt #láska #ochota #energia #tolerancia #ludskost #ľudskosť #boh #viera #balinesse #balinesseculture (at Rice Terraces Bali Indonesia) https://www.instagram.com/p/CoZjAWiq7Uw/?igshid=NGJjMDIxMWI=

#dakujem #makasi #thankyou #ceremony #indonesia #bali #ludia #respekt #láska #ochota #energia #tolerancia #ludskost #ľudskosť #boh #viera #balinesse #balinesseculture

[hujankebaikan]

Minimal bilang "eh makasi yaa maap gabisa bantuin buat hologram" kan enak dengernya. Apa susahnya bilang makasi, huft....

#bilang makasi

[philippejalbert]

Olélé moliba makasi 🌴🌴🌴 Comptine africaine traduite en français avec par...

#olélé comptine #olélé moliba makasi #olélé moliba makasi comptine #comptine #comptines africaines #comptine aficaine #comptines africaines pour bébé #comptine africaine pour bébé #bébé #la récré des ptits loups #youtube kids

[clawdouobit]

big fat doodle dump (mostly ocs)

tiger boy: Tomas

gnome guy on the 6th and 7th pics: Byre (gnome on the bottom of the 7th is holm)

girl with the growth on her face/girl with the bow on her head: Gigi

depressed guy standing behind gigi on the second pic: Makasi

gnome girl on the 5th pic: unnamed, belongs 2 my friend

last one is chilchuck and his daughter idk if that’s obvious

#dungeon meshi #delicious in dungeon #holm kranom #holm dungeon meshi #chilchuck tims #dungeon meshi ocs #dungeon meshi oc #splatoon oc #splatoon #splatoon 2 #splatoon 3 #splatoon ocs #lycion dungeon meshi #izutsumi dungeon meshi

[valejalkainen]

hieman haikea fiilis kun nyt on ensimmäinen joulu 17 vuoteen ilman perheen koiria. kukaan ei revi lahjapapereita eikä hortoile kävelemässä joululahjaksi saadun palapelin päällä

eilen mun rintsikat hävisi mystisesti eikä niitä ole vieläkään löytynyt, enkä halua keksiä muita syyllisiä kuin nuoremman koiran haamu (joka varasteli aina alusvaatteita ja vei niitä omiin piiloihinsa) tai vanhemman koiran haamu (jonka häntä oli niin tiukalla kippuralla että pariin kertaan kun se makasi likapyykkikasassa, rintsikat jäivät häntään roikkumaan eikä se omin neuvoin saanut niitä irti)

äiti kävi sytyttämässä kynttilän pihalle siihen kohtaan missä vanhempi koira makasi aina kovilla pakkasilla eikä suostunut tulemaan sisään vaikka miten sitä huusi

hyvää joulua yana ja reiko <3

#suomeksi #suomitumppu #joulu

[aydhana]

Selalu lebih

Sepanjang perjalanan dari rumah menuju ke tempat pemberhentian angkot, salah satu doa yang di lafadzkan adalah meminta semoga Allah perjalankan dengan angkot yang ga lama ngetemnya 😅, karena cukup memakan waktu meskipun kesempatan yg ada membuka kesempatan untuk hal lainnya. Tapi ya, nunggu angkot ngetem itu lumayan.

Sampai di tempat angkot biasa berhenti, Alhamdulillah ada angkot yg sudah siap berangkat. Rasanya doa kontan Allah jawab. Didalamnya diisi anak² SDN pulang sekolah. Sepanjang perjalanan cukup terhibur dengan jokes antara abang supirnya dengan anak-anak. Mereka saling timpal menimpali. Riuh tawa memenuhi.

Sampailah ketika angkot berhenti di depan SDN lainnya, sang supir meneriaki beberapa anak yg menunggu angkutan untuk pulang.

"Ga ada uang bang" sahut seorang anak yg diajak menaiki angkotnya.

"Dah pada masuk aja. Gratis" Dengan keramahan hatinya sang supir menawarkan tumpangan.

Spontan beberapa anak segera menaiki angkot abangnya. Memenuhi tawaran abangnya.

Satu persatu turun, dan anak² yang turun membanyarnya dengan "Makasi bang", bukan berupa uang.

Hah? Kebaikan macam apa ini?

Seorang supir yang barangkali (dan biasanya begitu) perlu menyetorkan uang nariknya, dengan ringannya memberi tumpangan secara gratis kepada para anak² thalabul ilmi!

Ah! Kalau bukan karena hidayah yang Allah ilhamkan untuk menghadirkan kebaikan ke hati sang supir, tentu pemandangan ini tak akan semenakjubkan ini.

Kebaikan yg barangkali dilihat kecil tapi menakjubkan secara batin.

Anak² yang ditumpangi pun tak sedikit yg membekali doa pada sang abang, "semoga kaya raya bang!" "Semoga hari ini lu dapet banyak bang" "gw doain abis nganter gw penuh ntar angkot lu bang", dan lain sebagainya.

Wah, bukan kah doa mereka yg dosa nya masih sedikit akan lebih mudah sampai pada pengabulan? Bukankah doa seorang penuntut ilmu akan mendatangkan keberkahan ? Bukankah doa seorang saudara kepada saudara lainnya akan diaminkan para malaikat di sekelilingnya, apalagi telah disenangkan hatinya, doa nya akan semakin tulus terpanjatkan, kan?

Kebaikan kecil yang sederhana selalu bersahaja diterima jiwa. Ia langsung menyentuh rasa. Kontan memberikan kesan keteladanan yang menghadirkan panjangnya kebaikan pada yang lainnya.

Begitulah Allah, doa "curhatan" sederhana yang dipanjatkan selalu di kabulkan dengan kebaikan yg berlipat. Tak hanya dikabulkan angkot untuk laangsung jalan, tapi di berikan pula keteladanan yang mengagumkan. Yang lahir dari sebuah kesederhanaan, tapi melahirkan kebahagiaan bagi banyak hati yang membayarnya dengan doa keberkahan.

Sebuah teladan nyata bahwa kebaikan—infaq, tak terbatas bentuknya. Wujudnya beragam, yang jelas ia lahirnya dari hati, sehingga Allah karuniakan sampai ke hati.

[sydanhaavoilla]

Kariluoto Greatest Hits

Kariluodon sielunelämä on alkanut kiinnostaa mua, mutta en ole koskaan oikeastaan hirveästi ajatellut koko hahmoa. Kävin läpi kaikki ne kohdat, joissa Kariluoto esiintyy, jotta saisin muodostettua hahmosta jotenkin selkeämmän käsityksen. Ja pakko tunnustaa, että oon ehkä väärinymmärtänyt koko hahmon aikaisemmin, hänhän on tossa oman identiteetin etsinnässään ja siitä kipuilussaan ihan supermielenkiintoinen.

Keräsin mun mielestä Kariluodon hahmon kannalta jotenkin keskeisimmät tai määrittävimmät kohdat talteen ja postaan ne nyt tähän, jos vaikka niistä olisi jollekin muullekin iloa.

Konekiväärimiehetkin olivat tulleet tuntemaan tämän vaaleatukkaisen ja hieman nulikkamaisen vänrikin. Kariluoto oli kuulemma nimeltään. Paloaukealla hän oli esiintynyt hieman liian reippaan miehekkäästi, niin että terävästi vaistoavat miehet eivät olleet ottaneet häntä aivan täydestä. Vänrikki puhui mielellään karkeuksia, mutta selvästi siitä huomasi, ettei se ollut muuta kuin väärinkäsitettyä miehekkyyttä. Sellainen ei sopinut tuon ihanteellisesti kasvatetun herraspojan luontoon ollenkaan. Ilmankos miehet vähän halveksien sanoivatkin: – Puhuu tavarasta ihan niinkuin olis joskus päässyt koittaan.

Vänrikki Kariluoto makasi mättään takana. Hengästyneenä hän toisti mieleensä iskostunutta säettä: Joukkosi eessä... joukkosi eessä... Hän ei uskaltanut jatkaa: urhona kaadut, vaan hoki samaa uudelleen ja uudelleen.

Hänen kätensä kourivat suopursunvartta. Hän kuuli lääkintämiehiä huudettavan ja yritti nousta. Jostakin sielun pimennosta nousi kuvia. Isä ja äiti, jotka ylpeilivät hänestä tuttavilleen. Toverit, joiden kanssa oli iloittu sodan syttymisestä. Suomi saisi hyvityksen... Ja sitten tuli mieleen Sirkka. Se ajatus oli nujertaa hänet. Kaarnan kaatumisesta ei ollut kulunut kuin kymmenkunta sekuntia, kun Kariluoto nousi. Hän kuuli mielettömästi karjuvansa: – Hakkaa päälle pohjan poika! Eteenpäin pojat... Tulta munille. Kimppuun pojat!

Hän oli jälleen se reipas vänrikki, joka paloaukealla oli harjoittanut miehiään. Hän ajatteli Sirkkaakin, ja tunsi väkevän miehisen voimantunnon mielessään. Sirkka oli hänelle pyhä. Kariluodon suhde tuohon tyttöön oli todellakin alkanut hienommasta päästä, joten avioliiton edellytykset olivat olemassa. Ja tällä hetkellä sekin asia sai varmennuksensa. Suur-Suomen armeijan kapteenina, ellei peräti majurina hänet vihitään. Hän menee ensimmäisessä tilaisuudessa Maasotakouluun. Niin se on. Lakimiestä hänestä ei tule.

Isälle ja äidille: ...olen ylpeä tehtävästäni. Olen nyt lopullisesti päättänyt ruveta upseeriksi. Katson muunlaisen uran tänä aikana tarkoituksettomaksi. Näin pian me saamme nähdä Karjalan jälleen vapautuvan. Syvimmän epätoivon pohjasta Suomi nousee suuruuteensa. Tänä päivänä olen lyhyinä hetkinä kokenut paljon. Ja tänä päivänä olen lopullisesti ymmärtänyt, ettei elämä ole minun vaan Suomen. En kuvittele turhia, tiedän ettei se ole helppoa, mutta näen edessäni selvän ja suoran tien, ja kaikkeni minä koetan sillä pysyäkseni. Jäin tänään sieluni velkaa eräälle jääkärikapteenille, sillä hän näytti minulle, miten kuljetaan tie loppuun pää pystyssä. Sellaisen näkeminen antaa mitan, jonka täyttäminen on meidän kaikkien velvollisuus. Tulikasteen jälkeen ei käytetä suoria sanoja, mutta kuten sanoin: tiedän nyt tehtäväni, ja se on jo paljon helpompaa... Tosiasiassa Kariluoto oli tulikasteestaan huolimatta melkoisen tunnekuohun vallassa. Vaikka hän ja hänen perheensä elivätkin korkean isänmaallisissa mielialoissa, ei kirjeiden sävy sentään noin peräti juhlallinen muulloin ollut.

– Turhaan, meidät tapatetaan, kuului joku sanovan. Missä herrat piileskelee. – Suu kiinni ja eteenpäin! Kariluodon ääni oli vihasta ja itkusta katkeamaisillaan. Kyllä hän tiesi, ettei »herroilla» häntä tarkoitettu, sillä hän oli ollut miestensä edellä koko ajan, mutta kuitenkin hänestä tuntui niinkuin häntä olisi loukattu.

Nyt hymyili Kariluoto mielihyvästä, eikä hän pitänyt kiirettä sen karkottamisella. Koskelan kiitos oli hänelle enemmän kuin sivulliset saattoivat ymmärtää. Näinä kahtena päivänä Kariluodon mielessä oli syntynyt jonkinlainen alemmuudentuntoinen kunnioitus tuota hiljaista vänrikkiä kohtaan, jota hän niinkuin monet muutkin upseerit, ennen oli pitänyt hieman kömpelönä ja saamattomana. Kariluodolla oli sen lisäksi varaa tunnustaa tämän miehen ansiot, sillä joskin tuo kasapanos oli ollut tämän päivän ratkaisevin tekijä, ei siitä jäänyt jälkeen hänen syöksynsä bunkkerin kimppuun. Hän oli vienyt joukkueensa lähitaisteluun, ja sen Kariluoto katsoi lopullisesti todistavan, että hän kykeni tehtäväänsä.

Miehet olivat mielissään. He eivät kuiskailleet enää toisilleen hyväntahtoisia ilkeyksiä vänskän koohotuksesta. Kariluoto oli jo avannut itselleen oven raolleen näiden miesten mieleen. Ei se hullumpi mies ole tilanteissa. Mutta kyllä siinä tuota kukonpoikaa vieläkin on. Katsokaa nyt kun se kävellä veuhkasee!

Kariluoto katseli innostuneena. Melkein kuin saksalaisia iskujoukkoja. Miksi ei meille ole määrätty kypäreitä. Kuinka jäykän miehekkääksi se tekeekään kasvot... Toiselta puolen Kariluoto kyllä tiesi, että jos heillä kypärät olisi ollut, niin viimeistään viime yönä ne olisivat lennelleet männikköön. Niin. Ylpeätä oli olla suomalainen upseeri, maailman parhaimman armeijan upseeri, mutta oli siinä varjopuoliakin. Tältä armeijalta puuttui kaikki sotilaallisuus. Lievänä poikkeuksena olivat nuo jääkärit, mutta jo heidän oma joukkonsa oli tuntuvasti vetelämpi. Ja varsinkin reserviläisrykmentit. Tuossa oli aurinkoinen tie, joka johti kutsuvana Itä-Karjalaan. Mutta missä olivat rautaiset, ryhdikkäät Sturm-joukot. Sellaisia kaipasi Kariluodon täyteen lentoon kohonnut mieliala tänä aamuna. Hän olisi tahtonut siivittää tämän rakkaan isänmaan alkumenestyksen jyristen eteenpäin kiitävillä armeijoilla, jotka lujina, kuin teräkseen valettuna, ajaisivat tuosta ohi ja laulaisivat: Nyt viimeinen, on merkki soinut meille, ja valmihit, me oomme taistohon. Mutta ei. Ei ollut Sturm-joukkoja. Oli vain joukko resuisia irvileukoja, jotka etsivät ruokaa kuin kulkurit. Kirosivat ja purnasivat ja mälväsivät leukojaan kaikista pyhistä asioista. Marsalkan suurenmoisesta ja ylevään tyyliin laaditusta päiväkäskystäkin ne kehtasivat laskea leikkiä. Melkein kuin kommunistit. Söivät rautaisannoksensa ensimmäiseen nälkäänsä, ja jonkun Die Fahne hochin sijasta jollottivat »Korholan tyttöjä» milloin sattuivat laulutuulelle. Ja vähemmän kohottavia, joskin sitä kuvaavampia, nimityksiäkin heillä oli itsestään, kuten revohka, pulja, poppoo, koko remmi, hela paska, lutuna tai kaartti.

Vähitellen oli vänrikki Kariluodosta kehittynyt yksi pataljoonan parhaista joukkueenjohtajista. Kaikki vaikeimmat tehtävät antoi Autio hänelle, ja Kariluoto puolestaan taas tahtoi aina mikäli mahdollista Koskelan mukaansa. Yleensä Koskela kulkikin sen tai niiden konekiväärien mukana, jotka tukivat Kariluodon joukkuetta, sillä hän tahtoi itse olla hoitelemassa vaikeimpia tehtäviä. Noiden kahden upseerin suhde sisälsi enemmän kuin tavallisesti. Kariluoto suhtautui Koskelaan aina myötäillen tämän mielialoja ja Koskela koetti hienotunteisesti välttää mitenkään ottamasta henkisen johtajan asemaa. Hän tiesi, että joka kerta kun Kariluoto hänen nähtensä hyökkäyksissä pani itsensä rohkeasti tulelle alttiiksi, hän teki sen hyvitykseksi siitä hetkestä, jolloin hän makasi suolla kykenemättä lähtemään liikkeelle. Oli kuin nuorukainen olisi tahtonut ostaa itsensä vapaaksi tämän häpeän muistosta vapauttaakseen sitä mukaa persoonallisuutensa itselleen.

Joka kerta hän ruoski tuon sydänalaa heikottavan tunteen yhä syvemmälle sielunsa uumeniin, ja niinpä sanottiinkin vänrikki Kariluodon olevan Koskelan, Aution ja Lammion ohella pataljoonan rohkein upseeri.

Kariluotoa ei enää kirjeensä hävettänyt. Sen sijaan häntä ellottivat kotiväen kirjeiden isänmaalliset ja naiivin typerät fraasit.

Kariluoto käveli heidän luokseen. Hän oli ottanut lakin päästään ja antoi tuulen liehuttaa tukkaansa. Muutenkin hän nosti päänsä pystyyn, jäykkään ja ylvääseen asentoon. Tietämättään hän tunsi itsensä vaaleatukkaiseksi länsimaiseksi valloittajaritariksi, joka nyt täältä vuorelta katselee valloittamaansa kaupunkia. Hän ei huomannut, että oli ottanut kasvoilleenkin »teräkseenvaletun» ilmeen. Hänen elämänsä eräs suurimpia täyttymyksiä oli tapahtunut. Suomalaisen jalkaväkikomppanian päällikkönä hän katseli, miten siniristiliput kohosivat Petroskoin korkeimpien rakennusten salkoihin. Mitä taaksejäänyt matka sisälsikään, niin tällä hetkellä se oli unohdettu. Siinä hän seisoi, tämä itsenäisen isänmaan kasvattama poika, ristiritari ja nuorukainen, jonka kurkussa nyki omituisesti. Hän oli liikuttunut.

Kariluoto katsoi taakseen. Komppania marssi parijonossa hänen perässään. »Suomalaiset marssivat Petroskoihin.» Kuinka monta kertaa hän oli kuullut jo lapsena isänsä ja tämän tuttavien puhuvan Itä-Karjalasta. Heimokansasta joka huokasi vieraan ikeen alla ja jonka vapauttaminen oli Suomen kansan tehtävä. Tehtävä jota ei koskaan saanut jättää mielestä. Sitä oli ajateltava syödessä ja työtä tehdessä, sitä oli ajateltava nukkumaan käytäessä ja yöllä siitä oli nähtävä unia. Nyt se on tapahtunut. Karjala vapautuu.

Kariluoto oli Maasotakoulussa, ja sieltä päästyään hänet korotettiin kapteeniksi. Kihloihinmeno piti hänet erillään madaltuvista mielialoista, sillä rakkaus oli ohjannut hänen mielensä pois isänmaan tulevaisuudesta.

– Uudet aseet, oli isäpappa hokenut hädissään, kun näki että maailmanhistorian liike ei sietänyt Euroopan pohjoisnurkassa sitä idylliä, jonka keskellä hän oli niin onnellisena elänyt. Turvattu virkamiehen asema arkipäivisin ja Suojeluskunnan harjoitukset sunnuntaisin, minkä jälkeen käännettiin kaikenlaisia innostavia tulevaisuudenhaaveita, joiden järjettömyyden takasivat siniset silmät ja vastaitsenäistyneen maan kansallisen toisen polven sivistyneistön pitkähköt niskavillat. Jos tuli hetki, jolloin pojankin täytyi ottaa kantaa asioihin, lohduttautui tämä Rommelilla, tai sitten kaiken varalta länsiliittoutuneiden Suomi-ystävyydellä.

Pitkän ja vaivautuneen hiljaisuuden vallitessa he pureskelivat voileipiään. Viimein Kariluoto sanoi: – Kuinka meidän käy? – Niin pataljoonanko? – Meidän kaikkien. Koko Suomen... – Niinkuin hävinneille käy. Luu kurkkuun. Kariluodon leuka vapisi. Silmäluomien alla tuntui kostealta ja vihan ja itkun sekaisella äänellä hän sanoi: – Ei. Ei jumalauta. Sitä minä en kestä... Minä en tahdo sitä nähdä. Muuten miten tahansa. – Toivoa ei ole. Ei niin minkäänlaista. – Tapellaan sitten toivottomasti. Kariluodon ääni soinnahti rajusti.

Kariluoto istui komentopaikallaan ja söi siviilieväidensä viimeistä tähdettä, lavassakasvatettua tomaattia. Rakkautensa riemusta hän oli tullut keskelle tätä kurjuutta, ja se oli saattanut hänen mielensä tuskaisen masentuneeksi. Hän oli saanut tarpeekseen perääntymisvaiheen kuvauksista. Niistä paljastui koko romahdus. Maataistelukoneiden ahdistamia kolonnia, tuhottuja varastoja, toivotonta mielialaa, karkuruutta ja huonoa taisteluhenkeä. Kipeästi häneen koskivat nuo kertomukset. Tappioon liittyi kaiken lisäksi häpeä. Hän oli luullut armeijan vetäytyvän kaikkensa yrittäen, mutta nuo katkeranhumoristisella sotilasslangilla kerrotut jutut olivat totta. Olihan ennenkin paettu. Pelätty ja juostu karkuun, mutta sitä oli sentään hävetty ja yritetty asia korjata. Nyt ei kukaan pitänyt sitä minään. Naureskellen miehet itse kertoilivat juoksustaan ja veistelivät vitsejä siitä. Eipä sillä, ei sellaista asiaa ollut olemassakaan, mistä he eivät olisi irvistelleet, mutta kipeästi se Kariluotoon koski.

Kariluoto käänsi katseensa pois. Hän tiesi Koskelan olevan oikeassa, mutta vaikka hänen rohkeutensa riittäisi henkilökohtaiseen uhriin, niin komentajan käskyn rikkomiseen se ei riittäisi. Hänen äänensä särähti, kun hän sanoi töykeästi: – Helpolla sitä selvittämästä pääsee. Kerran se vain kirpaisee.

Kariluoto ei astunut, vaan kompuroi eteenpäin. Kasvot olivat vitivalkoiset, ääni tukehtunut ja kankea ja hän huusi: – Vielä kerran pojat... Kun luoti sattui, laukesi hänen mielensä omituiseen vapautuneisuuteen. Kolme sekuntia hänellä oli aikaa tajuta kuolevansa, mutta niinä kolmena sekuntina hän pelkäsi kuolemaa vähemmän kuin koko sodan aikana milloinkaan. Hän oli melkeinpä tyytyväinen, kun hän hämärtyneessä tajussaan totesi: – Nyt ei enää... Nyt se loppui... Jorma Kariluoto oli maksanut veronsa ihmisten yhteiselle tyhmyydelle. Niin olivat tehneet myöskin Virolainen, Rekomaa, Heikinaro, Pokki, Vähä-Martti, Hellström, Lepänoja, Airila, Saastamoinen, Häkkilä, Elo, Uimonen, Vartio, Suonpää, Mikkola, Yli-Hannu, Kuusenoja, Kalliomäki, Vainionpää, Ylönen ja Teerimäki. Heidät siunattiin kaikki kentälle jääneinä. Kariluodon ja Ykkösen päällikön, luutnantti Pokin, nimet tulivat lisäksi heidän koulujensa seinään. Venäläiset työjoukot hautasivat heidät yhdessä pataljoonan muiden kaatuneiden kanssa suon laitaan lähelle Sarastien komentopaikkaa.

#tuntematon sotilas #kariluoto #jorma kariluoto

[turnipoddity]

(Ga berani ngeliat under the cut karna lagi les) based on the above pages YOU COOKED FOR REALSSSSS

Les dulu yg bener (MAKASI BANYAAAK)

#asks #nanti aja pas mau molor liatnya

[ismailsutcu]

Dal Budama Makası ( Şarjlı )

#dal #budama #makasi #sarjli

[hiidenneiti]

Liedon Säterissä oli kerran seppä yötä kamarissa. Kun hän makasi vähän aikaa, tuli joku koluamaan ovea ja pyrki sisälle, vaikka ovi oli reekelissä eli lukossa. Tulija asteli sepän luo, siveli kylmällä kädellä sepän kasvoja ja lähti pois.

Paimio 1938. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto, siteerattuna teoksessa Pieni kummituskirja. Tarinoita vuosien takaa. Kati Lampela (toim.). SKS, 2006.

#pieni kummituskirja

[necromosss]

hai kak 👋 selamat beraktivitas

Come out of anon and say that to my face i dare you🫵 (makasi syg, you too💖🫶)

#asks

[sipelius]

Musta tuntuu, että oon nyt virallisesti aikuinen kun oon ostanut ja koonnut käytetyn Lundian kirjahyllyn

(Ei puhuta siitä, että näiden tapahtumien välissä se hylly makasi viikon verran palasina nurkassa)

#en suosittele kirjahyllyn yksin kokoamista kenellekään #mutta voin vahvistaa sen olevan mahdollista

[jeypawlik]

Many Makas

I spent a few days in June drawing a couple Darumakas a day on one sheet while my wrist was healing and only now did I decide to colour it

#fanart #darumaka #alola darumaka #pokemon

[ismahaha]

Makasi Ya, Selalu Jadi Orang Yang Gak Enakan

"Kamu baik, dan terlalu baik. Kamu gak salah jadi baik. Tapi bisa kau takar juga untuk baik dengan dirimu?"

Mau bilang makasih, untuk orang-orang yang,

Selalu ngutamain perasaan orang

Gak bisa bilang enggak

Selalu minta maaf walau gak salah

Gak nyaman dan ngerasa bersalah ke orang yang lagi diam

Merasa bertanggungjawab sama perasaan oranglain

Kamu sudah sangat baik jadi manusia. Tapi, sudah baik juga gak ke diri sendiri? Kamu baik selalu ngebantu orang, selalu jadi pemaaf dan membuka obrolan duluan dengan orang yang padahal bikin kamu kecewa. Kamu sudah baik, seterusnya tetap baik, ya.

Tapi, bisa kita takar dengan beberapa hal, tujuannya sederhana, untuk mengikut sertakan diri kita sendiri di kehidupan ini, kalau kita juga layak dihargai.

Mulai mencoba bilang enggak, kalau kamu benar-benar gak bisa bantu. Caranya?

"Maaf ya, aku jam 2 nanti ada kerjaan yang harus selesai segera. Kalau aku ikut pergi, nanti gak kelar. Tapi kalau sampai jam 5 sore di sana, aku nyusul kok. Maaf ya."

Sampaikan maaf, alasan, dan bentuk solusi.

Mulai berani tegas bertanya, apa kesalahan kita

"Kayanya kamu udah terlalu lama deh diemin. Aku salah dibagian mana ya? Boleh kasih tau ya dimana salahnya. Aku minta maaf kalau aku punya kesalahan yang fatal ya."

Tanyakan kesalahan, minta maaf sekadarnya, tak perlu sampai mengemis maaf, menangis tersedu.

Berpikir positif, pikirin hal paling baik tentang dirimu, dan kondisi yang ada

Luruskan pikiran, sayang. Dia diam mungkin lagi capek. Dia diam mungkin butuh istirahat sendiri. Dia tak menjawab pertanyaanmu mungkin dia tak dengar, atau dia sedang ingin menjelaskannya nanti. Sabar yaaa.

Jangan buat ribet hati dan pikiran sendiri. Banyak menerka, buat hati makin sakit. Percayakan?

Semua sederhana, kalau kita selalu ikhlas. Tetap baik, tetap sehat, ya.

#tautannarablog

#day13

[senakuls]

happy 1 month anniversary acilllll >_<

nggaaa kerasaaa yaaaa, padahal baru kemarin loh ^_^ !! makasi ya udah ngisi hari hari aku dengan canda ria kamu di dunia virtual ini. aku tuh seneng banget tiap kali dapet notif pesan dari kamu RASANYA KAYAAA AKKSKKKSJJJSJJSJ BANGETTT!!! ngga nyangka aja gitu aku bisa falling in love sama seseorang di dunia rp ini lagi setelah sekian lama loh udah ngga pernah, terakhir mah di telegram. el maaf ya kalau aku tuh suka ngasi feedback yang kurang sama kamu pokoknya aku gatau letak kesalahan aku dimana! tapi aku selalu ngerasa bersalah aja gitu!!! kenapa yaaaaaaa... oh iya semoga kedepannya hal hal yang baik akan menyusul ngihihihi, i love u somuch muah *malu banget* AWOKAWOKAWOKAWOK okie byebye